bussimatkailusta takaisin purjehdukseen

29.5. 13 Cartagena – Puerto de Tomas Maestre 19,5 nm
30.5. 13 Puerto de Tomas Maestre – Torrevieja 15 nm



Cartagena on täynnä vierailun arvoisia paikkoja. Jos siellä viipyy vain muutaman päivän, valintoja on pakko tehdä, katukahviloissa istuskelu ja ohivirtaavan elämän seuraaminenkin vaatii oman aikansa. Cartagena on aikanaan ollut todella roomalainen kaupunki, ilmeisesti missä tahansa vanhan kaupungin alueella on nykyrakennusten alla (ainakin ollut) vanha rakennuskerrostuma. Hyvä esimerkki on casa Fortuna, jota ei hävitetty modernin toimistotalon rakentamisen yhteydessä. Uuden rakennuksen perustukset väistelevät parhaansa mukaan antiikin talon edessä olevaa roomalaisen kadun osaa, casa Fortunan säilyneitä seiniä ja hienoa lattiamosaiikkia. Historiaan sisään kävellään kodikkaasti pizzaravintolan terassin alta.



Osasyy pitkään Cartagenassa viipymiseen oli Granadan Alhambra, jonne menon ensimmäinen yritys kaatui viikkoa aikaisemmin Almerimarissa. Lippujen etukäteisostamisen tarve oli kyllä tiedossa, mutta että buukattu täyteen yli viikoksi! Eikä sesonki ole vielä edes alkanut! Jaska osti liput puhelimitse ensimmäiseen mahdolliseen päivään, joka oli siis maanantai 27.5. Sunnuntaina vääntäydyttiin Cartagenassa bussiin, edessä melkein viiden tunnin istuminen. Taas oli löydetty netistä kelpo hotelli hyvältä paikalta, keskeltä vanhaa kaupunkia, Albaicinia. Muilta kiinnostavilta osiltaan kaupunki yritettiin kahlata mahdollisimman kattavasti läpi sunnuntaina ja maanantaiaamupäivän aikana. Meidän lippumme oikeuttivat iltapäivävisiittiin Alhambran alueella. Sisään siis kello 14, heti kun armoton tolppakoodin lukulaite päästi. Karun komea Alcazaba, pompöösi tyylihäirikkö, mutta silti vaikuttava Carlos V:n palatsi ja Generalifen rakennukset ja puistot, joissa veden ja suihkulähteiden määrässä ei ole erityisesti säästelty, kierrettiin suurin piirtein matkailusuunnittelijoiden laskemassa aikataulussa: runsaat kolme tuntia.



Nasridien palatsi, kirsikka Alhambran kakun päällä vaatikin sitten oman lipun ja puolen tunnin jaotuksella sisään otettavien kävijöiden tarkkuuslaskennan. Ennen sinne menoa ehdimme istumaan voileivälle ja oluelle muurien sisäpuolella olevan hotelli American pihabaariin, palatsiin sisään pääsimme puolen tunnin jonotuksen jälkeen tasan kello 19 ja koko mesta suljettiin klo 20. Siitä tuli vähän painetta: askel oli joutuisampi kuin ehkä jossakin aikaisemmassa slotissa olisi ollut. Mutta kannatti. Ei sitä turhaan ole mainostettu rakennustaiteen historiassa. Leijonapihan suihkulähteen leijonat olivat yllättävän säyseän oloisia, ne näyttivät melkeinpä virnistelevän kameroiden kanssa koheltaville turisteille.

Uusi tuttavuus oli amerikkalainen esseisti ja matkailija Washington Irving (1783 – 1859), jonka nimen me kumpikin tunsimme vain Joseph Hellerin Me sotasankarit- romaanin Jossarianin sensuuri- aliaksena. Näin sitä sivistys lisääntyy, kun ahkerasti matkailee.

Veneeltä poissa olemisen hyvä puoli oli Tiskivuoren vanhan emännän mukaan ruuanlaiton helppous: kolme päivää ulkoruokintaa peräperää. Toisaalta Mari ilmoitti, että arabialaisten ja maurilaisten palatsien ja linnoitusten peruskurssi voisi tällä erää olla suoritettu ja välillä voisi taas keskittyä purjehdukseenkin.



Cartagenasta lähdettiin keskiviikkoaamuna aivan lyhyelle pyrähdykselle Cabo des Palosin niemen ympäri. Siellä on kapean kannaksen muusta Välimerestä erottama Mar Menor, pikkumeri. Kartalta nähtynä se tuo mieleen Liettuan ja Kaliningradin välisen Kuurin kynnäksen. Kummallakin meillä oli mielikuva hiekkapohjaisesta maisemasta, jossa kapea tie kiemurtelee niin, että molemmin puolin välkkyy veden kalvo. Hah haa, väärin, väärin. Maantien varren ruskeapohjaisista maisemakohde-kylteistä huolimatta koko kapea kannas oli rakennettu ns. tappiin. Korkeita ja leveitä taloja, samalla sitä useampikin mahtuu maisemaa ihailemaan.



