kannatti tulla ja olla

Mohammedian vilkas kaupallinen satama on aivan tässä vieressä, purkavien ja lastaavien laivojen melu häiritsee vene-elämää jonkin verran. Toisella puolella lahtea on kymmenien veneiden kalastussatama, jossa kaiken aikaa iso joukko paikallisia ihmisiä päivystää saapuvia veneitä ja niiden saaliita. Huvivenesatama, kaikki viisi vieraspaikkaa, on juuri äsken siirretty pursiseuralta satamahallinnon alaiseksi, mikä tarkoittaa kauppalaivoissa sovellettavien käytäntöjen siirtämistä suoraan myös vieraileviin huviveneisiin. Satamaviranomainen noutaa autolla kipparin rannasta, paperit tehdään satamatoimistossa, passit viedään rajapoliisin toimistoon, mistä saadaan tilalle maissa liikkumisen edellytyksenä olevat rantapassit. Satamamaksu maksetaan kolmanteen paikkaan (jos papereissa kaikki leimat ovat kohdallaan). Jos sitten käy niin kuin meillä, että oleskelu muuttuukin pitempiaikaiseksi kuin heti tullessa on arvattu, koko prosessi käydään uudelleen läpi, aivan kuin kyseessä olisi uusi tulo. Satamakapteeni vaikutti vähän turhautuneelta, panos-tuotossuhde ei näin pienillä aluksilla taida olla ihan kohallaan. Eka iltana pantiin sitten parhaat päälle ja mentiin ulos syömään, lähimpään ravintolaan, sattumalta se oli kuulemma koko kaupungin ykköspaikka, kalliskin. Kahden hengen ateria pikkuviinillä maksoi n. 60 €.



Maanantaina Jaska vaihtoi polttoainesuodattimet. Tulomatkan ravistelu oli sitä luokkaa, että jos tankin pohjalla oli vähänkään sakkaa, se siirtyi nyt suodattimiin. Arvaus oli oikea, karkeasuodatin oli tosi musta. Nyt pitäisi sitten löytää paikallinen Volvon varaosakauppa uusien päivystävien varafilttereiden saamiseksi. Aluksi tuntui, että paikassa, jossa satama on täynnä kalastusveneitä, täytyy löytyä suodattimiakin. Tarkempi sihtailu osoitti, että melkein kaikki kalaveneiden moottorit ovatkin perämoottoreita, vieläpä suhteellisen pieniä. Ja näillä nämä pojat sitten ajelevat melko ulkona, kovissa keleissä.



Siirsimme Fesiin menon tehtäväksi täältä, kun Rabat päätettiin jättää väliin. Rabatin sataman sisäänajo on tarkka: jos maininki on yli 1,6 metristä, koko satama suljetaan. Bouregreg- joen virtaus nostaa korkeat tyrskyt jo aallonmurtajan sisäpuolella. Matka (3,5 tuntia) meni mukavasti ilmastoidussa junassa, hotelli oli sovitusti lähettänyt asemalle taksin vastaan ja olo oli kuin suurlähettiläillä. Perille tultaessa, kävelyosuuden viimeiselle kujalle kaartaminen medinassa muistutti yllättäen perunakellariin menoa, siinä gloria kyllä hetkeksi vähän himmeni. Hotellimme Dar Tamo on 600 vuotta vanha kaupunkitalo, joka on muutettu viiden huoneen vierastaloksi, nykyisenä omistajana mukava ranskalaisrouva. Hotellilla oli oma kartta, johon se oli näkyvästi merkitty ja reitti perille lähimmän aukion kulmalta oli vielä erikseen printattu mutka kerrallaan. Ja hyvä niin. Saimme terassihuoneen, aamiainen tarjoiltiin terassille. Tosi mukava perunakellari, oiva nettilöytö.



Fes on käsityöläisten kaupunki, erityisesti nahka-, tekstiili- ja metallikäsityöt ovat siellä kurssissa. Matkailijoille tarjottiin mahdollisuus nähdä perinteisiä työtapoja, ilmapiiri oli mukava, suuria ostopaineita ei ollut. Fesin medinassa on yksi Marokon suurimmista värjäämöistä, joka käsittelee miljoonia nahkoja vuodessa. Chouaran värjäämö on osuuskunta, jossa on osakkaina n. 80 perhettä. Paikalla ollut, pyyteettömältä vaikuttanut nuori opas esitteli menetelmiä ja aineita: vuohen, lampaan, lehmän ja kamelin nahat pääsevät ensin ammoniakkikylvyssä karvoistaan ja sitten ne värjätään unikolla, seetrillä, hennalla tai sahramilla ja kuivataan viereisten talojen katoilla ja seinillä. Ja jatkojalostetaan tunnetuiksi marokkolaisiksi huipputuotteiksi, joita oppaamme sitten viereisessä huoneessa esitteli. Ja kas, siellä oli juuri se nahkapusero, jota Mari on jo vuoden etsinyt. Hennavärjättyä vuohennahkaa. Ja taas tarvittiin berberi-Jaskaa tinkimään.



