langattomat ranskalaiset

BKYC - Strand – Holtenau 11 nm
Kielin kanava Holtenausta Brunsbütteliin 53 nm
Brunsbüttel – Cuxhafen 17 nm
Cuxhafen - den Helder 186 nm

Brittien huomasta lähdimme sunnuntaiaamuna hakemaan dieseliä viereiseltä rantahuoltikselta – ei niitä täälläkään suorastaan tungokseen saakka ole. Kieler Woche veteli viimeisiään, iso kevytvenekisa oli kuitenkin juuri alkamassa suoraan huoltoaseman edestä. Tankkauksen jälkeen suunta takaisin kanavan suulle, Holtenauhun odottamaan seuraavan aamun ensimmäisiä sulutuksia. Illan säätiedotus lupasi kovaa: aina 17 ms saakka vastaista. Päätettiin kuitenkin lähteä, kai sitä nyt ojassa osaa ajaa, vaikka olisi vähän reippaampaakin keliä. Ja kun joka tapauksessa koneella pitää ajaa. Kielin kanava toimii isoille laivoille kautta vuorokauden, mutta pienveneet saavat liikkua kanavassa vain valoisaan aikaan. Kanavan pituus on 53 nm, joten sen tekee yhdessä päivässä, kunhan pääsee ajoissa liikkeelle. Sulutus vie puolisen tuntia. Merillä ei ole varsinaisesti korkeuseroja, ovathan ne Tanskan salmistakin suorassa yhteydessä. Suluilla tasataan säästä johtuvia korkeuseroja, joka normaalisti on n. 1 m.

Aamulla irti Holtenaun melko huonosti hoidetusta satamasta ja sateessa kanavaan toisen veneen kanssa: sulussa, johon hyvin mahtuu 230 m pitkä laiva, oli siis melko väljää. Sitten tikkaita ylös tikettiä ostamaan. Ostamisen jälkeen se piti vielä itse käydä leimaamassa kulman takaa postilaatikosta löytyvällä leimasimella. Sen jälkeen lippu ei koko matkan aikana kiinnostanut enää ketään. Matkan suurin ongelma oli vaakasuora sade. Vaikka sadetakki olisi ollut kuinka tiukassa burkha-asennossa, silmiin osuvat piiskaavat pisarat kirvelivät aivan kunnolla.

Brunsbüttel on kanavan toisessa päässä oleva venesatama, kanavassa sisällä ja todella vieressä.Sulkuihin ajavien laivojen jarrutusäänet ja -pyörteet tuntuvat veneissä sisälläkin hyvin. Venesataman asiakasvaihto liittyy nousuveden vaiheisiin: veneet lähtevät ulos niin, että ne voivat käyttää hyödykseen laskuveden virran tuoman hyödyn. Me valitsimme iltanousuveden, se antoi koko päivän aikaa hoitaa asioita, periaatteessa. Viereisestä turisti-infosta kerrottiin, että heillä kyllä olisi kiinteä internetyhteys, joka valitettavasti kylläkään nyt ei toimi mutta kaupungin kehätien varressa drive-in McDonalsilla on Wi-fi. Liikuntasyistä päätimme kävellä sinne (kaksi läppäriä repussa). Perillä selvisi, että verkon käyttäminen edellyttäisi saksalaisella SIM-kortilla varustettua puhelinta, jonka numero toimisi käyttäjätunnuksena (ja johon Deutsche Telekom sitten myöhemmin voisi lähetellä erikoistarjouksia). Huti. Kävelymatka oli kuitenkin niin pitkä, että alennuimme syömään siellä. Langattomat ranskalaiset. Jonkun varmaan kannattaisi kertoa saksalaisille laajemminkin, että langattomat yhteydet ovat jo aika yleisiä muualla. BKCY:n satamaupseerikin kertoi, ettei kukaan koskaan ennen ole kysynyt moista tavaraa. Kielistä löysimme verkon vasta päivän etsinnän jälkeen Atlantic- hotellin aulasta. Yksi kiinteän yhteyden internetkahvila kaupungilta löytyi, sieltä olisi voinut lähettää rahaa kotiin. Sitä tarvetta ei juuri nyt ollut.

i

Illalla lähdimme viiden veneen ja yhden upouuden lättäpohjaisen hollantilaisen perinnealuksen (kiiltävää mustaa lasikuitua) kanssa ulos. Tuuli oli edelleen reipas ja edelleen vastainen. Elbeä ylös ja alas liikkui kaupunginosan kokoisia konttilaivoja.