Puerto de Tomas Maestre oli vähän nuupahtaneen oloinen, iso venesatama kanavan ja nostosillan takana kerrostalojen puristuksessa. Silta avataan off season- kaudella vain joka toinen tunti ja kapeassa kanavassa on kova virta, siinä taas oli veneenhallinnan jatkokurssia Jaskalle kyllin. Satamaa reunusti ravintoloiden ja kauppojen katkeamaton rivi, puolet niistä oli suljettu tai lopetettu. Surullisen näköistä. Purjehduskausikaan ei ole vielä alkanut, meitä oudoksuttanut tyhjyys vesillä ja satamissa ei taida johtua pelkästään lamasta. Joka tapauksessa, yksi yö tässä riemusatamassa riitti meille.

Aamun ensimmäisellä (klo 10.00) sillan avauksella luikahdimme kohti Torreviejaa 15 nm päässä. Sillassa ei ole merkkivaloja, ohjeistus tulee VHF:ltä – espanjaksi. Ajoimme täysvastaiseen koneella koko matkan, isoja kalakassialueita väistellen. Torrevieja on suuri satamakokonaisuus, jossa on kolme marinaa. Kukaan ei vastannut Va benen VHF- kutsuun. Vastaanoton tyttö moitti Jaskaa väärän odotuslaiturin valinnasta ja opasti, että olisi pitänyt soittaa… Marineroilla oli juuri nyt kokous, mutta pikapuoleen joku kyllä tulisi laiturille. Takahuoneesta kantautuvan äänen voimakkuuden perusteella Jaska päätteli, että menossa oli TES- neuvottelu, työnantaja tarjosi juuri nollalinjaa. Jaska jupisi itsekseen jotakin koulutuspäivienkin tarpeesta. Lopulta kokous päättyi ja me pääsimme lailliselle paikalle.


The reason for our 9 days stay in Cartagena was in fact Alhambra in Granada. From Almerimar we already tried to make an excursion there but the palaces were fully booked until 25th of May. On 27th we got afternoon tickets and spent 6 hrs in the area. The travel was well worth 5+5 hrs sitting in the bus and spendig 2 days in Granada. It was really a once in life time- experience, as was said in the poster outside the Nasrid´s palace. On Wednesday we moved a little eastwards, to Puerto de Tomas Maestre. On the map it looked interesting but was only a huge holiday resort of no interest. From Tomas Maestre to Torrevieja on Thursday: short trip to a big marina./J/

turismia, oikein talkoilla

19.-20.5. 13 Almerimar –Cartagena 111 nm



Almerimarista lähdettiin eteenpäin sunnuntaina puolen päivän jälkeen, tavoitteena Cartagena n. 110 mailin päässä. Siinä välillä olevat satamat ovat pieniä ja niistä on toisinaan ohjattu sisään yrittäneitä veneitä poiskin. Varminta oli siis lähteä yli yön suoraan Cartagenaan. Ennen lähtöä päätettiin vielä tankata, kun huoltoasema oli sopivasti tarjolla satamatoimiston vieressä. Valitettavasti vain dieselmittarin letku ja pistooli oli mitoitettu huomattavasti isompia jahteja ja tankkeja varten, polttoaine kuohui kannelle monta kertaa. Ilmiö oli ilmeisesti mittarimarinerolle tuttu, ainakin hän aina tarvittaessa nyökytteli ymmärtäväisen näköisenä. Onneksi Jaska aina ennen tankkausta rutiinisti kastelee kannen, ettei mahdollisesti yli tuleva diesel pääse pahasti imeytymään tiikkiin.

Edellisten päivien kova länsituuli oli hiljalleen asettumassa, lähtiessä sitä vielä riitti ensimmäisen 30 mailin ajaksi. Kun tuuli oli n. n. 9 -10 ms, pelkkä genoa riitti vauhdin pitoon hyvin. Tällä suoralla keskinopeus oli n. 6,8 kn. Takaa vyöryviä korkeita aaltoja oli mukava seurata. Va bene nosti perää kauniisti korkeimpienkin aaltojen kohdalla, yhtään aaltoa ei kaatunut sisään. Gabo de Gatan kulmalla tuuli vielä kääntyi enemmän taakse ja heikkeni vähän. Tällä osuudella on pilottikirjan mukaan paljon tonnikalaverkkoja, jotka ”pystyvät pysäyttämään pienen rahtilaivan”. Pimeässä ajoimme verkkojen takia yli 10 nm päässä rannasta, ne ovat useimmiten 2 - 4 nm etäisyydellä. Tonnikalan kalastus on aina ollut tässä päässä Välimerta iso business, kokonainen valtio (Tunisia) on aikanaan saanut sen mukaan nimensäkin.



