perjantai 28. kesäkuuta 2013

B niinkuin Picasso



Matkailussa siirryttiin A:sta B:hen. Torstaina mentiin sataman yli köysiradalla (hyvin näkyivät isot jahdit!) Montjuicin kukkulalle, ylhäältä alas kävellessä käytiin läpi ensin linnoitus, siten Juan Miró- säätiön kokoelmat ja v. -29 maailmannäyttelyyn alun perin tehty, Mies van der Rohen suunnittelema Barcelona-paviljonki. Se alkuperäinen purettiin heti näyttelyä seuranneena vuonna ja tarkka kopio siitä rakennettiin v. 1986. Se on niin uskollinen alkuperäiselle, että lipunmyyjän paikkakin on räystään alla, lippukassa vyölaukussa. Ei siis mitään lisäkoppeja edes lähelle. On se elegantti, erityisesti oman rakennusaikansa taustaa vasten. Tämän turneen päätti Caixa Forum, vanhasta teollisuusrakennuksesta kokous- ja tapahtumatilaksi muutettu. Vanhaa siinä tosin oli enää vain ulkoseinien ulkopinta. Lauantaina vuorossa oli Picasso- museo, jossa on erityisesti Picasson varhaiskauden töitä. Me olimme säälimättömän ovelia ja menimme museolle puoli tuntia ennen avaamista, vain päätyäksemme jo valmiiksi melko pitkän jonon hännille. Jo pelkästään viiden palatsin muodostama museokokonaisuus on sävähdyttävä, se tarjoaa mahdollisuuden tosi väljään ripustukseenkin.


Juhannuskin oli, vietimme sitä kahteen kertaan. Ensin suomalaisen kalenterin mukaan (joka on se väärä, siirretty Suomessa ja Ruotsissa viikonlopun yhteyteen v. 1955) ja sitten espanjalaisen kalenterin mukaan 24.6, oikeana Jussina. Se meidän juhannuksenviettotapa puolestaan tuntui oikeammalta, täkäläinen muistutti enemmänkin uudenvuodenaattoa: paljon väkeä tungeksimassa rannalla, paukkupommeja ja sähikäisiä pyörimässä ihmisten jaloissa. Ihan holtitonta touhua ja vielä melkein selvin päin. Luvattuja kokkoja ei nähty yhtään, yksi rannalta ammuttu punainen hätäraketti kyllä. Ilotuliteshow naapuriaukion kirkon edessä oli melkein pelottavaa katseltavaa, yhden silmäensiavun ehdimme rekisteröidä ennen veneelle pakenemista. Räiske jatkui sitten aamukuuteen.


Palasimme veneelle ja istuskelimme sitloodassa jonkin aikaa omia juhannusviinoja kumoten, oma pullo kummallakin. On se mennyt kohtuullisuuskin melkein kohtuuttomaksi! Ja nyt sitten mennään täälläkin synkkää syksyä ja räntäsateita kohti.


Olemme joinakin iltoina kävelleet iltapimeällä katselemassa kaupunkia. Ravintoloiden suuri määrä ei lakkaa ihmetyttämästä. Mari väittää lukeneensa, että suuri osa niistä palvelee kaupunkilaisia, heidän sosiaalisia tarpeitaan. Ja vain osa olisi matkailun synnyttämiä. Aika monen kulman takaa kujille tunkee soittoa ja osa rakennuksista on valaistu melkein surrealistisella tavalla. Kaupunki näyttää mukavasti erilaiselta pimeällä.


Barcelonan oletettu kahden viikon oleskelu näyttää muodostuvan vielä vähän pidemmäksi. Leonin lahti, joka aukeaa tästä pohjoiseen, heti niemen takana, on tunnettu kovista mistral- tuulista. Alppien ja Pyreneitten välistä pusertuva tuuli voi puhaltaa tosi kovaa monta päivää. Ja nyt ennusteen kartoissa on paljon värejä, punainen tarkoittaa 20-22 ms perustuulta. Ja kun se on vielä vastaista, sekaan ei todellakaan tee mieli. Odottelemme tässä vielä jonkun päivän, sitten lähdetään kohti Ranskan Port Napoleonia, etappi kerrallaan. Sinne on jo lähetelty varauksia: paikka, alasrikaus, 22.7. nosto autoon ja kohti Itämerta.


