torstai 28. helmikuuta 2013

hyvästijättöjä

Santa Cruz de La Palma – San Miguel, Tenerifa 80 nm
San Miguel, Tenerifa – Puerto de Mogan Gran Canaria 49 nm



Palmalta lähdettiin perjantaina illansuussa suoraan kohti Tenerifan San Miguelia, mistä Kalle ja Nea palaavat Suomeen maksamaan meidän eläkkeitämme. Saaren rantatyynestä irtoamisen jälkeen tuuli oli erinomainen, Va bene kulki pitkiä jaksoja yli 8 solmua. Kahta päivää vaille täysikuu valaisi meren niin, että rannekellon lukemat näki kuunvalossa aivan selvästi. Alkuyön vahdilla ei ollutkaan muuta tekemistä kuin ihmetellä ääneen hyvää menoa ja seurata ajan kulumista rannekellosta. Autopilotti Helminen ajoi väsymättä. Kun ennen aamukolmea vaihdettiin vahtia, kaikki muukin muuttui: tuuli loppui kuin seinään ja kuu laski. Kalle epäili, että edellinen vahti oli ajanut tuulen puhki. Uuden vahdin hermot kestivät purjeiden läpsyttelyä pussipimeässä runsaan puoli tuntia ja sitten Volvo otettiin vahtiin mukaan. Purjehditun matkan vauhti oli ollut kuitenkin niin reipasta, että perilletulossa jouduttiin vähän jarruttelemaan aamun valkenemista odottaessa. San Miguelissa todettiin sitten paluumatkan alkaneen, ainakin henkisesti: enää ei mennä länteen, tästedes kaikki satamiin poikkeamiset näillä läntisillä saarilla ovat viimeisiä kertoja.



Viikko oli kulunut nopeasti, purjehdusmaileja ei ehkä kertynyt niin paljon kuin Kalle ja Nea olisivat toivoneet, mutta vastuu tästä asiasta kuuluu lähinnä ilmatieteilijöille. Jos jotakin olemme oppineet, niin ainakin sen, ettei suomalaiskansallinen, kirkasotsainen kryssimisideologia täällä toimi: korkea aallokko demppaa vauhdin ja sortaa venettä niin, että kryssijälki plotterilla sahaa melkein paikallaan edestakaisin. Maileja kyllä saattaa kertyä, mutta matka ei siitä paljon lyhene. Ei kait näitä purjealusten avotuulireittejä merten yli turhaan ole etsitty ja käytetty satojen vuosien ajan.

Vaikka tavaroiden pakkaamista kuinka siirtäisi eteenpäin, lähdön aika kuitenkin koittaa. Tilattu taksi viipyi melko kauan, mutta matkalaiset ehtivät koneeseen. Muistikuvat jäivät haalenemaan, onneksi valokuvat sentään säilyttävät detaljit tarkkoina. Tiistaiksi oli luvassa lännen ja etelän puoleisia tuulia, niitä me jäimme vielä odottelemaan San Migueliin maanantaipäiväksi.



Tiistaiaamuna varhain lähdettiin sitten Puerto de Moganiin, n. 50 nm päähän Gran Canarian puolelle. Meidän laskelmiemme mukaan tämä oli kolmas kerta. Ja siis myös viimeinen. Sen sataman suihku- ja wc-tiloja ei pois lähtiessä tule ikävä. Marin mielestä ne ovat suurin piirtein kehnoimmat tähän asti nähdyt, Kalmarin vierassataman suihkutkin ovat näihin verrattuna silkkaa luksusta.

Alkumatkasta yrittelimme jonkin aikaa purjehdusta, kunnes tuuli heikkeni ja kääntyi sitten länteen. Kahden metrin takatuulella ei paljon liikuta. Jotenkin tuli tunne aikaisemmin koetusta: tämä oli selvästi edellisen kerran uusinta. Suurin piirtein puolimatkassa iso delfiiniparvi tuli tervehtimään. Ne uivat mukana aika pitkän aikaa. Aivan keulan edessä pyöri neljä, viisi nuorta yksilöä, kunnes luokanvalvoja lopulta haki ne pois. Näytös loppui yhtä äkkiä kuin oli alkanutkin.