Aamukahden aikaan vauhti sitten putosi alle kolmen solmun ja purjeen paukkuminen alkoi olla nukkumista yrittävälle suurempi äänihaitta kuin koneen käynnistäminen. Loppumatkan viimeiset kuusi tuntia ajettiin koneella. Cartagenaa lähestyttäessä Mari sattumalta tarkisti NavTexin, jossa varotettiin aivan sataman suulla järjestettävästä kovapanosammunnasta. Ammunnan aloitus ja meidän tulomme alueelle näyttivät osuvan samaan aikaan. Onneksi NavTex käyttää UTC-aikaa, me paikallista. Tässä parin tunnin raossa ehdittiin ehjänä satamaan, ei siis osunut eikä uponnut. Satamassa saatiin ponttonilaiturista mukava kylkipaikka.



Cartagenassa on nähtävää karsimiseen saakka. Hienosti kivetyn kävelykadun varrellakin on silmäänpistävän runsaasti pystyyn tuettuja julkisivuja, joiden takaa koko muu rakennus on purettu pois. Voipi olla, että kaikki ne eivät jaksa olla pystyssä siihen saakka, kun täällä seuraavan kerran rakennetaan jotakin. Castillo de la Concepcion heti sataman edustan kukkulalla oli ensimmäinen yritys selvittää meitä kiusannut ongelma: mitä sukua vanha Karthago oikein on tälle ns. uudelle Karthagolle? Vanhasta linnoitetusta kaupungista ei paljon ole jäljellä, mutta ison keskustornin raunioon rakennettu interpretaatiokeskus (!) oli kyllä valaiseva. Karthagon ongelma ei kuitenkaan selvinnyt siellä. Myöhemmin amfiteatterin satunnainen karttaliite ja hankittu opaskirja sitten auttoivat tyhmiä, olisi varmaan koulussa pitänyt lukea puunilaissotien kulku tarkemmin.

90- luvun rakennusbuumin kantoaallossa täällä on rakennettu paljon hienoja(kin) julkisia rakennuksia. Meriarkeologian museo aivan sataman vieressä on rakennuksena näyttävä, meidän vauhti ei riittänyt sisälle menoon saakka. Aivan sen vieressä on uusi suuri auditoriorakennus, jonka kaksoisjulkisivun ulompi kuori on askarreltu eri värisistä muoviputkista. Ei oikein napannut. Ei sentään kaikki.



Espanjan sisällissodan aikaiseen väestönsuojaan (5 500 henkeä) rakennettu museo refugio de la querra civil valotti tehokkaasti elämää sisällissodan tasavaltalaista hallitusta kannattaneessa Cartagenassa ja sekä Saksan että Italian ilmavoimien runsaita pommituksia täällä. Näyttelyn teksteistä todettiin kyynisesti ilma-aseen kehittyminen sodan edellä ja sisällissodan näille valtioille (ja Neuvostoliitolle) tarjoama mahdollisuus testata uusia aseita käytännössä. Lapset sodassa - osastolla oli vaikuttava piirustus ”kotikatuni pommituksesta”.



Cartagenassa on myös suuri roomalainen amfiteatteri, todennäköisesti keisari Augustuksen ainakin osin rahoittama: sen on oletettu olevan osa Rooman maailmanvallan näyttävää esittelyä täällä periferiassa. Vuosisatojen saatossa teatteri oli hautautunut mäen sisään, unohdettu ja sen päälle oli asuinrakennusten lisäksi rakennettu mm. sittemmin sisällissodassa raunioitunut Santa Marian kirkko (jonka säilyneiden osien restaurointi on nyt menossa). Teatterin kaivaminen esiin ja arkeologiset tutkimukset johtivat uuden museon rakentamiseen. Rafael Moneon suunnitelma on voimakas ratkaisu. Jaska ei ollut aivan varma, olisiko Suomen Museovirasto heti näyttänyt sille vihreää. Museo ja teatteri muodostavat kokonaistaideteoksen, jossa alkuperäisen teatterin voimaa on korostettu harkituilla täydennyksillä. Museoprojektiin on sisällytetty lähikadut, naapuritalojen päädyt ja väljyyden saamiseksi on purettu yksi kerrostalokin, jonka julkisivut on kuitenkin jätetty jäsentämään katutilaa. Kelpasi siinä tämän henkeäsalpaavan visiitin jälkeen istua olusilla ja vielä aidan raosta tirkistellä menneiden polvien tekemää monumentin rakennusosien läjitystä, ihan pöydän vierestä.