The distance from here to Port Napoleon near Marseille in France is only 235 nm. We have reserved the berth in there on 8th of July. So we don’t need to go out and sail in the present, very heavy head winds. Waiting here in Barcelona is pleasant: after the previous posting we have seen e.g. large Joan Miró collection, Mies van der Rohe’s Barcelona pavilion and Picasso- museum, as well. The midsummer festivities did not match the Finnish ones, they resembled more the new year’s eve: people crowding in the streets, lot’s of fire works, but not so many drunken people as in Finland. We celebrated Sant Joan twice: first according the Nordic calendar in the weekend and then in the Spanish way on the following Monday. /J/

torstai 20. kesäkuuta 2013

A niinkuin Gaudi



Barcelonaan päästyä on taas siirrytty maamatkailuun – pääosin kävelyyn. Ei kuitenkaan kokoaikaiseen ja täyspäiväiseen, meillä on varattuna runsaasti aikaa tätä kaupunkia varten. Emme kumpikaan ole aikaisemmin kunnolla käyneet täällä ja toisaalta tämä tavallisista turistimatkoista poikkeava asumismuoto myös edellyttää aika ajoin toimenpiteitä, vaikkei nyt sentään nurmikonleikkuuta olekaan. Eikä tekeminen ole toistaiseksi loppunut. Iltaisin on mukava istua ulkona ja katsella pimenevän kaupungin profiilin muuntumista.


Kun täällä ollaan, paikkojen (lue rakennusten) katselu pitää aloittaa A:sta; Antonio Gaudísta. Me olemme nyt kuitanneet kaikki Barcelonassa maailmanperinnöksi kirjatut Gaudín kohteet. Kaupungin ulkopuolelle, Güellin tilaa, paviljonkeja ja kellaria ei sentään lähdetty katsomaan. Päätimme, että maailmanperintösuoritteen voi saada jo näillä kaupunkikohteillakin. Gaudín viimeisten vuosien töitä ei turhaan nimitetä kypsän kauden töiksi, alkuaikojen talot näyttävät melko kirjavilta. Sagrada Familiassa hienoa on se, että pitkästä rakennusajasta johtuen suunnitelmat (ja materiaalitkin) tuntuvat joustavan. Kunhan se vähän patinoituu, täydestä menee. Jos kaikista näistä Gaudín töistä (Park Güell, Casa Milá, Casa Batlló, Sagrada Familia) pitäisi valita se yksi, se olisi yksimielisesti Casa Mila, äänin 1-1. Barcelonan kaksi muuta maailmanperintörakennusta, Domènech i Montanerin sairaala de Sant Pau ja konserttitalo Palau de la Música Catalana, merkittiin nähdyksi lyhyemmän kaavan mukaan: sairaala oli peruskorjauksessa ja konsertin takia musiikkipalatsista nähtiin vain aula.


Viimeksi taisi blogiin livahtaa väärä todistus. Vttu, me oikeesti missään huvipursilaiturissa olla. Matolaituri tämä on, Va benen molemmilla puolilla on juuri ja juuri pinnalla oleva veneen raato. Port Vellin satamassa on menossa laajamittainen uudistustoiminta, jonka tarkoituksena on houkutella tänne lisää suuria jahteja Monacosta ja Cannesista. Va bene kuuluu jo nykyiselläkin asiakasjakautumalla pikkuveneisiin, jotka sijoitetaan sivummalle. Jaska on ihmetellyt, miten täällä etelässä on laitureissa niin paljon hylättyjä ja huonokuntoisia veneitä. Selitys taitaa olla aika ilmeinen: kun talvi ja jäät eivät upota, ei maihinnostotarvettakaan ole. Toisesta naapurista on tullut todella kiire lähtö: kahvi- ja tuhkakuppi ovat jääneet keulakannelle kipparin lakin viereen, puoliksi tyhjentynyt kumijolla keulan puolella ja kajakki perässä heiluvat tuulen suunnan mukaan vaihdellen eri naapureiden kyljissä. Ja kaiteelta roikkuvat ruukkukukatkin näyttävät aika kuivan rapeilta. Marinero kertoi, että toisen raadon omistaja asuu kuulemma Kanadassa eikä takuulla tule alusvainaataan lunastamaan. Yksin maksamattomat satamamaksut ylittävät moninkertaisesti veneen arvon, ei tällaisia simpukkaviljelmiäkään uimaportaisiin synny ihan parissa yössä. Satama ei tiedä, mitä tehdä näille hylyille. Toisaalta, meidän kannalta mukava asia on, ettei niistä ainakaan yökausia kuulu kovaa meteliä.


