Jaakko, aurinko!

21.7.12 Le Havre – Cherbourg 73 nm
23.7.12 Cherbourg – Quernsey Beaucette 34 nm
26.712 Beaucette – Roscoff Bloscon 78 nm
28.7.12 Bloscon – L’Aberwrac’h 44 nm
29.7.12 L’Aberwrac’h – Brest 46 nm

Le Havresta Cherbourgiin on yli 70 mailia, mikä väistämättä tarkoittaa hämärää päivämatkan jommassa kummassa päässä. Valitsimme aamuhämärän, kello soi neljältä, mutta yllättäen tässä maassa vasta kello viisi alkaa nähdä edes jotakin. Tuuli oli nollan ja mitättömän väliltä, vasta iltapäivällä saatiin pari tuntia kunnon purjehdusta. Barfleurin niemessä Cherbourgin itäpuolella on tunnetusti pahat virtapaikat, virta voi springin (täysi- ja uusikuu, jolloin vuoroveden vaihtelut ovat suurimmillaan) aikaan olla jopa viisi solmua. Siinä ei matka kovasti etene, jos osuu paikalle väärään aikaan. Toiseen suuntaan menijät vastaavasti nautiskelevat, kun vauhtia piisaa pienemmilläkin purjeilla. Me olimme paikalla juuri springin aikaan, siksi ajoitus virran suhteen oli tärkeää. Ensi kerran tällä matkalle osui myös oikea verkkoslalom: väisteltäviä pyydyksiä oli runsaasti. Tällä osuudella siirryimme läntiselle pallonpuoliskolle: numerot kartan alalaidassa kasvavatkin oikealta vasemmalle.

Iltaa kohti keli muuttui aurinkoisemmaksi, perillä syötiin veneen ulkopöydässä, vasta toisen kerran koko tällä reissulla. Täältä alkoi edelleen jatkuva aurinkoinen jakso, maissa on lämmintäkin. Ei mitään hellettä, mutta aurinkoa on selvästi enemmän kuin Itiksen mainoksessa.

Cherbourgin satamaa ympäröi valtava aallonmurtajan suojaama redialue, jonka sisällä on toinen aallonmurtaja ennen sisäsatamaa, isoa sellaista. Me olemme olleet kerran aikaisemmin täällä, v. 2004 Helenan miehistössä, joten sisäänajo yleispiirteissään tuttuun satamaan ei nyt aiheuttanut suurta tunnekuohua. Ulompi aallonmurtaja on Vaubanin suunnittelema; Suomenlinnassakin asiantuntijana toiminut arkkitehti Philippe Prost suunnittelee nyt sen joidenkin osien restaurointia.

Musee de Liberation (Fort de Roule) korkealla serpentiinitien päässä oli kiipeämisen arvoinen. Liittoutuneiden maihinnousubeachit ovat heti Cherbourgin itäpuolella. Siellä maailmansodan mittakaava kävi selväksi: liittoutuneiden ensimmäisen päivän kuolleiden määrä oli 3 000, operaation aikana otettiin 80 000 saksalaista vangiksi, rakennettiin miljoona litraa polttoainetta päivässä välittävä vedenalainen putki Doverista ja vuoden aikana sillanpään kautta kuljetettiin mm. 1 500 raskasta veturia sotakaluston kuljettamiseen. On helppo kuvitella sen tilanteen vihaa ja katkeruutta, Euroopan unionin idea tuli kyllä selvemmäksi. Muuten hyvin tehdyn museon miinuksena oli ranskankielinen painotus.

Kaupungista löytyi pakollinen sateenvarjokauppakin, mutta niillä hinnoilla kannattaa pari kertaa kastuakin.

Cherbourgista sitten lähdettiinkin taas vaihtamaan valtiota, sataman venetarvikeliikkeestä löytyi jopa Quernseyn visiittilippu. Cotentinin niemen länsipäässä on epäsopivalla tuuli-virtayhdistelmällä tosi paha aallokkoalue, jota kehotetaan välttämään. Tällä kertaa tuuleton keli oli meille siis positiivinen juttu. Myötävirta oli niin voimakas, että mekin liikuimme melkein tyhjäkäyntikierroksilla yli 7 solmun nopeuksia. Toisaalta meillä ei ollut kiirettä perillekään, Beaucetten satama on kynnyssatama, johon pääsee vain kolmen tunnin ajan korkean veden molemmin puolin. Varsinaista misääripurjehdusta siis. Ja vielä jäi yli tunti aikaa roikkua odotuspoijussa sataman ulkopuolella. Cotentinin niemen kärjessä näimme ensimmäisen delfiiniparven tällä matkalla. Yksi kävi venettä tervehtimässä, mutta ei suostunut kuvattavaksi.