Our following leg (111 nm) brought us to Cartagena. We sailed over the night ca 10 nm outside the coast line to avoid the tuna fish nets. Cartagena is one of the major Spanish naval bases and we arrived just before a firing exercise started outside the harbour and got a good berth alongside the pontoon. There are lots of sites to see in Cartagena. We visited the Castillo de Concepcion (fortified hill just behind the harbour), civil warshelters museum from the period of civil war 1936-39 and the great Roman amphitheatre, excavated during last 20-30 years. The new museum by Rafael Moneo combined with theatre is a very good architectonic (and pedagogic) achievement./J/

vilua aurinkorannikolla

12.5. 13 Marina del Este – Almerimar 45 nm



Lauantai-iltapäivänä Almerimariin tullessa imuruoppaaja oli syventämässä sataman sisääntuloa, joka onkin näillä kulmilla harvinaisen matalan lahden pohjukassa. Siitä sisään varovasti. Satama on suuri, yli 1 000 paikkaa, mutta yllättävän edullinen. Täällä on myös tehokas ja järkevästi hinnoiteltu telakka sekä hyviä venetarvikekauppoja. Kaikki tämä on tehnyt Almerimarista suositun, mm. pohjoismaisten veneiden talvehtimissataman. Sataman vastaanottovirkailija oli varsinainen lingvisti, joka heti tiesi suomen kuuluvan fenno-ugrilaiseen kieliperheeseen: siitä kuuluuko turkki tähän ryhmään, käytiin pitkä mutta tuloksettomaksi jäänyt keskustelu. Kun oli päästy Suomen ja Espanjan sukunimien rakennevertailuun, seuraava asiakas alkoi huokailla melko äänekkäästi odotustuolissaan. Jaska pyysi rauhallista venepaikkaa ja todella rauhallinen luvattiinkin. Perillä, kiinni laiturissa nähtiin, että ympärillä on pääasiassa pitkäaikaissäilytyksessä tai myynnissä olevia veneitä ja pelkästään autioita loma-asuntorakennuksia. Kandeis vähän varoo: sitä saa mitä tilaa. Myynnissä olevalla venenaapurilla on kuitenkin mukava nimi. Olikohan tämä vastaanoton kieliposkella heti mielessä?



Almerimarista on suhteellisen lyhyt maantiematka Alhambraan ja tässä vieressä on Almerian kaupunki, jossa on Espanjan suurin maurilainen alcazaba, linnoitettu kaupunki. Nämä, tarpeelliset veneen huoltotyöt ja viikolle tiedossa oleva kova tuuli mielessä varasimme laituripaikan heti alkaa päälle viikoksi. Maanantaiaamuna aloitetut selvittelyt tuottivat peräti kehnoa tulosta: Alhambra on buukattu täyteen 25.5. saakka, sinne otetaan päivittäin vain rajoitettu määrä väkeä ympäristön kulumisen hillitsemiseksi ja liput myydään etukäteen. Auton vuokraaminenkin alkoi tuntua absurdilta: satamassa aikaisemmin olleet vuokraamot ovat lopettaneet ja lähin vuokraamo on Almeriassa, johon olisimme sillä olleet menossa.

Maanantaina pestiin kannen tiikit hyvin, niin kuin on tapana tehdä Suomessakin toukokuussa. Sateisen tiistain aikana Mari inventoi ja perusssiivosi pentryn, peräkajuutta sai osansa keskiviikkona. Luvattu kova länsituuli alkoi keskiviikkoaamuna, aivan aikataulun mukaan, tarkemmin kuin VR:n junien tulo. Iltapäivällä oli jaksoja, joissa perustuuli oli 18-19 ms ja puuskahuiput huitelivat yli 21 ms. Vielä suojaisan satama-altaan perälläkin veneet kallistelivat oikein tosissaan. Aamupäivällä sataman marinerot kiertelivät tarkistamassa veneiden kiinnityksiä ja tarjosivat meille viereisen, tyhjän paikan peräkiinnitysköyden toiseksi. Kiitos.



Torstaiksi oli tilattu sukeltaja, joka tulisi vaihtamaan potkurin pikkusinkit ja tarvittaessa vetolaitteen ison rengassinkin sekä rasvaamaan potkurin taittolapojen hampaat. Myrskyn takia ruoppaaja ei keskiviikkona tehnyt töitä ja sukeltaja, jonka vakityöpaikka on ruoppaajalla, ilmaantuikin paikalle päivää sovittua aikaisemmin. Alle puolessa tunnissa työt oli tehty ja sukeltaja poistui pakettiautollaan yhtä vauhdikkaasti kuin oli tullutkin. Potkurin sinkit menivät vaihtoon, vaikka niissä vielä olikin vähän kulutuspintaa jäljellä. Vetolaitteen sinkki oli vielä aivan hyvä. Näillä sitten mennään Pohjankuruun saakka. Samalla sukeltaja nosti pohjasta vielä yhden, laiturista joskus irronneen kiinnitysköyden. Tuulta vastaan oleva Va benen perä on nyt sitten kiinni pohjan kiintoankkureissa kolmella limaliinalla.