Virran ja laskuveden potkimana koneiltiin sitten Cuxhafeniin noin 17 nm päähän. Pimeä oli tulossa ja vaikka edelliseltä kerralta suurin piirtein muistimme sataman anatomian, emme halunneet tulla sinne täysin sokkona. Päivänvalo veteli viimeisiään kun saimme veneen kiinni laituriin. Brunsbüttelin ystävällisen saksalaisnaapurin avulla saatu säätiedotus (se olisi ollut myös netissä saatavilla!) lupasi heikkenevää tuulta ja osin myötätuultakin aamuksi.

Seuraava etappi olisin sitten Hollannin IJmuiden, Amsterdamiin mereltä vievän pääkanavan suulla. Matkaa sinne on n. 200 nm. Se tarkoittaisi n. puolentoista vuorokauden trippiä. Kello 8 ylävettä oli taas odottamassa iso joukko veneitä, jotka lähtivät sitten miltei le Mans- tyyppisesti ulos. Tuuli oli nyt suunnaltaan OK, mutta kovin kevyttä. Yritimme kuitenkin purjehtia, etteivät purjeet aivan homehtuisi rullalle. Ohi ajoi koneella suomalaisvene. joka oli lyhyesti tavattu Cuxhafenissa. He olivat menossa Nordeneyhin, johon johtava väylä on ajokelpoinen vain ylävedellä. Me olimme tämäntyyppiset vaihtoehdot jo karsineet pois. Plotteri temppuili eikä suostunut näyttämään reittipisteitä. Etäisyys ja bearing piti käydä tarkistamassa sisä-GPS:stä, mutta hyvä kun niinkin. Yö kului rauhallisesti ja päivä alkoi valjeta kello kolmen jälkeen. Mari löysi puhelimella sen verran kenttää, että ilmatieteen laitos ehti toivottaa vielä kovaa vastaista loppumatkaksi IJmuideniin. OK, suunnitelmat on tehty muutettaviksi, päätettiin mennä den Helderiin, Hollantiahan sekin on. Herra Reedsin avustuksella löytyi oikoväylä Helderin edustan Marsdiepille ja siitä satamaan. Matkaa tuli 186 nm, onhan sitä siinäkin. Kuninkaallisen pursiseuran satamassa ensin pikaiset torkut, sitten rantaan seuran ravintolaan syömään ja sitten taas lisää unta palloon.

Vuoroveden vaikutusta matkantekoon pitää opetella arvioimaan, koneajossa nopeus vaihteli 3,9 - 8,5 solmun välillä. Normaali konenopeus on 6,5 solmua.

Seuraava päivä päätettiin pitää huoltopäivänä, olihan satamassa wi-fi, niin että pankkiasiatkin saataisiin hoidetuksi. Serveri vaan sattui taas olemaan kumossa, sorry. Ystävällinen satamakapteeni lupasi nostaa sen ylös, kunhan ehtii.

Now in den Helder, Holland. The trip from Kiel has been cold, rainy and mostly head wind. People speak about summer in conditional, if summer comes. Instead of IJmuiden we ended in den Helder, because of tiredness and weather forecast (strong headwind to original goal). Met nice people, life is fun. /J/

Kotiveden toinen reuna

16.6. 12. Svaneke – Allinge 17 nm
18.6. 12. Allinge – Møn, Klintholm 89 nm
19.6. 12. Klintholm - Gedser 34 nm
20.6. 12 Gedser - Heiligenhafen 39 nm
21.6. 12 Heiligenhafen – Kiel 36 nm