Fesin arkkitehtuurinähtävyydet ovat aika paljon islam- sidonnaisia: moskeijoihin ja Mulay Idriss II mausoleumiin ei meillä ollut pääsyä. Pari hienoa koraanikoulua nähtiin, vaikka ne eivät olleetkaan niin suuria kuin Marrakeshin vastaava. Fondouk Nejjarine, alun perin majataloksi rakennettu, nyt puumuseona toimiva rakennus oli upea puurakentamisen näyte. Se sijaitsikin sopivasti vielä puuseppien kaupunginosassa. Jotenkin tuntui, että taas oli puoleentoista päivään saatu mahtumaan aika paljon asioita. Marokosta on nyt poimittu kolme maailmanperintöpistettä. Illalla Va benelle tullessa olo oli kuin kotiin palatessa. Niin kuin palattiinkin.



Perjantaina vene pestiin tuulisen Fesin matkan aikana syntyneestä paksusta hiekkakerroksesta ja tankattiin kanisteripelillä 120 litraa dieseliä. Torstaina poissa ollessamme tulleen espanjalaisen vuokraveneen moottori tarvitsee huoltoa: sinne on tulossa kaveri vaihtamaan suodattimia! Olemme hiljaa asettuneet jonoon: jos suodattimia on, meille kans! Sunnuntaiaamuna aikaisin sääennusteet povaavat melko rauhallisia, osin jopa lännenpuoleisia tuulia ja silloin on päätetty lähteä Eurooppaan, kohti Gibraltaria.

Coming here in Mohammedia was quite choppy, Jaska chanced the fuel filters to get rid of the sediments of the tank. On Wednesday we took the train to Fes, our third World Heritage site in Morocco. We stayed in a 600 years old quest house in the middle of the medina. Fes is a city of handicrafts, but pressures for the visitors to buy are smaller than in Marrakech. Visiting one of the biggest tanneries was quite an experience: men working by hand and feet in huge colour bowls produced the finest leathers. Architectural spots are in many cases religious and open only for Islamic people. Very early Sunday morning the forecast promises moderate NW / W winds and we are going back to Europe, to Gibraltar. /J/

eteenpäin eläimen mieli

17.- 20.4. Agadir – Mohammedia 280 nm



Agadirin ystävällisten ihmisten ja hyvin vartioidun sataman ainoa todella huono puoli, rapistuneet suihku- ja WC-tilat, korvautuivat, kun lopulta huomasimme satama-altaan toisella puolella olevan Atlas Marine- hotellin kylpylärakennuksen. Siellä oli tarjolla koko repertuaari hammameista porealtaisiin ja lämmitettyyn uima-altaaseen. Ja kirsikkana kakun päällä vielä ihan kelpo sauna, Itämereltä lähdön jälkeen selvästi paras. Kelpasi sitä sitten saunapunakkana istuskella terassilla oluella. Satamakapteenin tiedon mukaan marinan omien sosiaalitilojen korjaus alkaa heti maanantaina, jonakin maanantaina. Ennen Span keksimistä meille kehittyi uusi hygieniastandardi: haisenks mä? No, et paljoo - vielä pärjää huomiseen. Kun keskiviikkoaamuna hyvästelimme sataman yövartijapojan, vielä hänkin jaksoi pahoitella sossun huonoa nykykuntoa. Mutta kun seuraavan kerran tulemme, kaikki on korjattu, insallah.



Aluksi sataman kierrätysroskis nauratti: kaikki mahdollinen kierrätettävä pannaan samaan pyttyyn. Ja varmaan sitten tyhjennetään saman auton lavalle kaikki sulassa sovussa. Näin myös näytettiin tehtävän. Kun Mari osui paikalle sekajäteroskiksen tyhjentämisen aikaan, idea selvisi. Sekajäteroskis kaadettiin kadulle ja sitten kierrätysjakeet noukittiin omiensa joukkoon, kadun pinta ja haju todistivat tapahtuneesta melko pitkään. Rannan ravintolat käyttivät juuri tätä roskista, odöörit olivat melko reippaat. Haisematonta, kierrättävää kamaa onkin jo melkein nautinto plokata, vaikka sitä olisikin sitten viittä sorttia samassa pytyssä.