Puerto de Moganin paras puoli on italialaisravintola Clipper, jonka mafioso-ääninen hovi hämmästytti meidät hyvällä muistillaan. Hän tunnisti meidät kaukaa torilta ja halattuaan Marin hän mm. kysyi olemmeko me edelleen veneellä liikkeellä? Illasta toiseen täyteen buukatun ravintolan edustajalta erittäin hyvä suoritus! Ruoka oli taas hyvää ja viinikin maistui aivan erinomaiselta, mutta olihan ulkoruokinnan aihekin merkittävä: 46. hääpäivä.

Toinen Moganin iso plussa on hyvä ruokakauppa kylillä ja huonompi aivan rannassa. Siitä huonostakin saa aamukahville tuoreet leivät ja siitä on myös helppo täydentää veneen juomavesivarastoa, miksei oluttakin. Siitä hyvästä kaupasta on nyt tehty paluumatkan perusbunkrauksen ensimmäiset yritykset.

Ensi viikonlopun jälkeen on tarjolla erittäin kovaa tuulta: Kanadan rannikolla riehuneen myrskyn hännän odotetaan heilahtavan tännepäin. Silloin olisi hyvä olla kunnollisessa satamassa tukevasti kiinni laiturissa. Kuvan tuulet ovat ennustettuja keskituulia. Perjantaina aiomme siirtyä täältä Las Palmasiin.



Our friends Nea and Kalle (we have had their charts and other documents in active use since our departure) sailed with us one week. First stop was La Gomera, from there we planned to go to El Hierro, but the only proper marina Restinga was fully booked. Instead of El Hierro we sailed to La Palma from where we returned over night to San Miguel in Tenerife. These trips started our homebound journey: we are not any more going west. From S Miguel the trip went on to Puerto de Mogan in Gran Canary. In Mogan we celebrated our 46th wedding anniversary by eating out. The tail of the storm now in the Canadian coast is nearing the Canaries and we want to be in a sheltered harbour when it comes. So, on Friday we head to Las Palmas. /J/

perjantai 22. helmikuuta 2013

kerran vielä länteen

San Miguel – San Sebastian de La Gomera 37 nm
San Sebastian - Santa Cruz de La Palma 58,5 nm



Viikko San Miguelin satamassa on kulunut rauhallisesti. Aamiaispöydässä keskustelu syntyy melkein mistä vain, esimerkiksi voirasian kyljessä olevasta sloganista: mitä untar tarkkaan ottaen tarkoittaa? Sanakirja auttaa: Untar = levittää, voidella (myös kuv.) Si quires el contrato de construcción tendrás que untarle con unos cuantos millones. Jos haluat rakennussopimuksen, sinun täytyy voidella häntä muutamalla miljoonalla. Onhan se mukavaa, kun sanakirjassa esitellään tavanomaisimpia fraaseja, joilla pääsee paikallisten kanssa small talkin alkuun, vai?



Tony, Jaskan hyvä tuttu Suomenlinnavuosilta, viettää talvea Tenerifalla, hän matkustelee aktiivisesti ympäri saaria ja tutustuu paikkoihin. Me olimme sopineet tapaamisesta hyvissä ajoin – treffejä soviteltaessa jotenkin tuntui, että Tony on meistä se kiireisin. Lauantaina sitten tavattiin San Miguelin venesatamassa ja istuttiin yhdessä useita tunteja. Tony entisenä laivaston upseerina ja veneilijänä arvioi ympäristöä ja veneitä asiantuntevasti. Siinä ohessa Suomenlinnankin asioita tuli vähän sivutuksi, että tsemppiä kovasti vaan sinne.



Sunnuntaina saapuivat jo kaivatut purjehdusystävät, Nea ja Kalle Raumalta. Heidän merikarttansa ja Kallen perusteelliset blogitiedothan ovat olleet mukanamme ja apunamme kaiken aikaa. Sunnuntai-ilta meni siinä matkan rasituksista toipuessa ja aikaeroon tottuessa. Maanantaiaamuna sitten Va bene irtosi laiturista ja matka suuntautui kohti La Gomeran San Sebastiania, luvassa oli heikkoa tuulta. Aluksi ennuste pitikin paikkansa, mutta Tenerifan lounaiskulmalta lähtien vastaisen puoleinen tuuli nousi tasaisesti 14 ms saakka.