Svaneke ja Allinge muistuttavat satamina toisiaan hämmästyttävästi: kaksi peräkkäistä pientä allasta, joissa molemmissa vallitsee tanskalainen venesekamelska, kaupungin pääkatu menee altaiden sivu pitkin rantaa. Ihan siinä muisti- ja mielikuvat sekaantuvat. Sillisavustamotkin sijaitsevat samoilla puolilla kylää, mutta totta puhuen tuoreet savusillit ovat Svanekessä ehdottomasti parempia. Svanekessa on myös kaivattua eurooppalaista rakennusperintöä: Jörn Utzonin varhaistyö - kolmijalkainen vesitorni. Sinne huonompien sillien kaupunkiin siis oltiin menossa: mukava lyhyt purjehdus – kuin Särkkä-Sulkaniemi. Tuuli oli vastaisen puolella, yksi vekkikin otettiin. Tarve mennä Allingeen oli pelkkää kyttäysstrategiaa: länteenpäin on vastassa isompi vesi (n. 80 nm) ja mahdollinen sopiva tuuli pitäisi päästä käyttämään täysimittaisesti.

Kauas merelle Allingen satamasta näkyi valkoisia rakennelmia, jotka sitten lähempänä osoittautuivat isoiksi teltoiksi ja täyttivät sataman alueen. Lähinnä kiinnittymispaikkaamme oli Meningsministerietin teltta. Jotenkin mieleen tuli takavuosien Romania – ajatusten ministeriökö? Sisä- ja ulkoallasta erottavan portin toisella puolella oli Shellin lipuilla koristeltu iso huvijahti ja toisella puolella Greenpeacen troolari täynnä pakolaisia, tosin lasikuituisia. Asetelman täydensi vaaleansininen lasikuituinen Vapaudenpatsas, jonka juuri sammumassa olevasta soihdusta pöllähteli savupilviä. Seuraavana aamuna selvisi, että menossa oli suuri kansallinen ympäristöpainotteinen kansankokous. Kaikki puolueet ja kansanedustajat olivat paikalla, erilaisia ympäristönpelastaja oli tarjolla teltalla kuin teltalla. Vapaudenpatsas puolusti ironisesti vapautta saastuttaa ilmaa…



Satamaelämää tapahtuma hankaloitti: vieraileville veneille jäi niukasti paikkoja ja teltat mm. estivät vesitäydennyksen letkuilla. No, sitten kannettiin kanistereilla. Ja mikäs oli kantaessa, kun kannustava soitto soi yötä myöten.

Maanantaiaamuksi säätiedotus tarjosi lyhyeksi ajaksi kelvollista menokeliä: aamuyöstä tuuli heikkenisi ja kääntyisi vähitellen myötäisen puolelle kääntyäkseen sitten iltapäivällä takaisin lounaaseen ja muuttuakseen illalla kovaksi (16-17 ms). Sääennusteeseen luottaen herätyskello soimaan 3.15 ja sitten kohti Møniä. Matkaa tehtiin näköyhteydessä turkulaisen FG 37 Estrellan kanssa, toisiamme kuvaten. Ennuste piti hyvin kutinsa ja kun keulat siinä kello 17 maissa oli kiinni Mønin Klintholmin sataman laiturissa, luvattu kora alkoikin. Hyvä ajoitus!



Møniltä matkaa jatkettiin aamun kauppa- ja savukalaostosten jälkeen seuraavana päivänä Gedserille. Sieltä lautat ajavat edelleen, uudesta Kööpenhamina-Malmö sillasta huolimatta Saksan puolelle. Gedserin venesatama on tylsä: käyttökelpoinen mutta mielenkiinnoton. Sen sijainti Saksan, Ruotsin ja Tanskan purjehdusreittien leikkauspisteessä pitää sataman hengissä ilman isompia kehittämispanostuksia. Tähän aikaan vuodesta täälläkin oli vielä hyvin tilaa. Saamamme ääntämisohjeen mukaan Gedser äännetään jotenkin aivastuksen ja haukotuksen yhdistelmää muistuttavalla örähdyksellä [H-e-d-s-ö].

Gedseriltä lyhyt päivämatka Saksan puolelle Heiligenhafeniin sai uutta sisältöä, kun huomattiin, että karttasarjasta oli yksi karttalehti jäänyt kotiin. Näitä varmaan tulee matkalla lisää, mutta näin ensi kerralla pelkän plotterikartan ja iPadin kanssa suunnistaminen oli mielenkiintoista. Tuuli oli täysin takaa. Se tarkoitti lämmintä ajokeliä, mutta toisaalta myös melko verkkaista vauhtia pelkällä isopurjeella. No, päästiin silläkin Fehmarnin saaren vieressä olevaan Heiligenhafenin suureen satamaan, jonka ahtaassa käytävässä peräpaaluihin kiinnittyminen toi vielä viimeiset mausteet päivän soppaan.