Torstaiaamuna, jonka sukeltaja yllättäen vapautti meille matkailuun, lähdimme bussilla Almeriaan. Se ei ollut mikään varsinainen pikavuoro, runsaan kahdenkymmenen kilometrin matkaan tuhrautui yli kaksi tuntia, yhdellä varikkopysähdyksellä. Almeriassa ei ole juurikaan muuta nähtävää kuin alcazaba, sen alapuolella oleva vanha kaupunki oli kyllä mukavan mittakaavaista käveltävää.

Alcazaba, 900-luvun lopulla rakennettu Espanjan suurin maurilainen linnoitettu kaupunki on pariin kertaan vuosisatojen saatossa vaihtanut omistajaa ja molemmat uskontokunnat ovat muokanneet sitä omaan käyttöönsä. Asemakaavallinen ja linnoitustekninen ratkaisu on kuitenkin edelleen nähtävissä: sisääntulon puolella laaja puutarha-alue vesialtaineen ja kaskadeineen, sen takana itse asuttu kaupunki ja ylimpänä vankasti linnoitettu citadel, tai mikä se nyt arabialaisessa terminologiassa on. Puisto-osat ja muurit on restauroitu 1960- luvulla ja asutussa osassa on tehty arkeologisia kaivauksia, yksi talo on rekonstruoitu pieneksi museoksi. Kaupunkiosa ja citadel olivat yleisöltä suljettuja. Veden runsas läsnäolo kuuluu islamiin ja päivittäisiin rukoushetkiin. Kuukausi Marokossa lisäsi olennaisesti ymmärrystämme arabikulttuurista ja helpotti tämänkin paikan luonteen ymmärtämistä.



Paluumatka sujui menoa nopeammin, tämä reitti kulki laajojen muovisten kasvihuoneiden välissä. Maisemien katselusta on ehkä turha puhua, suurimman osan alueen maaperästä peittävät kasvihuoneet, joista Kampin K-marketinkin tomaatit ovat kotoisin. Outoa maisemaa joka tapauksessa: asvaltoidut maantiet risteilevät joka puolelta käytössä olevien ja entisten kasvihuoneiden puristuksessa. Montakohan kertaa bussi on aluksi eksynyt tällä reitillä?



Suomesta kantautuneiden viestien mukaan kevät on hyvässä vauhdissa ja etelästä lumet ovat sulaneet. Ennustetut iltapäivälämpötilat ovat jopa korkeampia kuin täällä. Tänne tullessa oli kuitenkin outoa nähdä autereisen ilman läpi rantavyöhykkeen takana lumihuippuisia vuoria. Karttavakoilu paljasti: Sierra Nevadahan se siellä. Tänään näyttää siltä, että keli ei vielä huomennakaan asetu kohtuulliseksi. Varaamme satamasta päivän lisää, mikäs siinä eläkeläisillä on ollessa hyvin kiinnitetyssä veneessä.

From Marina del Este we arrived in Almerimar on Saturday afternoon, carefully passing the dredger in front of the harbour. There is a wide variety of services available for boats: we ordered a diver to chance the zinc anodes in the prop and sail drive and to add some marine grease in the propeller’s teeth. We were planning to visit Alhambra, one of the most famous Moorish palace complexes, but it was fully booked until 25th of May. The authorities reduce the amount of daily visitors to protect the palaces. On Thursday we made a bus trip to the near-by city of Almeria to see the largest Moorish fortified City in Spain from 10th century. It is partly reconstructed (gardens), but the original plan is still easy to read. After this stormy week we head to Cartagena. /J/

pikku hiljaa...

3.5. 13 Gibraltar – Estepona 25,5 nm
5.5. 13 Estepona – Marbella Bajadilla 15 nm
7.5. 13 Marbella – Fuengirola 14 nm
9.5. 13 Fuengirola – Caleta de Vélez 29 nm
10.5.13 Caleta de Vélez – Este 18 nm



Gibraltarilla vietetyn lyhyen toipumisloman jälkeen suunnattiin Välimerta ja Aurinkorannikkoa itään, vähän kerrassaan. Tässä pitäisi nyt opetella tekemään lyhyitäkin päivämatkoja ja naatiskelemaan maaelämän ihanuuksista, jos vaikka sellaisia tulisi vastaan. Va benen yleissuunta on nyt koilliseen, Espanjan Välimeren rantapaikkoihin yritetään tutustua samalla innolla ja tarkkuudella kuin tullessa Atlantin rannan satamiin ja kaupunkeihin. Heinäkuun loppupuolella sitten paatti nostetaan Marseillessa rekkaan ja teollisuusmuuttofirma ajaa sen Itämerelle, oikein saattoauton ja vilkkuvalon kanssa.