Barcelonassa on useita uusia ja komeita kauppahalleja, meitä lähin on heti rantakadun takana olevassa Barcelonetan kaupunginosassa. Kaikissa vierailluissa halleissa on todella hyvätasoinen myymälä- ja tuotevalikoima ja asiakkaita tungokseen saakka. Barcelonetan kaupunkirakenne on erikoinen: korttelit ovat pitkiä, yhden 4-5 kerroksisen, kapearunkoisen talon levyisiä, ilman minkäänlaisia pihoja. Kartalla kulmakunta näyttää lyijykynänipulta. Jaska kävi kauppahallin vieressä parturissa, jota pitää ruotsalainen tyttö. Hän tuli yhdeksän vuotta sitten Barcelonaan kolmeksi kuukaudeksi opiskelemaan espanjaa, tuntui puhuvan sitä nyt jo aika sujuvasti. Hän kertoi, että Barcelonetasta, joka ennen oli kalastajien kulmakunta, on nyt tullut muodikas kaupunginosa. Keskusta ja uimaranta ovat lähellä, kaikki palvelut löytyvät kulmilta. Olimme illalla aivan sataman vieressä pikku aukiolla olevassa tabernassa syömässä ja yllättäen siitä ohi käveli nykyisin Barcelonetassa asuva Suomenlinnan Panimon Stigo, joka sitten istui pöytään vaihtamaan kuulumisia. Siis totta: kaikki todella löytyvät Barcelonetasta.


Keskiviikkona matkailusta päätettiin pitää välipäivä: tiistain kova etelätuuli toi paksulti hienoja saharanterveisiä kannelle. Vene pestiin alkuperäisen väriseksi. Hellan liekkejä on vaivannut jo jonkin aikaa yleinen aneemisuus: kun molemmat polttimet sytytetään, kumpikaan ei pala kunnolla. Jaska avasi hellan, puhdisti polttimet ja yritti tihruta hellan alla olevan mekaanisen välisulun kuntoa. Pulloa vaihdettiin, epäilyt kohdistuivat Marokosta hankittuun kaasuunkin. Soitto Lauttasaaren Maritimille tuotti myötätuntoa, mutta ei juuri apua: ”tuottopuolella sen vian täytyy olla”. Jaska arveli, että jos täältä jostakin löytyy kaasuhellan korjaaja, menopuolelle se enemminkin kääntyy. Mari väitti itsepintaisesti, että vika on pullon paineenalennusventtiilissä. Miten ihmeessä nyt joku paineenalennusventtiili voisi mennä rikki? Perhesovun säilyttämiseksi Jaska lähti kuitenkin polkemaan uuden venttiilin perään. Tutussa Helsingistäkin, missä voi asioida suomeksi, sellaisen löytäminen oli tosi hankalaa, jostakin Espoon takametsistä venttiili lopulta löytyi. Barcelonetan pienessä rautakaupassa, noin 100 metrin päässä meistä, sellainen odotti hyllyssä hakijaa. Eikä asian esittäminenkään ollut liian vaativaa, kun mukana oli lappu: presión manorreductor especifico marina (butano), 28-30 mbar. Ja voi nolo, venttiilin vaihdon jälkeen hella pelasi kuin uusi. Tämä menee sarjaan ”Kui Mari meijäm belast espanjan giälen daedollas”, niin kuin Nortamo sen sanoisi. Tai sinne päin.

Kun alun perin huoltoon varatusta päivästä näin vielä jäi aikaa tähteelle, kävimme tutustumassa merimuseoon. Siellä oli aika mukavan oloinen näyttely Darwinista, tekstit katalaaniksi. Kiitosta vaan. Pihalla oli viihtyisä kahvio.


Täällä on erilainen Juhannus: San Juania vietetään Juhannuksen oikealla paikalla, ensi maanantaina. Jaskan tietolähde parturin mukaan se on iso juhla. Kaikki menevät rannalle, oluttakin on vähän mukana ja illalla poltetaan suuria nuotioita. Ajatella. Meripostikortti toivottaa kaikille lukijoille mukavaa Sant Joanin aikaa.