Heiligenhafenista Kieliin on vain kolmisenkymmentä mailia. Tiesimme, että Kieler Woche on menossa ja satamat todennäköisesti täynnä. Lähestyttäessä tapahtuman laajuus selvisi: laskimme parikymmentä useampimastoista purjelaivaa, joista noin puolet oli raakatakiloituja. Ainoa varma tunnistus oli saksalainen Alexsander von Humboldt. Merikarhuystäviltä saadun vinkin perusteella olimme varmistaneet luvan mennä Stickenhörnin venesataman takana, lahden pohjukassa olevaan brittilaivaston omistamaan satamaan. BKYC (British Kiel Yacht Club) on koulutusyksikkö, jossa laivaston väkeä koulutetaan purjehtimaan (koulutusveneinä kymmenen HR 342:sta), sukeltamaan ja ajamaan moottoriveneitä. Se tuntui mukavalta satamalta; ei mitenkään ylelliseltä, pikemminkin armeijamaisen karulta. Toisaalta, jotakin tasoa kuvastaa se, että miesten vessan pisuaarin yläpuolella oli otsaa varten nojaustyynyt… Marin mukaan tämä on myös ainoa hänen tietämänsä venesatama, jossa naisille on varattu ikkunallinen kylpyhuone ammeella.



Perjantaina harrastettiin maaturismia: junalla Eckenfördeen, johon Saareyachtsin Suomen edustaja oli lähettänyt uudet, oikeanlaiset sulakkeet Saareyachtsin Saksan edustajalle. Ikään kuin poste restanteen. Itse vaihtotyö olikin helppo kerran jo harjoiteltuna. Viikonloppu menee vielä lepäillessä: kyllä lomamatkallakin voi väsyä.

Va bene has now sailed 750 nm from her home port and arrived to the other end of the home waters, the Baltic sea. The last pit stop before the Kiel channel is the British Kiel Yacht Club, a former military training centre, still owned and run by the British Navy. Until now everything has vent as expected, except the main fuse damage before Svaneke. It’s been repaired now and after the week end the journey goes on. /J/

Kolmas visiittilippu

11.6.12 Visby – Borgholm 83 nm,
12.6.12 Borgholm – Kalmar 17 nm
13.6.12 Kalmar - Sandhamn 43 nm
14.6.12 Sandhamn – Svaneke 65 nm

Visbyssä oli vielä hiljaista: ruotsalaisnuoret, nuo nopeiden moottoriveneiden ja suurten äänikaappien merisankarit puuttuivat maisemasta vielä kokonaan. Sisäsataman väestön muodosti matkapurjehtijoilta näyttävä joukko, joka sesongin edetessä karkoittuu ulommas aallonmurtajan peräpoijuihin. Kaupungilla vasta maalailtiin terassien kalusteita ja kaiteita. Merkittävin turistiryhmä tuntui olevan suomalaiset eläkeläiset. Riittävän nukkumisen jälkeen lähdettiin aamulla rauhassa kohti mantereisempaa Ruotsia, tavoitteena Kalmar, minne oli n. 100 nm.

Alkumatka sujui mukavasti purjehtien, mutta muutaman tunnin kuluttua sekin armo loppui. Siis taas koneilemaan. Öölannin kärjessä virisi kevyt vastatuuli, mutta matkatavoitteen takia jatkoimme moottoriveneilyä –häpeä, häpeä. Kaikesta dieselin polttamisesta huolimatta ilta tuli vastaan ennen kuin Kalmar ja päätimme kurvata sopivasti kohdalla tulleeseen Borgholmiin. Kokemuksemme tästä satamasta ovat melko huonot: odotimme takavuosien sirkusmeininkiä, rantadiskoa värivaloilla ja laiturillakaatuilijoita. Mutta ei: satamassa oli meitä ennen vain kolme venettä kylkikiinnityksessä, tyhjät peräpoijurivit huojuivat kesää odotellen. Ensi kertaa kuulimme siellä linnunlaulua, ihan ilman orkesterisäestystä. Kukaan ei ilmaantunut perimään satamamaksua, ei illalla eikä aamulla. Tosin me lähdimme aikaisin kuin viekkaat varkaat ja väärät ruhtinaat, Kalmar kutsui n. 15 mailin päässä. Niin paljon oli asioita hoidettavien listalla, että aamiainenkin syötiin lennossa.