Agadir on selvästi ranskalaisten Kanaria. Kanarialla panimme merkille ranskankielisten pienen osuuden, mutta täällä on helppo ymmärtää miksi: tänne on helppo tulla; yhteisen taustan takia kaikki puhuvat samaa kieltä. Ja ilmasto on melko samanlainen kuin saarilla. Maan kulttuurista saattaa johtua, että turistit eivät liiku kaupungilla niin vapaamuotoisissa (vähissä) vaatteissa kuin Kanarialla. Agadirin keskeinen ajanviettopaikka on sen pitkä hiekkaranta, jonne paikalliset perheetkin vapaa-aikana tulevat. Siellä on mukava tarkkailla vanhan ja uuden pukeutumiskulttuurin kohtaamista. Oli melko tavallista nähdä nuori nainen tyypillinen arabihuivi hiusten peittona ja sen päällä sitten Niken baseball-lippis. Kevään värikäs, mutta suhteellisen peittävä uimapukumuotikin oli nähtävissä. Alkoholin alhainen arvostus tässä kulttuurissa näkyy selvästi: kahvilat ovat täynnä todellakin teen tai kahvin juojia, oluen juojat ovat pääsääntöisesti turisteja. Viikonloppuisinkin, jolloin on paljon väkeä liikkeellä, meno pysyy rauhallisena, vaikka ääntä tosin saattaa riittää. Toisaalta, virkapukuisten vartijoiden määrä näyttää pohjoismaiseen silmään paikoin aika suurelta.



Jossakin vaiheessa meitä alkoi todella askarruttaa, pääsemmekö ikinä pois Agadirista: tästä pohjoiseen Essaouiran alue on tunnettu korkeasta mainingista (maailmankuulut surffirannat) ja kovista NE- tuulista. Sääsivustot vahvistavat tämän tiedon. Me odotimme kärsivällisesti lounaistuulta ja suhteellisen alhaista (max. 2 m) maininkitasoa. Lounaistuulet eivät ole aivan loputtoman harvinaisia, mutta ei niitä nyt kyllä ole näkynyt. Luoteistyynikin kelpaisi. Kaikki sääikkunat olivat niin pieniä, ettei sekaan tohtinut lähteä, kun matkaa kuitenkin on n. kolmeksi päiväksi. Ja aivan pikaistuksissa lähtöpäätöksiäkään ei voi tehdä, kun passit pitää viedä leimattavaksi 24 tuntia ennen lähtöä. Ja sen jälkeen tullikin käy vielä saattelemassa. Onneksi huomasimme Air Marocin lentävän Tukholmaan, jotenkin täältä siis joka tapauksessa päästään. Ruotsin kruunu ja Marokon dirhamikin ovat suunnilleen saman hintaisia.



Agadir on täynnä kaupungin sisäistä liikennettä hoitavia Petit Taxeja, useimmat niistä ovat 80- luvun Peugeot 205 dieseleitä. Matkan hinta tinkaamisen jälkeen on yleensä aina 30 SEK. Taksiin saa ottaa vain kolme matkustajaa. Marrakeshista tullessa linja-autoasemalla kuski yritti melko pitkään pitää kiinni 50 tarjouksestaan. Meidän kiusaksi hän sitten otti kadun varresta kyytiin tyttöystävän, kuljetti hänet ensin kotiin ja sitten meidät marinaan, samalla 30:lla. Eipä oltu niilläkään kaduilla käyty ennen.



Marokon länsirannikon, siis Atlantin puolen satamista kolme on sellaista, joilla on valmius ottaa vierailevia veneitä: Agadir, Mohammedia, Rabat. Matkaa Agadirista Mohammediaan on rannikkoa seuraten 285 nm, harmi, etteivät tuulet juurikaan mahdollista tätä. Viisi päivää ennen meitä sinne lähtenyt Talisman raportoi perille päästyään tehneensä matkaa 450 (loki) – 430 (GPS) nm. Me ei ehditty tähän lähtöön byrokratiankaan takia, kun passien leimaus kestää sen 24 tuntia, vaikka satamassa olisi vaivaiset neljä ulkomaista venettä, niin kuin nyt. Ja satamassa on kuitenkin rajapoliisin toimisto avoinna 24 h vrk.

Seuraavana keskiviikkona ennusteet manasivat kohtuullista tuulta, rannikon läheisyydessä melkein siedettävääkin. Kuvittelimme lähtevämme ajoissa, ehkä jo aamuseitsemän aikaan, siitä saataisiin pari ekstratuntia kevyttä keliä. Rajapoliisi, joka heti tullessamme ilmoitti Kanarialta lahjaksi ostamme tupakan huonolaatuiseksi, ei vaivautunut antamaan passeja kanista, tullinkin pitää vielä käydä. Kun tulli ennen yhdeksää sitten tuli, osoittautui, että tämä prinssieversti ei pystynyt kävelemään veneeseen notkuvaa sormiponttonia pitkin. Rajapoliisi sitten tullasi meidät: määräsi avattavaksi istumalaatikon kaksi boxia. Ei löytynyt edes tupakkaa, harmi.