Gibraltarin kallion itäpuoli on jyrkkyydessään länsipuolta jylhempi, aurinkokin heijastelee siihen kuin ison kerrostalon seinään. Jaskan vielä joskus 90- luvulla Rockin tällä puolella näkemät, pellistä rakennetut sadeveden keräyspinnat on purettu pois – onneksi.

Gibiltä Esteponaan meno oli kuin purjehdusta Itämerellä heinäkuun alussa: ei aallokkoa, 5 ms tuulta, veneellä nopeutta 5 kn, ilma vähän viileä. Melkein oli jo unohtunut, kuinka tasaista ja mukavaa tällainen sunnuntaipurjehdus voikaan olla! Ero rymistelevään tuloon Afrikan puolelta oli joka tapauksessa niin iso, että siitä riitti päivittelyä koko matkan ajaksi.



Estepona oli nimenä meille tuttu, perinteinen rantaturismin kohde. Odotimme siihen liittyvän jonkinlaista kaupunkikulttuuriakin, mutta ainakin se osa, jonka näimme lyhyen pysähdyksen aikana, oli kyllä melkoista mikkihiiriarkkitehtuuria. Jaska on kaiken aikaa jupissut sellaisen rakentamisen olevan ihmisen nöyryyttämistä ja aliarvioimista: kuka sellaista pelleilyä oikeasti voi arvostaa?

Esteponan sataman rannassa on tutun konseptin mukaan ravintoloita vieri vieressä. Meitä miellytti erityisesti se, että niiden sisäänheittotekniikat olivat paljon Kanarialla nähtyjä pienimuotoisempia ja hillitympiä. Hyvää ruokaa oli tarjolla el Grill del Puertossa, missä kaksi lämmintä ruokaa maksoi yhteensä vähemmän kuin Jaskan silmään heti ja käteen myöhemmin tarttunut St Emillion Gran Cru- viinipullo. Marokon jälkeen Gibraltarin hintataso oli tuntunut pelottavalta tärähdykseltä, vaikka sen kuitenkin pitäisi olla jonkinlainen veroparatiisi: hinnoissakaan ei muka ole ALV:ia. Näiden sitä seuranneiden pysähdysten mukana hintataso näyttää normalisoituneen eläkeläiselle paremmin sopivaksi.



Esteponasta lilluteltiin Marbellaan, saadun hyvän vinkin perusteella Bajadillan rauhalliseen satamaan. Tuuli oli säyseän ja olemattoman väliltä, vastaisen puolelta. Ajelimme hissukseen, yksi vekkikin piti matkaan ottaa. Lyhyiden päivämatkojen ehdoton etu on kiireettömyys: päivänvaloa riittää eikä matkanopeutta tarvitse koko ajan vahtia. Perillä satamatoimistossa Jaskan allekirjoitettavaksi työnnettiin kaksisivuinen, pelkästään espanjankielinen sopimusasiakirja, jonka toimiston täti kysyttäessä kertoi olevan kuvaus siitä, mitä kaikkea tapahtuu, jos Va bene karkaa satamasta maksamatta laskuaan. Kovin tärkeältä asiakasnäkökulma ei tuossa tilanteessa tuntunut; siihen vaan nimi alle, olkaa hyvä. Pois lähtiessä Jaska pyysi muistoksi kopion sellaisesta, ihan vaan på skoj. Ehkä joku joskus osaa kertoa, mihin kaikkeen sitä tuli sitoudutuksi.

Kesken matkan toinen genoavinssi lakkasi olemasta vinssi, se pyöri kontrollitta ja ilman vinssin olemukseen olennaisesti kuuluvaa ratinaa. Äänioireen perusteella vikaa osasi etsiä. Siellähän se oli: Hammasrattaan sisällä olevat, takaisinpyörimisen estävät jousitetut jarrukappaleet olivat liikkumattomina liian jäykässä rasvassa. Puhdistuksen ja uudelleenrasvauksen jälkeen kaikki toimi taas kuin ennen. Vinssin kasaus on joka kerta yhtä jännittävä palapeli: menevätkö kaikki osat tasan vai jääkö jotakin yli. Melkein samalla kertaa lakon tehnyt spinnuvinssin jammeri tokeni sekin puhdistuksella, yksi hammasharja siinä tosin meni tärviölle.