Kalmarin satama on ajan myötä kovasti petrannut, suihkutilojen suunnittelija tosin pitäisi heti erottaa Ruotsin arkkitehtiliitosta: kaveri ei ilmiselvästi erota vaatekaappia suihkukopista, niin on mitoitukset pihalla. Rannan liikekeskuksessa ei enää muutamaan vuoteen ole ollut ruokakauppaa – pikkumiinus siitäkin. Satama oli kuitenkin miltei täynnä, maine on kiirinyt. Erityisen paljon on ollut saksalaisveneitä, hollantilaiset ovat toinen jatkuvasti kasvava veneilijöiden ryhmä. Kalmarissa perinteisesti vaihdamme pursiseuralipun Suomen lippuun, pääsee vähemmillä selittelyillä.



Tapana on ollut käydä myös Ernestolla syömässä. Ernesto on Napolista kotoisin, hänellä on ollut useita ravintoloita Kalmarissa; kaikissa on ollut hyvä ruoka ja Ernesto itse nauttii asiakkaiden kanssa juttelusta ja naureskelikin melko avoimesti kielikukkasillemme (”proviamo, forse”). Pöytä varattiin signor Jacobolle. Osa vierailun viehätystä on juuri kielitaidon testaamisella. Tällä kertaa siitä oli hyötyä viinin hinnoittelussa.



Satamapäivän jälkeen matka jatkui kohti Karlskronan Sandhamnia, joka on tuttu monien vuosien ja vierailujen takaa. Se on rauhallinen kalastajasatama, jonka tyypillisin piirre on se, että sinne voi tulla myöhään illallakin: tilaa on vaikka veneet kiinnittyvät kyljittäin laituriin. Harmaahaikara lenteli vastaanottamassa meitä. Parina viime vuonna on rannassa toimiva venealan yrittäjä pitänyt myös satamatoimintoja. Tarjolla on ilmaisia polkupyöriä veneilijöiden käyttöön, uudet suihkut ja vessat.



Sandhamnissa arvottiin seuraavaa kohdetta, illan säätiedotus antoi odottaa lännen ja lounaan välisiä tuulia, jolloin Christiansö olisi kryssimättä tavoitettava paikka, Åhus ja Simrishamn karsiutuivat pelistä puhtaasti tuulitieteellisillä syillä. Ja samalla voisi ostaa Ruthilta joulusillitkin. Chrö on tosi viehättävä linnoitussaari kymmenisen mailia Bornholmin pohjoispuolella, yksi harvoja eteläisen Itämeren luonnonsatamia. Sinne siis. Koko matka oli tiukkaa ylösajoa, tuulta oli aluksi 5-6 ms, lopuksi se vähän aukeni ja voimistui 10 ms saakka. Vene liikkui mukavasti. Genoaa reivatessa tuli äkkiä täydellinen black out ja kaikki sähköt pimenivät: mittarit, plotteri ja autopilotti. Koneen käynnistämisen ja erilaisten yrittelyjen jälkeen sähköt hitaasti palautuivat. Tilanteen riemullisuutta ei juurikaan lisännyt se, että olimme juuri ylittämässä vilkkainta laivaväylää: ennen pimentymistä plotterilla oli 12 AIS- kaikua. Plotteri sammutettiin, kun sen näyttö tuntui kovin huonokuntoiselta. Akkujen monitori oli hyytynyt paikalleen eikä se kertonut mitään. Matka jatkui edelleen purjehtimalla, mitä nyt tyhjäkäynnillä mörisevä kone vähän häiritsi. Kun myöhemmin kokeiltiin koneen sammuttamista, pimeni kaikki taas. Mari kaivoi jo pattereilla toimivan käsi-GPS:n esille, paikkamerkintä kartalle meillä onkin avomerellä vakiona käytössä. Mari hyrräsi tyytyväisenä: ei tässä nyt ihan kädettömiä olla. Määränpää muuttui taas kerran: Chrstiansöllä ei varmaan ole sellaista sähköosaamista, mitä isommalta Bornholmilta toivottavasti löytyisi.