Olimme päättäneet puskea vastaiseen tarvittaessa koko matkan koneella, n. 10 nm etäisyydellä rannasta, siellä ei enää ole verkkoja eikä yöllä täyspimeitä kalastajaveneitä. Sääkarttojen mukaan tällä etäisyydellä olisi kevyempää keliä eikä syvä vesi vielä nosta maininkia tarpeettomasti. Tuuli oli keskiviikkona kohtuullista, torstaina Essaouiran kohdilla melkein kohtuutonta (puuskat yli 16 ms) ja perjantaina Casablancaa lähestyttäessä jo melkein säyseää. Mutta koko ajan, kääntelit sitten paattia mihin päin vain, aina tikkusuoraa vastaista. Kova tuuli oli painanut ison joukon varpusia tai vastaavia merelle, ne käyttivät meitä rohkeasti tukialuksena. Hämmästyttävän luottavaista jengiä.

Tulimme Mohammediaan lauantaina aamuneljältä, matka kesti 2 vrk 17 h. Kukaan ei vastannut VHF:ään, joten menimme uloimpana olevan ison puolalaisveneen kylkeen. Seitsemän jälkeen sitten ilmaantui sataman poika hätistelemään meidät ankkuriin, ulos satamasta. Takaisin saa tulla, kun joku lähtee pois. Puolilta päivin ranskalaisvene lähti ja jätti meille aivan sopivan kolon. Siinä vaiheessa Jaskan väsymystila oli aivan sopiva aloittamaan rajapoliisin ja satamatoimiston paperikierrokset, rajavartijat kävivät jo ankkurissa ratsaamassa meidät, ei nämä Marokon pojatkaan mitään aloittelijoita ole paperin rustaamisessa. Alustodistus jäi toiseen paikkaan ja passit toiseen, ettei siis yön pimeinä hetkinä vaan karata maksamatta ja klaaraamatta. Täällä ollaan, seuraavaksi ihmetellään pääsisikö jotenkin Rabatiin.



In Agadir it’s easy to see Morocco’s common history with France, everybody here speaks French and the major part of the tourists come from France. The Agadir pleasure boat harbor is a good basic marina, this time there were only 4-5 boats in transit. For this group of boaters there is a 24/7 border police keeping them in order. Almost too late we found out, there was an excellent spa with rather good sauna. After three weeks stay in Agadir and traveling around by bus we left for Mohammedia, some 280 nm north. The weather window was far from good, head wind all the three days, the force in gusts was over 30 knots. But now we are one more step to Rabat, the capital of Morocco. Here in Mohammedia we’ll stay 4-5 days. /J/

Marax, Marax

Säiden haltijat pitivät huolta turismiosuuden säilymisestä matkaohjelmassamme: kun purjehduskelit eivät ole olleet häävejä, bussiyhtiö tarjosi Marrakeshiin Confort plus- bussia melko pienellä lisähinnalla normaaliin. Semmoiseen varattiin paikat Marrakeshiin menoon. Hyvä kun varattiin, täälläkin on jonkinlainen pääsiäisloma tai vastaava ja bussit näyttivät olevan aivan täynnä. Tavaroiden pakkaajapoika huuteli Marax- määränpäätä matkustajille, joita lampsi paikalle kiireettömästi vielä 15 minuuttia ilmoitetun lähtöajan jälkeen. Bussin mainostettu lisämukavuus tuli leveämmistä istuimista, joita oli rivissä vain 2+1. Peruskenoa jakkaraa voi vielä kaataa lisää melkein hammaslääkäriasentoon, jos joku nyt semmoisesta mukavuudesta nauttii. Agadirista Marrakeshiin johtaa moottoritie, joten noin 250 km:n matka meni kolmessa tunnissa, liikennetiheys ei ole mitenkään merkittävä eikä tiessä routavaurioita. Matkan aikana maiseman yleisväri muuttui rannikon vehreästä ylätasangon maaväreiksi. Rakennusten väritys mukailee maaston sävyjä, terrakotasta tummaan ruskeaan ja punaiseen.