Marbellalla on maine vanhana hienona rantalomakohteena. Lyhyiden pysähdysten ongelmana on se, että paikan mahdollista vielä olemassa olevaa vanhaa hienoutta ei aina ehdi löytää. Maanantai-iltapäivänä päätimme lähteä etsimään asiakirjoissa esiintyvää vanhaa kaupunkia rannan mammuttihotellien takaa. Ja siellähän se oli: taustalla oleva vuoristoinen maisema aukeni hienosti näkyviin ja vanha kaupunki oli oikea kaupungin keskusta kapeine kujineen ja pikku aukioineen. Siellä oli helppo ymmärtää, mihin Marbellan alkuperäinen viehätys heti sodan jälkeen uudelleenvirinneessä matkailussa on perustunut. Ja olihan siellä 1000- luvulta peräisin olevan, maurilaisen linnoitetun kaupungin (alcazaba) rauniotkin. Siis siltä ajalta, kun meillä kotona vielä kopisteltiin jäitä virsuista kodan eteisessä.



Marbellan edustalle merikorttiin on erikseen merkitty fishing platfom, joka lähempää nähtynä vaikutti täysin läpipääsemättömältä poijujen, verkkojen ja pyydysten kokoelmalta. Se ei ollut mikään Itämereltä tuttu kalakassi. Kala, joka tästä ui läpi, olisi kyllä syytä heti kutsua Mensan jäseneksi. Matkaa Fuengirolaan oli 14 nm. Tuulta oli vajaat kaksi metriä, takaa. Koneella tuupaten tulimme tänne kovin monien suomalaisten tuntemaan talviasumis- ja rantalomapaikkaan. Kaupunki ei näin ensituntumalla tehnyt kovin myönteistä vaikutusta. Suomen kieltä kuuli ja näki mm. ruokalistoissa siinä määrin, että väkisinkin alkoi miettiä, josko se Wettenhovi-Aspa sittenkin oli oikeassa. Lämmintä oli ja mukavaa, rantaakin oli kävijän käytettäväksi runsaasti.



Perjantaina tehtiin vielä pikku matka Esteen (Punta de Mona), jota monet käyneet ovat kiitelleet mukavaksi ja rauhalliseksi satamaksi. Kalliskin se oli, Va benen yö maksoi 45,50 €, sillä rahalla on varattu hotellihuoneitakin. Mutta toisaalta, niihin ei mahdu vene. Jos aikaisemmin ei ole ymmärtänyt, mitä Espanjan rakennuskupla tarkoitti, täällä se on helppo nähdä: perustusvaiheeseen jäänyt iso projekti sataman sisääntulorinteessä ja rannan huoneistoissakin irvistelee paljon tyhjiä ikkuna-aukkoja. Mutta kaunis ja oikean mittainen paikka. Rannassa on kolme ravintolaa. Toimiston tytön mukaan kahdella on italialainen omistaja, mutta kolmas tarjoilee normaalia ruokaa.



From Gibraltar on we have re-practiced to sail short day trips without any hurry. In the first days we recalled sailing in the Baltic: no big waves, mild winds and a bit cool. We stopped in Estepona, Marbella Bajadilla, Fuengirora (where hundreds of retired Finns stay in the winter time),Caleta de Vélez and Puerto Marina de Este. Our aim is to check the cultural heritage of the Spanish Mediterranean coast at least as well as the Atlantic one’s places. In the last week of July we load Va bene on a truck and she will be transported to Travemünde, Germany and launched again./J/

Kipparin alttarille

28.-29.4. 13 Mohammedia – Gibraltar 188 nm



Yhtäjaksoisesti kolme päivää Mohammedian satamassa Va benen perän takana mourunnut (meteli oli sitä luokkaa, ettei veneessä sisälläkään normaali keskustelu oikein onnistunut) kemikaalilaiva lähti juuri ennen meitä. Harmi, me olimme jo sorvailleet hyvästijättöä varten erilaisia TJ- lausahduksia (tännehän jäät mökeltämään, nyt kyllä meille riitti, adios, senkin ¡ #” X ¿€ mölyapina). Sen lähdön hyvä puoli oli, että laiturin isot valonheittimet valaisivat vielä meidänkin lähtömme puolenyön aikaan. Isopurje avattiin aallonmurtajan suojassa, heti aluksi jo reilusti reivattuna. Aallonmurtajan ulkopuolella maininki oli korkeaa, mutta tuulen suunta tarjosi suoraa strekkiä: ei siis huolta hitaasti etenevästä kryssistä. Jaska oli kuitenkin Mohammediassa varmuuden vuoksi tankannut kanisterihommana 120 dieseliä, tankki oli melkein tyhjä Agadirista tulon jälkeen. Nyt kävi sitten niin, ettei veli Volvon apua tarvittu koko matkalla juuri ollenkaan.