Perille Svanekeen tultiin ennen iltakahdeksaa, sataman sisäallas on vuosien saatossa muuttunut paikallisten veneiden kotisatamaksi, mutta ulompaan altaaseen sopii muutama vene, nyt kun postilaiva Peter ei enää aja siitä Chrölle. Hetken istumisen jälkeen soitto Karjalohjalle, Världens Bästa Karlssonille. Lyhyen puhelinanameesin jälkeen Jarmo oli melko varma, että käyttöakkujen pääsulake oli pamahtanut. Niin kuin olikin. Sen siitä saa, kun käyttää sähkövinssiä ilman konetta. Eipä taideta enää kokeilla sitä. Seuraavaksi päiväksi tulikin sitten ohjelmaa: mistä löytyisi uusi sulake, entisen 100 A tilalle pitäisi saada n. 200 A.

Perjantaipäivä kuluikin sitten bussimatkaillessa Nexön kalastussatamaan ja sähköyrittäjiä etsiessä. Neljännestä paikasta (autokorjaamo) saimme lähes sopivan, peltisen korvikkeen ja ohjeet sen paikalleen sovittamisesta. Matkailu avartaa. Ruokakaupan jälkeen illalla vielä syömään viereisen hotellin ravintolaan, jossa oli hyvää ruokaa mutta liikaa norjalaisia.



The beginning of the trip has gone quite fast even though we try to remember our age and sleep enough. Va bene is now in Svaneke, Bornholm. Here Polish language seems to be a new major language with English and German. We landed here after a fast sailing from the Swedish Sandhamn (Karlskrona). During the leg we had an electric black out, which made us to value the skills of traditional sailing. From here we head to real Denmark. To southwest. Against headwind. /J/

Ensimmäinen aikavyöhyke

Matgrufvan 4.6.12, Hanko 5.-6.12. – Saarenmaa 7.-8.12, Visby 9.6.-12

Liput liehuivat ja ylilentäjät lenteli yli. Lähtö oli komea, vähempikin olisi riittänyt. Kiitos vain. Valimon laiturilla Mikko, Kaisu ja karvalapsi Lussu kävivät hyvästelemässä. Seuraava pysähdyspaikka olikin sitten Merikarhujen Matgrufvan, jossa taas kerran saunottiin. Sinne oli tullut sitten viime käynnin uusi komea laituri aikaisemmin pääosin käyttämättömään rantaan, aitoa uutta satamakapasiteettia siis.

Lähdön pakottavan aikataulun (ne ylilennot, nähkääs) oli veneeseen jäänyt joitakin teknisiä ongelmia vielä Hangossa hoidettavaksi: mastosta puuttui spinnun nostin, eikä sitä varten ollut asennettu edes vetolankaa. Heti Hankoon tulon jälkeen siis hommaa hoitamaan. Neljä tuntia ja viisi mastossa käyntiä myöhemmin tilanne oli edelleen sama, paitsi että Marin niska oli entistä kipeämpi ylöspäin kenottamisesta, Jaskan reidet olivat mustelmilla mastossa heilumisesta ja ääni käheä. Paljon oli keinoja ja yritystä, mutta mastossa on sisällä aika paljon tavaraa, eikä sinne vetämällä, nostamalla tai työntämällä ole helppo saada lisää. Ostosmatkallaan paikalle osuneen Kristina Saarelan avustakaan ei ollut apua. Lusikka ja puhelin kauniiseen käteen ja seuraavana aamuna Regattaservicen Turo N Helsingistä ponkaisi hoitamaan homman noin vain. Samalla hän hoiti Jaskan mitoitusvirheen takia sunnuntaina kesken jääneen rullagenakkerin asennuksen loppuun. Toimiva siitä tuli, joskaan sillä ei kauneuskilpailuissa pärjättäisi, ehkä.