Barcelona is worth of it’s reputation: splendid new and old architecture. Next to the harbour is Barceloneta, the old fishermen’s quarter, which has turned to fashionable living area with good services. Market Halls are here popular places for shopping food instead of big hypermarkets. Antonio Gaudi (1852 – 1926), the well known Catalonian architect, made most of his work here in Barcelona. We have traced most of them, Casa Mila is Jaakko’s favorite, Mari voted for Sagrada Familia, the unfinished huge basilica. We have decided to stay here for another week to see also Picasso´s works and Mies Van der Rohe’s famous Barcelona Pavillion. The Midsummer festivities here seem to be quite similar to the Finnish ones: sitting in the beach, having some beer and burning bonfires. But no sauna. That’s very bad./J/

torstai 13. kesäkuuta 2013

Valenciasta Barcelonaan


7.6. 13 Valencia – Port Castilló 34,5 nm
8.6. 13 Port Castilló – Benicarló 32,5 nm
9.6. 13 Benicarló – marina Saint Jordi d´Alfama 39,5 nm
10.6.13 Saint Jordi d´Alfama – Tarragona 20 nm
11.6.13 Tarragona – Barcelona Port Vell 45 nm


Kuluneiden päivien aikana pääosassa on ollut matkan taittaminen. Päivät ovat pääpiirteissään samanlaisia: aamulla liikkeelle lähtiessä tyyntä, mikä tarkoittaa koneajoa, iltapäivällä tuuli nousee tai sitten ei. Useimmiten aika kevyttä tuulta, melko usein myös mukavista suunnista. Espanjan päällä on ollut iso matalapaine, useampana päivänä on jopa saatu sadetta, ei paljon mutta kuitenkin aikakirjoihin merkittäväksi.


Port Castillòn marina, tuo sattumalta valittu, osoittautui yhden pitkän laiturin paikaksi: laiturin sisäpuolella on paikallisten veneitä, ulkopuoli on varattu busineksen tekoon. Plotterin karttakaan ei tiennyt tästä satamasta vielä mitään. Laituri oli uusi, leveä betonilaituri, kuin hornettien varalaskupaikka. Paikallisten autoille on varattu vakipysäköintipaikka, siis itse laiturilla. Emme saaneet selville, mitä pitkäaikainen venepaikka täällä voisi maksaa, mutta Va benen yksi yö kustansi 50 €. Hinnoittelun perusteet olivat ilmeisesti meitä lukuunottamatta kaikilla muilla lähistöllä liikkuvilla tiedossa, koska tässä ainakin 300 m pitkässä laiturissa Va benen lisäksi oli vain kaksi muuta vierailevaa venettä. Sataman oman ajanlaskun mukaan high season on muka jo alkanut. Mutta suihkut ja WC- tilat olivat komeat, ehkä väljimmät koko matkalla nähdyt. Illan äänestyksessä Puerto de Castilló sai kirkkaan ykkössijan koko matkan epäviihtyisimpänä satamana. Melko runsaasti sataman pitäjillä on vielä tekemistä, ennen kuin tästä tulee suosittu ja hintansa väärtti satama.


Seuraava pysähdyssatama oli Benicarlon pikkukaupungissa, matkalla sinne ohitettiin Peniscolan vielä pienempi kaupunki. Sen rannasta työntyvällä korkealla niemen nykäleellä oli komea linna, kirkko sen kylkeen liimautuneena ja muurien ympäröimä puutarha. Yhden lähdeteoksen mukaan se on kuningas Jaime I:n Temppeliherrojen ritarikunnalle lahjoittama linna, nykyään Itä-Espanjan rannikon suosituin nähtävyys. Toinen lähdeteos kertoi sen olevan El Cid- elokuvan (-61, pääosassa Charlton Heston; Oscar-ehdokkuus mm. parhaasta lavastuksesta) lavasteeksi rakennettu epäaito otus. Ota näistä nyt sitten selvää.

Benicarlon marina sen sijaan osoittautui sympaattiseksi. Vaikka sielläkin henkilökunta puhui pääasiassa espanjaa, asiat hoituivat mukavasti. Toimiston rouva suositteli iltasyömisen paikaksi sataman viereistä ravintola Pauta, joka osoittautui Michelinin tänä vuonna suosittelemaksi, mutta hintansa vielä kohtuullisina säilyttäneeksi paikaksi. Ravintola avattiin täkäläisen tavan mukaan kello 21, ruoka oli erinomaista ja viinit espanjalaisia.