Kalle styyrasi koko matkan tyytyväisyyttä puhisten: ei niinkään kehnoa, näin helmikuun purjehdukseksi. Muut saivat hoitaa purjeoperaatiot, joita alkumatkasta riitti ihan pintahikeen saakka. Koko purjegarderoobi ehdittiin käydä 40 minuutissa läpi: täysistä purjeista melko pieniksi reivattuihin. Hitaasti tuuli kääntyi täysvastaisesta kohti oikeaa suuntaansa koillista ja reittimme nousi hienosti kohti San Sebastiania, reittiviivasta muodostui plotterille täydellinen banaanikäyrä. Suolavesi lensi jo tuttuun malliin ja osa aalloista tuli sprayhoodinkin yli, mutta se ei tahtia haitannut: silmälaseista vapautuneen Kallen hymy levisi kaiken aikaa, vaikka paita siinä hommassa kastukin.



Tiistaina lomailtiin ja keskiviikkoaamuna lähdettiin kohti Santa Cruz de La Palmaa. Alun perin ajatuksena oli mennä El Hierrolle, missä me emme ole käyneet, mutta soitto Restingaan, saaren ainoaan kunnolliseen satamaan kertoi, että se on täynnä. Vain betonilaiturissa olisi ollut pari vuorovesien hinkattavaa paikkaa tarjolla. Siis La Palmaan. Aikaisen aamulähdön jälkeen purjehdus muistutti hetken kotimaista: viileää keliä ja kaikilla koko vaatetus päällä. Myöhemmin tuuli tyyntyi lähes olemattomaksi ja sääkin lämpeni. No, eikun koneella La Palmaan, perille tultiin ennen iltahämärää. Santa Cruz de La Palman satama on muutaman viime vuoden kehittynyt kovasti. Nyt oli menossa laiturimuurin reunan betonointi. Onneksi me olimme muutaman venepaikan päässä työmaasta eikä Va benestä tullut ruiskubetonoitua mallia. Joistakin muista tuli.



Caldera de Taburienten kansallispuiston näköalapaikalle saareen suurimpaan kraateriin matkustettiin ensin bussilla ja sitten taksilla. Jaska ja Mari eivät edellisellä käynnillään vuokra-autolla löytäneet oikeaa tienristeystä – ehkä onneksi. Nyt kokenut kuljettaja vei meidät ensin serpentiinejä alas, yli kuivana olevan kivisen tulvavesiuoman ja sitten ylös yhä kapenevaa serpentiiniä. Matkalla väistettiin jopa bussia, sivuuttavien autojen yhteenlaskettu leveys oli noin 1,5 kertaa tien leveys! Perjantaina on edessä paluu San Migueliin, Kallen ja Nean kotiin paluun hetki lähestyy.

In the end of last week we met an old friend from Suomenlinna. He has been living in Suomenlinna for 49 years and also was significant part of the administration. It was a pleasant meeting. On Sunday another friend with his wife from Finland, Rauma arrived to sail with us for a week. On Monday we sailed to San Sebastian La Gomera, our favorite harbour. On Wednesday the trip went to Santa Cruz de La Palma. It is the westernmost harbour we have visited during our sailing adventure./J/

perjantai 15. helmikuuta 2013

tuulee melko raikkaasti

7.-8.2. 2013 Las Palmas – San Miguel 76,5 nm



Va benen Las Palmasin venesatamaan maksettu laituriaika olisi oikeastaan päättynyt vasta perjantaina 8.2, mutta sääkartoille oli torstain ja perjantain väliseksi yöksi ilmestynyt vähän säyseämpi vaihe: 7-10 ms keskituulta kuvaava tumman sininen oli vallitseva väri ja 10 - 12 ms vihreää oli vain pieni, tosin nopeasti liikkuva alue. Kartan animoinnissa se näytti lähinnä puhaltajan suusta karkuun päässeeltä ilmapallolta. Päätimme tällä kertaa kiertää Gran Canarian pohjoispuolelta, matka olisi vähän lyhyempi, kun välipysäyksiä ei kerran ollut tarkoitus tehdä. Lähtemällä pimeän tulon jälkeen olisimme perillä todennäköisesti jo valoisaan aikaan aamulla niin, että marinerotkin olisivat hereillä. Torstai-iltana tankkauksen jälkeen odottelimme pari tuntia kello 18 pumppunsa sulkeneen huoltoaseman laiturissa ja sitten oli lähdön aika.