Netistä varattu hotelli osoittautui todelliseksi täysosumaksi: Kasbahissa kapean kujan varrella oleva riad- talo on pari vuotta sitten korjattu intiimiksi kuuden huoneen hotelliksi, jota pitää Ranskasta muuttanut miellyttävä pariskunta. Riadit ovat alun perin varakkaiden perheiden omakotitaloja, joiden yläkerroksen huoneet avautuvat avointa sisäpihaa kiertävälle parvekkeelle. Perinteesen kuuluu lisäksi pieni suihkulähde ja vesiallas keskellä pihaa. Tunnelma talossa oli perheenomainen ja viihtyisä. Ensi kertaa paikalle tullessa rakennusten välinen kuja tuntui käsittämättömän kapealta, edes kävellen saattamaan tullut taksikuskimmekaan ei löytänyt perille asti. Mikään ei paljastanut hotellia ulospäin, ulko-ovessakin oli pelkkä numero 61. Mutta kolkuttavalle avattiin. Aamulla, yön nukkumisen jälkeen kaupungille lähtiessä kuja tuntui äkkiä levenneen pari metriä, kaikkialla pörrääviä, savuavia mopojakin oli rennompi väistellä.



Marrakeshin tärkeimmät nähtävät tulivat melko kattavasti käydyiksi läpi: koko medina on maailmanperintöä. Koutoubian moskeijaan ei vääräuskoisia oteta sisään, mutta puistokin oli komea. Marrakeshin ensimmäiseltä loistokaudelta säilyneet Bab Agnaun portti ja Almoravidien kupoli löydettiin molemmat, samoin pikku etsimisen ja opastamisen jälkeen Chrob ou Choufin lähde. Saadien hallitsijahaudat, Ben Youssefin upea koraanikoulu ja Badian palatsin jäänteet 1500- luvulta sekä useita 1900- luvun alun palatseja ehdittiin käydä läpi ilman, että kävelyyn olisi tullut liikaa suorittamisen sävyä. Eipä sitä kyllä paljon enempää olisi noin kahteen päivään pystynyt sijoittamaankaan.



Marrakeshin Medina, Jemaa el Fna- aukio ja siihen liittyvät soukit kuuluvat Afrikan suurimpiin, on helppo ymmärtää, miksi aukio on otettu aineettoman maailmanperinnön luetteloon. Aukiolla pyörii ympäri vuorokauden jatkuva, todellinen elämyssirkus ja –teatteri, jossa kaupustelijat, tarinankertojat ja käärmeenlumoajat vuorottelevat. Sokkeloisissa soukeissa kauppojen edessä istuvien myyjien käsityksen mukaan jokainen ohikävelijä on potentiaalinen minkä tahansa esillä olevan tavaran ostaja, ainoa neuvoteltava asia on hinta. Tavaravalikoima vaihtelee upeista matoista matkamuistorihkamaan. Meidän ongelmaksemme muodostui pysähtyminen kauniiden tavaroiden äärelle, se tulkitaan ilmeisesti aina periaatteelliseksi ostohalun manifestiksi. Aika vähillä ostoksilla kuitenkin selvittiin. Jaskaa luultiin yleisesti berberiksi ulkonäön, mutta erityisesti säälimättömän tinkimisen takia. Eräskin vyökauppias yritti opastaa tekniikassa: molempien tarjousten tulisi ikäänkuin lähestyä toisiaan eikä asiakkaan tarjouksen suinkaan koko ajan laskea. Kaupan lopulta synnyttyä hän vannoi muistavansa ja karttavansa suomalaisia tästedes tarkkaan, naapureita kyllä nauratti.



Molempina iltoina onnistuimme valitsemaan kohtuulliset ruokapaikat, marokkolainen ruoka on maukasta verrattuna nyt vaikkapa edellisen vierailumaamme mättöihin, anteeksi vaan Kanarianperunat. Marokkolaiset viinitkin ovat pääsääntöisesti hyviä, varmaan Ranskan siirtomaahallinnon vaikutusta tämäkin kulttuurisiirto. Sen verran turistipainotteisia molemmat ravintolat olivat, että ne eivät luottaneet pelkkään ruuan vetovoimaan vaan myöhemmin paikalle ilmaantui tanssahtelemaan lievästi ylipainoinen Lucia- rouva pesuvadillinen kynttilöitä pään päällä. Onneksi oltiin siinä vaiheessa jo jälkiruuassa. Tanjia- ravintolan interiööri on aikaisemmin nähty Hitchcockin elokuvassa ”Mies, joka tiesi liikaa”.



Suomenlinnassa on monet vuodet keskusteltu opastamisen täsmällisyydestä. Täällä, erityisesti soukien alueella se on ratkaistu kauppiasystävällisesti: kaikki kujat vievät kaikkialle ja ehkä jo viidennellä ohikävelykerralla turisti voi jo ostaakin jotakin. Me harhailimme alueella toista tuntia seuraamalla opasteita huolellisesti.