Benicarlosta seuraavaan satamaan matkaa oli noin 40 nm. Matkalla kierrettiin riittävän kaukaa kirjoissa vaaralliseksi todettu Ebron suisto: joki tuo maita merelle ja muutenkin rannan matalat särkät liikkuvat. Erityisesti talviaikaan pitkin jokea usein puhaltavasta pikkumistralista muistutti vain yksi muutaman minuutin kestänyt 12-13 m/s puuska.


Marina Saint Jordi d’ Alfamasta, joka pelkän pilottikirjan kuvan perusteella valikoitui yösijaksi, tiesimme vain vähän. Todellisuus vastasi kirjan kuvaa: aivan tuliterä satama, kaunis ympäristö ja hyvät laiturirakenteet, joissa ei ollut juuri muita kuin paikallisia moottoriveneitä. Ilmeisesti sunnuntaipäivästä johtuen paikalla oli vain katalaania puhuva marinero, joka ei vastannut VHF:ään (ilmeisesti juuri siksi) sitkeästä yrittämisestä huolimatta. Papeleiden teko jätettiin suosiolla aamuun: Chica hoitaa sitten asiat huomenna, rekisteritodistus jäi pantiksi karkaamisen varalta. Kaiken kaikkiaan mukava satama, johon myöhemmin tuli toinenkin vieraileva vene. Aamulla selvisi, että Va benen kokoisen veneen (korkeasesongin mukainen) paikkahinta olisi 82 €. Ilmeisesti sataman omistaja oli kuitenkin tehnyt kävijöiden määrästä omat päätelmänsä, ja käytössä oli jonkinlainen alennushinnasto: 57,5 €. Tästä tulee joskus vielä hyvä pysähtymispaikka, kunhan tieto satamasta kulkee ja hinnastokin kohtaa realismin.


Tarragonaan oli vain n. 20 nm matka ja olimme perillä alkuiltapäivästä, valmistautumattomina yllätykseen: Tarragona on alun perin roomalainen kaupunki, jonka arkeologiset paikat on otettu maailmanperintöluetteloon v. 2000. Yllätys siksi, että listaus on tehty vanhalla roomalaisnimellä Tarraco, eikä se ollut osunut silmään. Mutta kyllä sitä yhdessäkin iltapäivässä ehtii paljon. Siinä tosin kalenteri auttoi: maanantai ja kaikki museot olivat kiinni. Aikaa jäi vielä katukahvilassa istumiseen ja tunnelmasta nauttimiseen. Marin Mikko- serkun 60v- päivän kunniaksi olisi otettu lasit cavaa, muttei talossa ollut. Ei se mitään, olut oli kylmää ja hyvää. Tarragonan vanha kaupunki oli meidän kummankin mieleinen paikka. Ja satamassa oli voimassa Svenska Kryssarklubbenin Välimeripurjehtijoiden alennuskin.


Barcelonan Port Vellin kalliiksi peloteltu satama tuotti yllätyksen, positiivisen sellaisen: 55 € yö, mutta kun varasimme paikan heti viikoksi, listahinnasta napsahti 30% alennus -> 39 € / vrk. Välimeren satamien kalliit kesähinnat olivat kyllä meillä tiedossa, joten ne eivät aiheuta pitkäaikaisempaa sydämentykytystä.

Port Vell on suurien huvipursien satama. Roman Abramovichin Eclipse näytti olevan satamassa vähän ulompana, pikku remontissa. Tämä allas oli sitten täynnä vähän pienempiä jahteja. Maria on askarruttanut Va benen kiinteiden runkoikkunoiden ulkopuolen pesutekniikka. Naapurijahdissa sekin osataan.

Olemme varautuneet jatkamaan Barcelonassa oloa toisella viikolla, mielenkiintoista nähtävää tuntuu olevan paljon. Eikä mukavaa elämääkään voi tykkänään unohtaa.


Jaskan äiti- Rauhan syntymän 100 v- päivä oli torstaina 13.6. Kotimaan juhlallisuuksien laajuudesta ei ollut varmaa tietoa, mutta me juhlistimme sitä kolmen ruokalajin päivällisellä veneen istumalaatikossa. Aurinkokatoskin oli tarpeen ensi kertaa sitten Gomeralla vietetyn joulun.

Katalaanin kieli on täällä Kataloniassa ykkönen, vaikka oikea espanja onkin maan virallinen kieli. Katalaania tarjotaan joka lähtöön, opasteet esimerkiksi ovat katalaaniksi, huonoimmillaan pelkästään tällä toisella ulkomaisella. Mari pamautti espanjankirjansa kannet kiinni siihen malliin, etteivät ne tällä menolla taida enää paljon auetakaan.