Las Palmasin marinaa suojaa moninkertainen aallonmurtajien ja satamarakenteiden verkko, sisällä satamassa on vaikea arvioida kelin laatua avomerellä, mutta se kyllä selvisi nopeasti. Uloimman aallonmurtajan ulkopuolella oli ankkurissa iso, kirkkaasti valaistu konttilaiva. Ohitimme sen suhteellisen läheltä: uskomatonta, miten niin iso tavara liikkuu aaltojen voimasta niin paljon. Yö oli umpipimeä ja taivas paksussa pilvessä, saarten valot kuitenkin helpottivat yleissuunnan tarkkailua. Tuuli oli aivan ennusteiden mukainen, keskituuli 13-14 ms ja puuskahuiput nousivat 17 metriin. Tuulikulma oli optimaalinen 120°, siis erinomainen sivumyötäinen. Myöhemmin kurssi kääntyi vielä enemmän myötäiseksi. Meillä oli pitkään pelkkä genoa täysin auki ja vauhtikin sitten sen mukainen, loki näytti ajoittain melkein 10 kn. Myöhemmin tuulen edelleen noustessa otimme keulapurjeen pieneksi, molemmat reivimerkit pois näkyvistä, mutta vauhti pysyi edelleen 6-7 solmussa. Veneen liikkeet olivat arvaamattomia, aallot eivät olleet mitenkään säännöllisiä. Jaska ykäsi kaksi kertaa, mutta pysyi kuitenkin työkykyisenä, Marin sairauslomalinja pitää edelleen. Aamulla San Migueliin tullessa saimme hyvän aisapaikan, keula tuuleen ja istumalaatikko iltapäivän aurinkoon - kyllä taas kelpasi kömpiä nukkumaan rästiin jääneitä yöunia. Aivan meidän edellämme satamaan tuli brittiläinen puulaiva, 2-mastoinen, tai oikeastaan 1,5- mastoinen, sen mesaanimasto oli katkennut.



Jo marraskuussa Puerto de Moganissa Jaska löysi kannelta harhailemasta yksinäisen torakan, se oli ensimmäinen Va benestä todennettu. Viime lauantaiaamuna löytyi keulakajuutan seinältä toinen sisätiloista tavattu yrittäjä, ensimmäinen ikkunasta sisälle yrittänyt pyöriskeli elämänsä viimeiset sekunnit vessan lavuaarissa. Olimme aikaisemmin jo hankkineet päivystävän torakkahotellipakkauksen, kuusi seisovaa pöytää, joista riittää pesään vietäväksi erikoismaustettua evästä laajemmallekin perheelle. Ne levitettiin nyt eri puolille venettä. Laiturikeskustelujen perusteella torakoiden leviäminen veneisiin on ns. maan tapa, kakroutsit ovat melkein kansalliseläimiä, ne tulevat veneisiin mm. köysiä pitkin. Ei ne siitä huolimatta ole mitään mukavan tuntuisia kavereita. Nyt tarkkaillaan.



Suomenlinnan Valimolta viisi päivää meidän jälkeemme matkaan lähtenyt s/y Talisman oli tullessamme naapurilaiturissa. Olimme aikaisemmin pikaisesti tavanneet Madeiran Porto Santossa ja myöhemmin sähköpostitelleetkin. Nyt Ari, Hanna, Kaisla ja Kaius tulivat istumaan iltapäivää. Meille kyllä selvisi kertaistumalla, mitä tarkoittaa matkapurjehdus pienten lasten kanssa. Va benellekin on kertynyt suunnitelman mukaisesti paljon satamapäiviä, mutta niitä kaikkia ei ole ollut tarvis viettää uima-altaalla, vesiliukumäessä tai muissa energiankulutushankkeissa. Tämän ikäluokan lapsista kyllä kasvaa luontaisia tietotekniikan osaajia, Kaius (3v) ryhtyi oitis ottamaan kuvia iPadilla, erityisen taiteellisella tulokulmalla.