Torstaiaamuna kello soi neljältä ja lähtö oli viideltä. Päämääränä oli Viron Saarenmaan satama, matkaa n. 90 merimailia. Päivää pitää venyttää toisesta päästä, jotta tällainen päivämatka saadaan sovitetuksi suurin piirtein valoisaan aikaan. Aikaisen aamun leppoisassa lounaistuulessa pursittiin kunnes oli pakko myöntää, että tuuli on heikko ja ihan sopimattomasta suunnasta. Alle kolmen sekuntimetrin vastatyynessä kovasti tee mieli kryssiä kun tarkoitus on kuitenkin tulla valoisassa perille. Kone päälle ja kohti tavoitetta. Veneen koneellinen matkanopeus on n. 6-6,5 solmua. Se saadaan aikaan koneen 1900 kierroksella ja polttoainetta kuluu silloin n. 3 ltr tunnissa. Taloudellista menoa siis, mutta purjeveneessä ärsyttävää meininkiä.

Hiidenmaan kärjessä Viron piirivalve tuli tarkistamaan tulijoita: asiat hoituivat huutelemalla partaan yli eikä sen enempiä papereita tultu leimailemaan. Joustavaksi on päässyt meininki.



Perillä oltiin ennen iltayhdeksää. Ajoitus meni aivan nappiin: vieraslaiturin poijut oli asennettu edellisenä päivänä. Va bene oli kauden ensimmäinen vieras ja sai siitä riemusta vapaan yöpymisen.



Olemme käyneet täällä aikaisemmin juhannuksena 2009, jolloin myös Mikko Kailan Swan Cantana oli paikalla aloittamassa Atlantin kierrostaan. Saarenmaan satama, jonka rakentamisen syy ja käyttö on jäänyt monille epäselväksi, kuuluu Tallinnan satamalaitoksen organisaatioon ja paikkaa pyörittää sympaattinen Juri Grishin, joka vieraili aluksessa. Saarenmaan poikana hän oli kiinnostunut näkemään kotikylässään Nasvassa tehdyn veneen.



Hangon herätys tuoreena muistissa heräilimme kesäisen aurinkoiseen aamuun rauhassa, aamiaisen ja veneen matkakuntoon laittamisen jälkeen suunta otettiin kohti Gotlantia, sopiva satama katsottaisiin sitten siellä lähempänä. Puolentoista tunnin purjehduksen jälkeen tuuli loppui kokonaan: hetken täysin lasityyni meri jaksaa viehättää, mutta sitten taas koneella ajamaan. Ehkä tämän blogin nimeksi olisikin pitänyt ottaa Moottoriveneellä sinne tänne.



Meno oli niin sileää, että lounas syötiin korrektisti salongin pöydän ääressä. Vielä koko iltayökin ajettiin koneella ja vasta vähän ennen aamukahta tuuli virisi idästä (ja sade alkoi!) niin, että rullagenoalla saatiin jo hyvät kyydit. Fårön pohjoispäässä reitti kääntyi, isonpurjeenkin voi jo avata. Kyllä meno maittoi. Ainakin siihen asti, kun sai ruveta vetelemään reivejä molempiin purjeisiin. Aallokko kasvoi, tuuli voimistui ja kääntyi täysvastaiseksi. Lopulta molemmissa purjeissa oli kaksi reiviä. Tasainen yli 10 ms tuuli nostaa avomerellä nopeasti korkean aallokon, puuskissa tuulta (app) oli yli 15 ms. Matkan materiaalinen menetys oli yksi vinssin kampi, sähkövinssiin kampi kun ei turvallisuussyistä lukitu. Sinne meni, onneksi se ei aiheuta ympäristöhaittaa muualla kuin lompakossa. Mari, joka ennen lähtöä alkoi potea särkyä oikeassa kädessä, kaatui komeasti sitloodassa ison aallon potkaistessa arvaamattomasti ja loukkasi samalla vasemman kätensä. Symmetrinen olo, oli kommentti. Perille Visbyyn tultiin puolen päivän ja 164 merimailin jälkeen. Rannalla shortseissa kävelijät katselivat meidän pipoja ja karvavaatteita ymmärtävästi hymyillen. Päätettiin pitää huomenna satamapäivä, ettei tarkoitus unohtuisi. Kivaahan tämä on ja leppoisaa.

Kelloja siirrettiin tunti kehityksessä taaksepäin.