After the previous posting we have moved, sailed and motored, towards Barcelona. For us it is one of most important stops of the trip: the city is filled with interesting architecture, incl. many World Heritage sites and Antonio Gaudi’s master works. Part of our harbours before Barcelona (Puerto de Castelló, Benicarlo, Saint Jordi d´Alfama) were just stops to sleep but Tarragona was a pleasant surprise: city with a very positive atmosphere and lots of remains from the Roman times. Barcelona’s Marina Port Vell seems to be in favour with big (motor) yachts, we spotted the world’s second largest one (Eclipse) here. On Thursday we also celebrated the 100 years anniversary of Jaakko’s mother Rauha. We reserved the berth for a week with the option to exceed it with another one. /J/

torstai 6. kesäkuuta 2013

takaisin itäiselle pallonpuoliskolle

1.6. 13 Torrevieja - Alicante 27 nm
2.6. 13 Alicante – Puerto de Calpe 39,5 nm
4.6. 13 Puerto de Calpe – Denia 21 nm
5.6. 13 Denia – Valencia 41 nm



Torreviejassa oleilu meni päivällä suunniteltua pidemmäksi: tarjolla ollut perustuuli oli siedettävää, mutta vastaista. Tulosatama Alicanten kohdalle ennusteet ne olivat sitten jo mitä tahansa, suunnat vaihtelivat 180° ja yksi operaattori tarjosi siihen päälle 20 ms puuskia - jostakin päin, ja Navtex uhkaili ukkosilla. Ei se Torre nyt niiiin tylsä paikka ole, etteikö siellä näillä ennusteilla olisi roikkunut yhtä päivää aiottua enemmän.

Lauantaina ennusteet olivat tolkuissaan, tuulet ehkä jo liiankin kesyjä. Purjetuulta riitti lähdön jälkeen runsaaksi tunniksi, sen jälkeen ajeltiin taas koneella. Kesäkuun alkaminen tarkoittaa täällä myös korkeasesongin alkua satamissa ja Alicante löi tähänastiset ennätykset: € 48,17 yö. Eipä sitä juuri halvemmilla taksoilla niin komeita satamia ja semmoisia satamatoimistoja ylläpidetäkään: pyöreä tiski keskellä kaupungintalon aulan kokoista kaksikerroksista tilaa. Sivuilla nahkasohvia, joissa voi upota internetin ihmeelliseen maailmaan, laitureille saakka netti ei sentään täälläkään kanna. Satamatoimiston eteen oli parkkeerattu uusi Riva 75 Venere.

Alicanten keskustaan tutustuttiin läheltä-ohi menetelmällä: käveltiin sinänsä hieno rantabulevardi päästä päähän ja katseltiin ravintoloiden tarjontaa, muita liikkeitä ei sillä kadulla juuri ollutkaan. Suomen hintaista ruokaa olisi ollut tarjolla, mutta nyt ei napannut. Ilta oli niin lämmin, että pitkästä aikaa voi syödä veneellä ulkopöydän ääressä. Vastinetta satamamaksulle siis.



Sunnuntaiaamuna, jolloin Suomessa vielä aika monessa paikassa juhlittiin uusia ylioppilaita (onnea, Henry!), me suuntasimme kohti Calpea; mukavaksi kehuttua, suhteellisen pientä satamaa n. 40 nm päässä. Calpe sijaitsee nippanappa itäisellä pallonpuoliskolla, siitä GPS huomautti. Sataman valintaan oli hyvä syy: Saimme sieltä keväällä sähköpostia Marokkoon; entiset työystävät Anja ja Harri, jotka rakennuttajakonsulttivaiheen jälkeen muuttivat Brysseliin, ovat nyt Anjankin eläkkeelle jäännin jälkeen muuttaneet pysyvästi asumaan Calpeen. He olivat nähneet meistä espanjansuomalaiseen Olé- lehteen tehdyn jutun. Heillä on aikaisemmin loma-asuntona käytetty talo jo monen vuoden takaa, mutta nyt sitä on taidolla muokattu pysyvän asumisen tarpeisiin.