Tuuli on puhaltanut samalla kovalla voimalla koko viikonlopun ja –alunkin. Maanantaina, aurinkoisessa istumalaatikossa romaania lukiessa oli mukava seurata tuulimittarin näyttöä vonkuvissa puuskissa, n. 18 ms oli ylin havaittu lukema. Meri oli aika juhlavan näköinen: korkeat aallot ja melkein yhtenäinen, valkoinen vaahtoraita aina aaltorintaman päällä. Maanantai-iltapäivänä tuli kolmas suomalaisvene, aikaisemmin jo Las Palmasissa ohimennen tavattu s/y Andromeda, Finnrose- vene. Suomi on siis selvästi väkilukuun suhteutettuna nettomaksaja tässäkin satamassa. Muuten satama on hiljainen, korkean muurin tuulensuojassa on hyvin kaurismäkeläinen baari, lämmin ja mukava. Siellä tiskin takaa tuskin näkyvä, alle puolitoistametrinen Nina- täti tarjoilee olutta pakastetuista tuopeista.



After a month long stay in Las Palmas we left for the neighboring island, Tenerife. The winds have been rather heavy, 20-25 kn + gusts. We sailed over the night and arrived in San Miguel after the sunrise; the trip was fast but choppy. The harbour, located next to the Reina Sofia Airport, is a good place to wait friends to pay a visit. By coincidence there were two other Finnish boats in this small marina. The number of Finnish sailors (unlike Swedish, Norwegian or German ones) here in the Canaries is very small – even though we don’t know each others in advance, in most cases we became immediate friends.

torstai 7. helmikuuta 2013

ei paljon tapahdu


Syyskauden lukemistoon kuuluneessa Eduardo Mendozan mainiossa romaanissa Kissatappelu – Madrid 1936 on useammassakin kohdassa puhetta ravitsevista churroista, joita saa kahviloista. Kun tuote oli meille kummallekin outo ja kun silmä nyt alkoi poimia churreria- kylttejä katukuvasta, oli asiasta otettava selvää. Ja munkkihan se churro on, ilman sokerikuorrutusta. Annoksen koko pääsi kuitenkin taas yllättämään: kahdeksan lenkinpuolikkaan kokoista, upporasvassa paistettua paakelsia. Nyt alkaa selvitä, mihin ne Nortamon mainostamat sorjat espanjattaret ovat hävinneet. Varmaan churroja syömään. Meillä tuo pieni aamupäivän välipala maitokahvin kanssa hoiti maanantaipäivän lounaan aivan kevyesti.


Churreriassa istuessa, kun leipomuksien välillä piti vähän huohottaa, osui silmään sokeripussin kylkeen printattu ajatelma. Suoraan Jaskan idolin Homer Simpsonin suusta: ”elämän ongelmien ratkaisu ei löydy pullon pohjalta … vaan televisiosta”. Hyvä Homer! Siinä rinnalla muut ajattelijat kyllä kalpenevat, meidän näkyvissä muina sarjaan kuuluvina yrittäjinä olivat Winston Churchill, Woody Allen ja vielä joku neljäs, jonka nimi ei nyt nouse mieleen (ne churrot!). Pitäisiköhän kerätä koko sarja, yhteensä ainakin 43?


Telakan vieressä on yksityinen Club Maritimo Varadero. Kauniisti istutetun pihan ympärillä on ulkobaari, leikkitilaa lapsille, pingispöytä, kuntosali ja uima-allas. Koko alueella on hyvin toimiva netti ja kabineteista pääsee myös suoraan Embarcadero- ravintolaan. Ja mikä parasta, siellä on myös sauna. Puolueettoman suomalaisarvion mukaan ”no, on se parempi kuin useimmat ruotsalaissaunat”. Klubiin otetaan myös viikkojäseniä. Olemme nyt viikon ajan olleet jäseniä ja saunoneet sinä aikana neljä kertaa. Jäsenyys maksoi yhteensä 30 € ja saunomisen yksikköhinta laskee sitkeällä yrittämisellä. Enempää ei nahka kuitenkaan tällä erää taida kestää. Olihan se erikoista, istua nyt rantasaunan terassilla perjantai-iltana, keskiolut kädessä.


Täällä on alkanut mansikkakausi, niitä näkee kaikkien hedelmä- ja vihanneskauppojen tiskeillä. Kyllä: ne näyttävät oikein hyviltä, suurilta kuin kotimaiset uudet perunat juhannuksen aikaan. Pettymys oli tosin melkoinen, kun myös maku muistutti lähinnä perunaa. Rymättyläläinen varhaisperuna sai äänestyksessä enemmän jaa-ääniä kuin nämä. Ja koviakin ne olivat.