Minimi tuulikulma oli 60°, tuulta oli 11-12 ms, isoon otettiin valmiiksi kaksi reiviä, jotta yksin ajaessa venettä olisi helpompi hallita. Maininkikin tuli sivulta, eikä aivan suoraan rynkyttävästi edestä. Helminen joutui hakemaan suuntaa vähän isommilla S-mutkilla korkeimpien maininkien jälkeen, mutta yllättävän hyvin peräsin piti. Välillä otettiin peliin genoakin, siinäkin kaksi reiviä. Toisena yönä noussut ukonilma oli komeaa katseltavaa, onneksi riittävän etäältä... Mari oli ajovuorossa ja hän ajoi pelottomasti (?), ei suoraan kohti salamointikeskusta, mutta lähes. Ennen lähestyvän ukonilman odotettavissa olevia isoja puuskia (ne ylsivät pahimmillaan vielä meillekin 24 m/s:iin) iso otettiin kokonaan sisään, pelkkä genoa antoi kyllä kyytiä riittävästi. Se oli todella maittavaa menoa,1 vrk 9 tuntia lähdöstä tultiin sitten Gibraltarin Queenswayn marinaan, missä yllättäen olikin vapaita paikkoja. Keskinopeudeksi näillä pikkupurjeillakin saatiin 5,7 kn. Näin tuli maanosa vaihdetuksi takasin Euroopaksi, Marokossa viihdytyn kuukauden jälkeen.



Fennomaani Sigurd Wettenhovi – Aspa, joka väitti Euroopan vanhojen kulttuurien pohjautuvan suomalaiseen kulttuuriin, selitti Gibraltarin nimen johtuvan Kipparin alttarista, jossa muinaiset suomalaiset matkallaan Välimerelle uhrasivat jumalille. Kipparin alttarille siis tultiin, ei kuitenkaan uhrattu muuta kuin venesijan satamamaksu, joka sinänsä kyllä oli jotain aivan muuta, kuin mihin Marokossa oli totuttu.



Helsinki-Tallinnan poikittaisliikennettä pidetään vilkkaan, mutta kyllä Jaska sihtasi melko tarkkaan, mihin rakoon Va benen keula työnnetään, kun merikorttiin merkityllä poikittaisliikenteen pätkällä piti päästä liikennejakoalueen yli Afrikan puolelta etelästä pohjoiseen. Laivoja oli todella paljon ja yllättävän monet vielä ajelivat sataman ankkurointialueella ja yksi pääsi jopa toitottelemaan viattomalle purjeveneelle. Queensway on rauhallinen marina, ravintoloissakaan ei tunnu olevan menoa yökausia. Niiden hintataso näyttää niin korkealta, että toistaiseksi olemme pysytelleet sisäruokinnassa. Morrisonin supermarket lähellä toista venesatamaa Marina Bayta on todella super; kantomatka on vähän pitkänlainen, mutta aika vaativan menun sieltä pystyisi kasamaan. Viinejäkin on tarjolla melkein kaikkialta, hinnat näyttivät ensi silmäyksellä aivan oikeilta, mutta ikävä kyllä ne ovat puntia, ei euroja. Kyllä eurotkin kelpasivat kauppiaalle, vaihtosuhde tosin oli vähän huono.



Työväen juhlaa vietettiin rauhallisesti Va benellä illastaen. Jaska oli luvannut tehdä Marille iltajuhlaan ylioppilaslakin. Aikomus kaatui mustan pahvin puutteeseen, valkoinen yläosa olisikin ollut omasta takaa. Vapunpäivänä menimme köysiradalla ylös Rockille, valtaapitäviä apinoita tapaamaan. Siellähän ne olivat, puolustamassa Englannin hallintoa. Syöttäminen ja käpälöiminen oli kylteissä ja kuulutuksin kielletty monikielisesti, apinat itse eivät kielloista kuitenkaan pahemmin piitanneet. Auton katolla liftaaminen tuntui erityisesti olevan a-nuorison suosikkihuvi. Mari, joka merellä paikkaa lähestyttäessä ihmetteli tämän kovasti mainostetun Gibraltarin melko pieneltä vaikuttavaa kokoa, ilmoitti kiveltä alaspäin kävellessä muuttaneensa mielensä tämän asian suhteen.



At midnight of Sunday we left Mohammedia for Gibraltar, the distance was ca 190 nm. The trip took 33 hrs, we had good wind all the time, tight up but no tacking. On the second night there was a thunderstorm, fortunately not directly on our route but the lightnings looked like a huge fireworks. There are two marinas in the Gib, Queensway is supposed to be the better one, because Marina Bay is located just next to the runway of the airport. To our surprise there were some free berths in the Queensway and we sailed in. We celebrated the first of May by meeting cousins on the top of the Rock. It’s said that Gibraltar stays under the English rule as long there are these ”wild” apes living there.