He olivat Puerto de Calpen laiturilla vastassa meitä. Satamamuodollisuuksien (€ 53,50 / yö!) jälkeen kurvasimme tarkastamaan talon rakennustilannetta. Koko päivän auringossa kylpevän talon terassilta on näkymä Välimerelle. Harrin kädenjälki näkyi: puolet entisestä terassista oli muuttunut olohuoneen laajennukseksi, sauna oli vasta valmistunut. Sen koeponnistamisen jälkeen syötiin sitten Michelin- tason päivällinen. Suoraan savustuspöntöstä pöytään nostettu lohi kyllä siirsi kovasti ajatuksia Suomen kesän suuntaan. Maanantaina kierreltiin yhdessä Calpea, veneen vesi- ja ruokavarastotkin saatiin isäntien autolla täyteen todella helposti.

Me olemme matkan aikana ihmetelleet lokkien vähäisyyttä satamissa. Calpen (ja koko Costa Blancan) symboli on aivan sataman vierestä korkeuksiin nouseva jyhkeä kallio, jonka lokkiyhdyskunta oli runsas ja huomattavan äänekäs.



Calpesta suunnattiin niemen ympäri Deniaan, missä Costa Blanca virallisesti päättyy. Matka oli niin lyhyt, että lämpimänä päivänä iltapäivällä yleensä viriävä merituuli ei ehtinyt kunnolla alkaa ennen kuin vasta laituriin tullessa. Laituriin kiinnitettyjen mooringien virittely ei tapahdu aivan sekunneissa, siinä reippaan marineron apu laiturilla tuli kerrankin hyvään saumaan. Denia on iso, suhteellisen uusi marina, jossa on runsaasti ravintoloita, venealan kauppoja ja ainakin yksi kiinteistövälittäjä – eikä sitten juuri muuta. Sataman suurin plussa ovat veneilijöiden käyttöön tehdyt kylpyhuoneet: ovet lukittuvat, valot syttyvät ja vedet pelaavat avainkortilla. Nämä olivat ainakin Jaskan mielestä matkan tähän asti parhaat. Muita, erityisiä nähtävyyksiä emme keksineet ja näin oli helppo jatkaa matkaa heti aamulla kohti Valenciaa.



Valencian Marina Real Juan Carlos I on kaksi kertaa ollut America’s cupin näyttämönä ja satamassa on vieläkin selvästi edellisen, v. 2010 kisan rakennuksia. Valencian rantoja kiertää myös Formula 1- kisoihin tehty rata. Meidän muistimme ei nyt riittänyt siihen, milloin täällä olisi viimeksi ajettu kilpaa. Satamassa olomme aikana starttasi suuri trimaraanien kisa Gibraltarin kautta Ranskaan ja Irlannin ympäri. Superjahtisatamassa oli juuri nyt komea letka jättikatteja.



Valencia on vanha kaupan mahtikaupunki, nykyisinkin Espanjan kolmanneksi suurin kaupunki. Sen historia on hieno: Unesco on täältä listannut maailmanperinnöksi 1488 – 1533 rakennetun myöhäisgoottilaisen silkkipörssin, la Lonja de la Sedan. Se kyllä henki vankkaa, vanhaa kaupallista menestystä. Va benessä osan matkaa tarpeettoman tuntuisina mukana kulkeneet polkupyörät tulivat täällä käyttöön: kaupunki on tasainen ja pyörätieverkosto hyvä. Satamasta ensin pyörillä vanhaan kaupunkiin, missä sitten jalkauduttiin tarkempaan tiedusteluun. Täältä lähdetään perjantaiaamuna 35 mailin päässä olevaan Puerto de Castellón de la Planaan. Vielä siitä emme tiedä mitään mainittavaa, satama siis kuitenkin.

In Torrevieja we stayed one day more we had expected, the weather prognosis was unstable. The next port was Alicante, a well known jet set harbour with lots of luxury yachts. From there we sailed (back to the Eastern side of the globe) to Calpe, where we met Anja and Harri, Jaska’s former colleagues from 80’s. After retirement they have moved permanently to Calpe and refurbished their former holiday house to serve better as permanent home. Denia around the peninsula just 20 nm away was our next stop. It is a new, large marina without any connection to the city itself. In Valencia we arrived on the 5th of June, one year after our start in Helsinki. Valencia is a well known base for America’s cup (2007 and 2010) and a Formula 1 races. Here we added in our personal list of World Heritage La Lonja de la Seda (Silk Exchange), built in late gothic style1488-1533./J/