Sailor’s barin kotikoira on ystävällinen ruskea spanieli. Se tulee töihin aamuyhdeksältä ja jaksaa heiluttaa hännäntynkäänsä kaiket päivät, paljon sillä on tuttuja. Meitä riemastutti sen nimi: Tequila, ystävien kesken Teqi vaan. Yksien iltapäiväkahvien aikana naapuripöytään tuli seurue Mojito- nimisen pentukoiran kanssa. Näyttivät olevan kavereita. Että jos Cafe Bar Valimolle Lussun seuraksi joskus hankitaan toinen koira, voisiko se olla Kossu? Tämä Teqi näyttää taluttavan itseään iltapäivällä asioille puiston suuntaan ja takaisin. Vähän niin kuin Fedja- sedässä, missä Musti kävi itsensä kanssa metsällä, kivääri olalla.


Polkupyörien kuljettaminen lukitun portin kautta laiturille ja nostelu veneeseen on aika työlästä. Kun portin ulkopuolella on vielä selvästi pyörien kiinnitykseen tarkoitettu metalliputki, olemme säilyttäneet pyöriämme siinä. Se on ollut oiva tapa tutustua laiturin muihin ihmisiin, lähes kaikki ovat käyneet varoittamassa meitä polkupyörävarkaista. Siitä telineestä kuulemma varastetaan säännöllisin välein kaikki jälleenmyyntikelpoiset pyörät. Meillä on kummassakin pyörässä erillinen vaijerilukko (jolla ne ovat kiinni telineessä) ja lisäksi molemmat on lukittu toisiinsa ja telineeseen 8 mm:n kettingillä ja riippulukolla. Kun naapurilaiturin Hannulta maanantaina varastettiin järjestyksessä jo toinen pyörä, Jaska alkoi ottaa meidän pyöristä satulatkin yöksi talteen.

Tämä hiljainen viikko, jota juuri alkanut karnevaalikausi vähän värittää, päättyy lähtöön suoraan Tenerifan San Migueliin (n. 80 nm) heti kun sopiva tuulirako löytyy. Nyt näyttää siltä, että torstai-ilta olisi sopiva lähtöaika. Valmiutta lähtöön on lisätty bunkraamalla kuivaruokavarasto kuntoon ja pesettämällä pyykit valmiiksi. Leppoisinta olisi mennä rauhallisesti kolmessa lyhyessä pätkässä, mutta ensi viikon sääennusteet eivät oikein houkuttele. Säät ovat olleet viime aikoina kummallisia. Tuulen suunta on vaihdellut vakiokoillisesta kaakkoon ja voimakkuus on ollut runsaasti kotitarvekäytön ylittävää. Passageweatherin (www.passageweather.com) kartoilla ajelehtii vihreitä ja keltaisia tuulialueita melkein joka puolella. Ehkä talvisää täällä on sitten tällaista?

A fire works started the carnival season on February 1st, some noisy music has been heard, otherwise it’s been, not really boring, but very peaceful. Finally we found out in the neighborhood a club with nice bar, gym, swimming pool and sauna. So – now we have been temporary members of the club just because of the sauna. It is not a real A-class Finnish sauna, but better than average Swedish ones. From Monday on here’s been kind of reddish fog. On Wednesday we finally understood it was very fine sand dust from Sahara, brought here by E - SE winds.On Thursday we again sail to San Miguel, Tenerife to meet friends from Rauma and to sail with them for one week. /J/

perjantai 1. helmikuuta 2013

kuriiripostia


Vene on huollettu ja siivottu viimeisen päälle, mutta satama-aikaa on jäljellä vielä yli viikoksi. Nyt on vähän pallohukkainen olo: pyöritellään peukaloita, yritetään vähän laajentaa näkemystä tästä kaupungista ja joutessa luetaan dekkareita ja tarkkaillaan elämää muissa veneissä. Maanantaina pyöräilimme katsomaan nähtävyytenä mainostettua Castillo de la Luzin linnoitusta (1492). Linnoitus kyllä löytyi, mutta sitä ympäröivässä aidassa ei missään kohdassa ollut ihmisen mentävää aukkoa. Aita sinänsä oli tyylikäs, Corten- teräslevyistä tehty ja siinä oli leveä luonnonkivellä päällystetty sokkeli. Siis melko pysyvän oloinen rakennelma, ihan hieno. Istuimme sitten viereisessä puistokahvilassa katselemassa linnoitusta vähän kauempaa, kahvi oli kohtalaista ja aurinko paistoi. Mitäs näistä, maailma on täynnä linnoituksia. Onhan niitä.