Paluumatkan jälkeen Agadirissa alkoi valmistautuminen eteenpäin siirtymisessä, Talisman lähti jo torstaiaamuna. Toisaalta, ei tässä nyt oikeastaan kiirekään mihinkään hätistele: Välimerellä on viime aikoina ollut kylmää ja erittäin kovia tuulia. Ja satamatkin ovat täkäläisiä kalliimpia. Perjantai-aamuna satamakapteeni muistutti, että huvipurjehduksestahan tässä kait on kysymys? Ja ensi viikon puolivälissä on tarjolla itäisiä tuulia. Siis odotamme edelleen.



On Monday we took the bus to Marrakech, the former capital and center of commerce. Our hotel was a perfect choice: small riad in the Kasbah area within a short walking distance from the most important sites. In Marrakech there a two Word Heritage- nominations: the whole medina is in the list of cultural properties and the central square Jemaa el Fna is in the list of intangible heritage. The souks are a huge maze, which makes the first-timer desperate or at least tired. We followed carefully the signs out from there, passing most of them at least twice. The food and wine are excellent. Medina of Marrakech is more African than Agadir, noisy and smoky, the new part of the city is more western with big 5 star hotels. From here our aim is to sail to Mohammedia next week. /J/

edelleen Agadirissa

Rako, jossa livahdimme Lanzarotelta tänne Agadiriin, oli ilmeisen hyvä ja oikea-aikainen. Täältä taakse- ja eteenpäin katsoen. Sääennusteet tarjoilevat lähipäiviksi kaiken aikaa pohjoisia, melko koviakin tuulia. Atlantin ylittävät matalapaineet ajelevat eteläistä reittiä ja niitä tuulia tässä on nyt ihmetelty. Nukkumiseenkin on tullut uusi lisäsävy: puuskan aiheuttamaa veneen heilahtavaa liikkeellelähtöä ei huomaa kovinkaan selvästi, mutta köysien aiheuttaman äkkipysäyksen kyllä tuntee. Meillä on mukana runsaasti kumijoustimia, niillä nykiminen pysyy kohtuudessa. Aika reipasta menoa se on, kun maista katselee veneiden liikkumista: eritahtinen liikkuminen korostaa vauhdin vaikutelmaa. Veneet on kuitenkin sijoiteltu väljästi, mitään kolinaa tai kolhimista ei pääse syntymään. Näillä matalapaineilla olisi nyt parempaa käyttöä Suomen suunnalla, lumetkin sulaisivat joutuisammin. Hus, sinne.



Aamulla, kauppaan kävellessä uimarannan päällä näkyi selvästi tuulen ja murtuvan aallokon yhteisvaikutuksesta syntyvä suolaspray. On helppo kuvitella, mitä tällainen jatkuva maustaminen yhdessä kovan auringonpaisteen kanssa tekisi veneelle pidempään jatkuessaan. Satamiin pidemmäksi aikaa jätetyt veneet onkin täällä helppo tunnistaa: metalli- ja lasikuitupinnat muuttuvat himmeiksi ja hiekkapöly viimeistelee vaikutelman. Siinä suhteessa viime päivien sateet ovat olleet tervetulleita, perjantain vastaisen yön rankkasade siivosi takilan paremmin kuin mikään huonolla paineella toimiva vesiletku.



Surffaajat ovat tyytyväisiä kovien tuulien nostamaan aallokkoon: nyt kaupungin tosipitkästä hiekkarannastakin on tullut ihan kelpo surffimesta. Aamusta lähtien märkäpukuisia lautojen päällä makailijoita on siellä näkynyt runsaasti. Se on aivan uusi maisemaefekti, kuin hyljelauma. Tämä kulmakunta on muutenkin surffareiden suosiossa, kolmisenkymmentä kilometriä pohjoiseen on Insoumne, joka taitaa olla alan top-paikka. Bussilla kylän läpi ajettaessa näkyi surffikauppoja ja –kahviloita ja kymmeniä laudan kantajia. Täällä Agadirin satamassa on ranskalainen vene, perhemiehistöllä. Sen kippari kertoi ystävänsä tuoneen perheen auton tänne, jotta he pääsisivät helposti surffaamaan. Eilen veneen kannella sitten näkyikin katkennut lauta ja kippari kyseli mahdollisia laudan korjaajia.