Lähdön aika

Va bene on nyt ollut vedessä yli kuukauden ja pitkän matkan edellyttämiä viime hetken töitä on tehty todella viime hetkeen saakka. Lähtöä edeltävällä viikolla tuli vielä ankkuri pajalta, sen ja kettingin väliin sovitettiin mutka, joka nostettaessa kääntää ankkurin kourat oikeaan asentoon, alaspäin. Toinen viime hetken iso uusi juttu on rullattava genakkeri. Seldenin uusi rulla tuli markkinoille vasta nyt keväällä ja sen ymppääminen hyvinkin ajoissa tilattuun purjeeseen meni melko tarkalle, lopulta lähtöä edeltävänä sunnuntaina. Sovitus ei mennyt nappiin ja nyt siis matkallekin jää vielä askarreltavaa. Vakuutuksen muuttamisesta isommilla vesillä kelpaavaksi aloitettiin keskustelu hyvissä ajoin, mutta viimeiselle viikolle senkin detaljien hionta jäi.



Erityiskiitos Stig N:lle, ja Jarmo K:lle joiden avuliaisuus, osaaminen ja suhteet ovat auttaneet todella monia asioita eteenpäin. Ilman heitä osa nyt maailmalla liikkuvista suomalaisista veneistä varmaankin edelleen kruisailisi lähivesillä ja osa saattaisi olla tukevasti maissa.

Vene on täynnä tavaraa, pääosa on löytänyt luontevat paikat, osa vielä etsii niitä. Kirjahylly on täyttynyt satama- ja pilottikirjoista. Tarkkaa arviota siitä, paljonko vesilinja on laskenut, ei ole. Laskenut se kuitenkin on. Viikko ennen lähtöä vaihdettiin kaasusysteemi butaanipulloihin. Kotimaista, pakkasta hyvin kestävää, mutta lämpöarvoltaan huonompaa propaania kun ei Euroopassa juurikaan ole saatavissa, jostakin syystä. Tehoero tuli selväksi heti kättelyssä: aamukahvin maidot kiehuivat hellalle heti vaihdon jälkeen.

Mari on tehnyt suuren työn organisoidessaan kodin hylkäämiseen liittyvät sadat asiat kuntoon, eikä pesukoneen laukeaminen viime hetkellä ei ainakaan helpottanut paineita.

Ystävät ja sukulaiset on hyvästelty. Tunnelmat ovat vähän ristiriitaiset: nyt jää väliin kaksi pohjoisen purjehduskautta ja edessäolevan ihanuudesta ei kukaan ole vielä suostunut antamaan takuuta. Kevään kaunein aika on kuitenkin ehditty nauttia, vihreän kaikki sävyt loistavat vielä. Viimeisenä viikonloppuna, Merenkävijöiden Granlandetissa pidettäväksi aiotut talkoot peruutettiin suoraan satamaan puhaltaneen 19 m/s tuulen takia ja näin lauantai vapautui vaatehuoltoon ja asioiden hoitoon. Siwasta kannettiin matkaan mukaan oikein keskiolutta sen verran, että päästään kunnialla ainakin Ruotsin ohi.



Ajatuksena on edetä Yli Itämeren suhteellisen reippaasti, niin että matkan tekoon uusilla vesillä jäisi aikaa mahdollisimman paljon. Tällaisen blogin kirjoittamisen vaarana on, etteivät kovalla äänellä sanotut aikomukset sitten aina toteudukaan. Siksi olemmekin ilmoittaneet kysyttäessä, että tässä noudatetaan hyvää kauppiastapaa: toimitus sitoumuksetta. Sorry, vuositilaajat (= Nea). Jos paluu aikaistuu, rahoja ei kyllä palauteta.

Tämän hetkinen suunnitelma on mennä Tammisaaren Matgrufvanin ja ehkä Hangon kautta Saarenmaalle Ninasen lahdelle, josta on toinen suunnilleen saman mittainen heitto Gotlantiin. Verkkojen löytyessä päivityksiä tulee, harvakseen. Nyt mennään, aurinko paistaa.

Hasta la vista, baby.

Va bene is as ready for the trip as it with our best knowledge can be. Trimming the boat has been going on until the last minute (and still there are things to do under way). The waterline has sank at least five cm because of all the stuff we have taken in. Mari is convinced that the lacking thing is the one we’ll immediately need. First to the Finnish west, maybe to Hanko. Then over to Estonia, Saaremaa and further Gotland. Maybe, depends on winds. /J/