Hokeman mukaan helpoin paluureitti Kanarialta mantereelle kulkee Karibian ja Azorien kautta, mutta siitä vaihtoehdosta olemme kuitenkin päättäväisesti irtisanoutuneet. Matkan varrella, kun eri satamissa on juteltu muiden veneiden väen kanssa, on tullut selväksi, että Marokon kautta on mahdollista ja itse asiassa mukavaakin tulla tänne Kanarialle. Myös sitä kautta manner-Eurooppaan joskus palanneita on tavattu ja netinkin kautta on saatu viestejä tästä. Paluu manner-Eurooppaan Marokon kautta on alkanut tuntua hyvältä vaihtoehdolta.


RCC (Royal Cruising Club) Pilotage foundation julkaisee erinomaista pilottikirjasarjaa. Meillä on alusta saakka ollut mukana Espanjan ja Portugalin Atlantinrannikon sekä Atlantin saarten kirjat. Jälkimmäisen Jaska osti jo yli vuosi sitten, kun pysähtyi Melinan miehistössä täällä. Painavan kirjan kotiin kantamisen jälkeen selvisi, että se olisi ollut halvempi Nurmisella Lauttasaaressa. Sitä paitsi siitä tuli syksyllä uusi painos, jossa oli paljon uutta tarpeellista tietoa. Sehän piti tietysti hankkia.

Mari oli nähnyt Nurmisen hyllyssä myös RCC:n Pohjois-Afrikkakirjan, mutta se jäi ymmärtämättömyyden puuskassa keväällä hankkimatta. Joulukuussa tilasimme sen Las Palmasista, kun rannassa oli sopiva kauppakin, mutta tammikuussa palattuamme ei kirjaa sitten ollutkaan. Kauppias kieltäytyi esteellä kuin vanha ratsuhevonen: liian hankalaa ja kallista, Kanarian tulli on aivan mahdoton jne. No, mehän tilasimme itse kirjan Nurmiselta ja pyysimme toimittamaan sen kuriirilla suoraan satamatoimiston hyllyyn R-laiturin lokeroon. Kirja maksoi kuusikymppiä ja kuriiri saman verran, minkä olimme tässä tilanteessa valmiit maksamaan. Kirja tulikin suitsait Lontoosta Lauttasaareen ja sieltä vielä samalla vauhdilla Madridiin saakka, mutta sitten selvisi kertalaakista, mitä EU:n tulliraja Kanarian ja Espanjan välillä tarkoittaa. Tulli olisi tarvinnut mm. meidän ALV- numeron. Usean puhelinsoiton jälkeen sovittiin, että veneellä liikkuvan yksityishenkilön osalta riittää kopiot kipparin passista ja maksetusta satamalaskusta (!). Skannausmahdollisuuden puuttuessa (annettu fax- numero ei toiminut) päätettiin sittemmin hyväksyä valokuvat ko. asiakirjoista. Jaska oli satamatoimistossa odottamassa, kun kirja tuli (satamatoimiston haluttomuudesta toimia veneiden sihteeristönä oli ennakkotapauksia), ja onneksi oli. Kirjan tulli- ja käsittelymaksut olivat noin kuusikymppiä (€), käteisellä. Jotenkin siinä ymmärrys rantakaupan rouvan kiihtymiselle kasvoi. Mari aloitti kirjan lukemisen innolla ja pian selvisi, että siitä puuttui sivuja. Painokoneen moka: kustantaja ja myyjä ilmoittivat oitis vaihtavansa sen kunnolliseen kappaleeseen. Arvatkaas, tuleeko se kuriirilla tänne? Juu, kyllä ei tule. Kalle ja Nea pakkaavat sen tavaroihinsa, kun tulevat tänne hiihtolomallaan.