Nyt yhteen suihkuun kolmesta on saatu letku. Sen alapään jenga ei ole hanan kierteeseen sopiva ja pääosa vedestä karkaa siitä, paine laskee eikä itse luuriosasta tipu juuri mitään. Jaska osti Essaouirasta oman suihkuletkun, joka oli tänä aamuna ensi kertaa kokeilussa. Sen jenga on erilainen kuin ikkunallisen kopin hanassa, mutta sopii viereisen, täysin pimeän kopin hanaan. Kopin lamppu on palanut, mutta ei hätää, ei ovikaan mene kiinni. Oman suihkun letku alkoi vuotaa heti toisella käynnistyksellä. No, eihän sen ikuinen pitänyt ollakaan, vähän lyhyeksi investoinnin kuoletusaika (30 dirhamia = 2,70 €) kyllä jäi. Tätä ei ole tarkoitettu miksikään valitukseksi, täkäläinen siisteysstandardi vain näyttää poikkeavan vähän direktiivin määrittelemästä. Se, että yksi kolmesta lavuaarista on ollut tukossa koko ajan, ei tunnu ketään haittaavan, kun kaksi toimivaa on vielä jäljellä.



Tänne tulon säärako oli hyvä, mutta täältä pois pääsy edellyttäisi toista, suunnilleen saman pituista säyseämpää kelijaksoa. Sitä nyt odotellaan aivan levollisella mielin. Eilen vielä näytti siltä, että ensi keskiviikkona sellainen saattaisi olla. Tämän päivän ennusteet ovatkin sitten jo eri mieltä. Jos ette tiedä, missä Agadir on, se on siinä kirkkaamman vihreän pikku täpän kohdalla. Kun nyt näyttää siltä, että viihdymmekin täällä ajateltua vähän pitempään, taidamme hyödyntää syntynyttä aikareserviä matkailemalla vielä Marrakeshiin, bussilla. Niin ei tarvitse tehdä sitä Rabatista kuten ensin suunnittelimme. Ja varataan sitten hotellista huone, suihkulla.

The weather window to come here was excellent but short. The lows coming from the Atlantic are in Southern route. A more Northern route would make local winds milder here + would help in melting the snow at home. Surfers need not to go out from the city, the beach has been crowded with them. We try to find another 3-4 days slot of NW winds, with not too raff seas to go to Mohammedia. When waiting the weather to turn suitable we’ll take the bus to Marrakesh, another World Heritage site. The local long distance buses are new and have air conditioning, it is an enjoyment to travel in them. /J/

Afrikan huhtikuu

26.-28.3.13 Puerto Calero, Lanzarote-Agadir, Marokko 235 nm



Puerto Calerosta lähdettiin tiistaina iltapäivällä kello 16. Matka-aika oli kalkyloitu niin, että viidellä solmulla tultaisiin perille torstaina ennen pimeää ja mahdollisella 6 solmun vauhdilla jo aamulla auringonnousun jälkeen. Valittu sääikkuna oli mainio. Tuulta riitti mukavasti melkein koko ajaksi, molempina iltoina ajettiin joku tunti koneella mutta puolen yön tietämissä päästiin purjehtimaan. Loppumatkasta jopa vähän yli oman tarpeenkin: viimeiset tunnit ajettiin melko tiukkaa ylös, aallokko oli korkeaa ja se pyrki vähän heittelemään meitä. Usein veneet raportoivat kannelle hyppineistä lentokaloista, mutta me saatiin kannelle pieni, jonkinsortin mustekalan penikka, joka näytti yhtä aikaa loukkaantuneelta ja hämmästyneeltä. Afrikan vuoret tulivat näkyviin aamulla, kello kymmenen aikaan ja 42 tuntia lähdöstä olimme taas kiinni laiturissa. Q-lippukin ehdittiin vielä asianmukaisesti nostaa aallonmurtajan suojassa ennen satamaan tuloa.



Laiturilla vastaanottaja kertoi, että rajapoliisi ja tulli tulevat tuotapikaa alukseen. Kahden tunnin kuluttua paikalle ilmaantuikin kaksi kenraalin oloista henkilöä, toisella vaaleansininen univormu (tulli) ja toisella tumma (rajapoliisi). Kysyttäessä rajapoliisi kielsi valokuvauksen, vaikka mallit olisivat olleet komeita. Kaikki sujui jouhevasti, passit vietiin leimattavaksi. Ne leimataan taas lähtiessä, vaikka maassa pysytäänkin. Pilottikirjan opetuksen mukaan olimme ostaneet tupakkaa pieninä lahjoina jaettavaksi. Rajapoliisin mukaan huonoa merkkiä tosin, harmin paikka. Veneen omaa leimaa kyllä kaivattiin, itse laadittu veneen yleisinventaariokin olisi ollut pykälää uskottavampi, jos siinä olisi ollut kunnon leimat. Ehkä niissä aikaisemmissa leimapuheissa sittenkin on perää. Jo Agadiria lähestyttäessä kauas merelle näkyi kukkulan rinteeseen, Kasbahin alapuolelle tehty valtava teksti, joka sitten illalla olikin yllättäen komeasti valaistu. Sen sisältö jäi epäselväksi, kun Mari ei vielä opiskele arabiaa.