Sataman laitureilla kiertelevät nuoret ovat merten peukalokyytiläisiä, jotka etsivät Atlantin yli menossa olevia, alimiehitettyjä veneitä. Matkalla seikkailuun, Karibialle, Brasiliaan tai väli- Amerikkaan, minne vain. Tarjokkaiden osaaminen vaihtelee silkasta innokkuudesta jonkin tason kokemukseen. Asiallisimmat ilmoitukset, miltei työhakemukset on nähty venealan liikkeiden ikkunoissa: niissä on erittelyjä osaamisesta ja tavoitteista. Laiturilla liikkuvien haaremihousuisten niittiposkien ja rastatukkien ulkoasusta on sinänsä turha tehdä johtopäätöksiä, Marin mukaan ne voivat myös viestiä rehellisyydestä: tätä on nyt tarjolla. Jaskaa kuitenkin arveluttaa toistuvasti nähty nopea, pitkäteräisellä stiletillä selviytyminen laituriporttien sähkölukoista. Ylimenon sesonki alkaa nyt olla lopuillaan, varteenotettavat gastitkin on ehkä jo värvätty.


Sarjassamme veneen nimiä esittelyvuorossa on Pasito Blancossa nähty moottorivene, sen nimenannossa on käytetty tunnettua jokamiehen filosofiaa: sovittamalla rouva/avovaimo/tyttöystävä jotenkin veneen nimeen, sitoutetaan ko. persoona aatteeseen. Saksalaisissa veneissä on usein nähty nimenä Akka, Jaskan mielestä kyseessä on siis rouvan mukaan nimetty vene. Oikeasti se tulee kuulemma Peukaloisen retkistä, siis Nils Holgersonia kuljettaneen Akka Kebnekaiselaisen mukaan. Kuvan myynti-ilmoitus yhdistettynä veneen nimeen luo tragikoomisen efektin, toivottavasti kuitenkin tahattoman.


Sataman vieressä on ravintola Embarcadero, jossa kävimme tiistai-iltana juhlistamassa telakointikauden loppua, Va benen vesillelaskua ja purjehduskauden -13 alkua. Päädyimme molemmat tilaamaan conchinilloa, pikkuporsasta. Marin espanjankirjakin hehkuttaa tätä kansallista herkkua monessa kappaleessa, sitä oli siis maistettava. Ruuan tulo kesti pitkälti yli tunnin ja nälkä kasvoi naapurien ruokailua seuratessa. Kun porsaat sitten tuotiin, sitä nälkää kyllä tarvittiinkin, sen verran isoiksi päässeitä ne porsaat olivat. Ruoka oli taas parempaa kuin viini. Tässä maassa kai sitten vaan on niin.


Jaskan Eeva-mummun kyvystä tunnistaa ihmiset ja heidän aikeensa yhdellä vilkaisulla olisi paljon hyötyä monen veneen elämää ja olemusta ihmetellessä. Meidän rannan puoleinen naapurimme on rungoltaan siistissä maalissa oleva rautapaatti, sen rekisterinumero viittaa svenska kryssarklubbeniin, mutta selvästikään sillä ei ole vuosiin liikuttu, perälippuakaan ei ole. Kajuutan ikkunat ovat kestomallia, kiinniruuvattuja peltiluukkuja. Puomin päässä heiluu edelleen jouluvaloverkko, joka kuitenkaan ei koskaan ole päällä, keulakannella kuivuu pyykkiä. Siellä asuu ilmeisen pysyvästi paikallinen perhe, kokonaan tai osittain. Paljon kysymättömiä kysymyksiä on jäänyt vastaamatta. Satama on täynnä tarinoita ja henkinen kasvu naapurikyttääjäksi on aloitettu. Pitäisiköhän meidän vähitellen kehittää jotakin mielenkiintoisempaa ajankulua?

We celebrated the end of yearly service, re-launch of Va bene and the beginning of the sailing season -13 by eating out in the restaurant Embarcadero, next to the dockyard. Eating out is here cheap, outside the capital Las Palmas even very cheap. In most cases the food is good and if you are a friend of Spanish wine – go for it. Our homebound trip goes probably via Morocco. We ordered one more pilot book from Nurminen Marine in Helsinki. The actual price of the book was tripled when we finally got it because the Canaries are not totally associated with EU. The combination of customs border and Spanish bureaucracy is a strong opponent, hard to beat. Jaska has collected photos of the funny names of the boats, here one example. /J/