Agadir on käytännössä kokonaan uudelleen rakennettu kaupunki, vain Kasbah kukkulalla säilyi osittain 60- luvun suuressa maanjäristyksessä. Kaupungilla hallintorakennukset erityisesti näyttävät olevan läheistä sukua Ranskan 60- luvun lopun arkkitehtuurille.



Satama on rakennettu muuallakin hyväksi koetun konseptin mukaisesti: ympärillä loma-asuntoja, rakennusten alakerroissa tasokkaita vaatekauppoja ja paljon ravintoloita, näköala satamaan. Afrikassa kuitenkin ollaan, vierailevia veneitä on vain muutama (nyt enemmistönä suomalaiset, me ja Talisman), naisten vaatetus vaihtelee tiukoista farkuista ja piikkareista perinteiseen mustaan kaapuun ja huiviin. Itse sataman palvelut ovat vähän hakusessa. Suihkut eivät juuri toimi, koska joku on varastanut niistä letkut. Mutta huomenna korjataan – ehkä. Lämmintä vettä kuitenkin tulee ja omalla ämpärillä suihkuhommakin toimii. Satamaan sisään tulevat virtaukset yhdessä vuoroveden virtausten kanssa liikuttelevat laiturissa olevia veneitä paikoin villin tuntuisesti. Mutta ei hätää, viisi isoa kumijoustinta pehmentää heilunnan elämisen kannalta paljon mukavammaksi.



Kanarialla tavattujen, tätä kautta tulleiden veneiden väki kertoi ihmisten aidosta, epäkaupallisesta ystävällisyydestä. Se on osoittautunut todeksi: kun lähdimme etsimään linja-autoasemaa Essaouiraan menoa varten, taksikuski neuvoi meitä ostamaan liput etukäteen ja suurinpiirtein talutti meidät kolmikerroksisen linja-autoaseman pohjakerroksessa piileskelevälle oikean yhtiön lippukassalle. Sama toistui perillä Essaouirassa, missä netistä alustavasti katsomamme hotelli olikin täynnä, sen portieeri soitteli jonkin aikaa ympäriinsä ja sai järjestetyksi meille huoneen oikein mukavasta hotellista, jonka kattoterassilta oli jopa merinäköala, hotellin pyykit kuivuivat kaupungin puolella.



Essaouiran muurien ympäröimä vanha kaupunki on maailmanperintöä, se on hienosti säilynyt satamakaupunki, jonka kehittämiseksi sulttaani Sidi Mohamed ben Abdellah 1700- luvun puolivälissä tilasi Ranskasta sataman ja sen puolustamisen uudistamissuunnitelman. Avignonilainen Nicholas Théodore Cornut, joka oli erityisen vaikuttunut St. Malon sataman järjestelyistä, puratti pois vanhan portugalilaisen linnoituksen ja rakennutti tilalle tämän nykyisen, Vaubanin ideoihin perustuvan. Linnoitusrakenteet ovat säilyneet hyvin, suoraan merelle ampuva, 250 metrin pituinen 24 espanjalaisen tykin Skala on todella upea. Eikä sataman rakenteita välittömästi suojaava, kahteen suuntaan ampuva pienempi vastaava ole yhtään huonompi. Essaouiran vanha kaupunki on hieno, siellä myös perinteiset käsityöläistaidot ovat säilyneet. Monet puutyöpajat olivat kävijöiden vapaasti sisään käveltävissä ja ihasteltavissa. Sääli, että sen täpötäyteen ja likaiseen kalastussatamaan ei huviveneillä juurikaan ole menoa. 175 kilometrin bussimatkaan Agadirista kului 3,5 tuntia suuntaansa. Mutta oli se sen väärtti, myönsimme tästä kullatun maailmanperintöpisteen itsellemme.



Olemme varanneet Marokon rantakaistaleen purjehdukseen koko huhtikuun, nykyisten säänäkyminen mukaan se voi olla hyvinkin tarpeen.

We left Lanzarote on the 26th of March, the weather forecast promised good sailing weather for three days, winds from NW sector. After 42 hrs sailing we arrived in Agadir. Agadir is a new City (700 000 inhabitants), built after the massive earthquake in the 60s, only Kasbah on the top of the hill was partly saved. From Agadir we made a 2 days bus trip to Essaouira, a walled city in the Word Heritage List. In addition to the well preserved old city there is a splendid harbor defense system built by French Nicholas Théodore Cornut, following Vauban´s ideas, especially constructions in the St. Malo harbor. People here are very friendly, the only disadvantage is French, the other official language. All people here speak it, except us. We are going to spend all April in Morocco. The next sailing leg from here to Mohammedia will be probably the most difficult in this African chapter. /J/