Quernseyn pääkaupungin St. Peter Portin satama on se paikka, johon useimmat suuntaavat. Saamamme vinkin perusteella valitsimme saaren pohjoispäässä olevan Beaucetten, joka on tehty vanhaan kivilouhokseen räjäyttämällä reikä louhoksen meren puoleiseen seinään. Sitä tehdessä taisi louhoksen dynyvarat olla jo vähissä, kun sisäänajosta tuli kovin kapea, Töölössäkin on leveämpiä porttikäytäviä. Jotta tämä ränni sitten edes jotenkin näkyisi merelle, on pielet maalattu valkoisiksi. Jälki näyttää siltä, kuin miljoona merimetsoa olisi ottanut urakan hoitoon. Satama-altaan syvyys on kyllä riittävä, 18 metriä. Satamakapteeni kävi veden noustua noutamassa venttapoijujen veneet yksitellen sisään, satama oli aika täysi ja paikoitus vaati melkein kenkälusikalla sovittamista.

Beaucette oli mainio valinta, rauhallinen ja luonnonläheinen ja siis täysin erilainen kuin tavanomaiset kaupunkisatamat. Beaucetten kylässä ei juuri palveluja ole, mutta polkupyörillä saarella pääsee joka paikkaan ”10-15 minuutissa”. Vaikka kuinka polkisi ja sitten taas kysyy reittiä, se on aina ”10-15 minutes by bike”. Aika kauan me tähyilimme mm. neuvottua siltaa, kunnes selvisi, että se olikin Bridge- niminen kylä, ehkä 10-15 minuuttia sitten. Beaucetten ja St. Peter Portin välillä oli useita paikallisten pikkuveneiden satamia, jotka alavedellä ovat melko masentavan näköisiä.

Quernseyn puntien hankkimisen jälkeen olimme valmiit seuraavan päivän laivamatkaan Sarkille, Kanaalin saarista omalaatuisimmalle. Sark on maailman pienin itsehallintoalue (600 asukasta). Sillä on paljon yhtymäkohtia Suomenlinnan kanssa: feodaalinen hallinto, autoton alue (ja siitä johtuen runsaasti traktoreita, jotka pölyttävät kulkijat harmaiksi), hienosti hoidettu ympäristö ja olematon katuvalaistus. Viimeksi mainittu on täälläkin tietoinen valinta: Sark on ensimmäisenä maailmassa julistautunut Dark skies- alueeksi.

Illalla siirryimme sataman ulkopuolelle poijuun, jotta pääsisimme aamulla aikaisin lähtemään taas kohti Ranskaa. Tapaamaltamme brittipurjehtijalta kuulimme, että Roscoffin kaupungissa, 78 mailin päässä, on uusi 600 veneen marina, joka ei ole vielä aivan valmis, mutta kuulemma käyttökelpoinen. Se olisi sopivasti puolimatkassa Brestiin.

Perillä Roscoffissa selvisi, että joitakin puuttuvia karttoja, jotka oli tarkoitus hankkia sieltä, ei saanutkaan. Naapurikaupungissa kuulemma olisi. Aprillia, kymmenen kilometrin pyöräilyn jälkeen selvisi, ettei ollutkaan. Isomittakaavaisten karttojen ja iPadin yhdistelmällä päätettiin selviytyä.

Tarkistuslaskennassa illan mittaan selvisi vielä, että päiväaikaan vastavirtoja ei voisi välttää, minkä takia vieläkin olisi epävarmaa Brestiin ehtiminen valoisassa. Ei hätää, puolivälissä matkaa on jokisuistossa pieni L’Aberwrac’h- niminen satama, joka ei kuivu kokonaan, vaikka kartalla sillä kohtaa onkin paljon vihreää, mikä tarkoittaa alavedellä paljastuvaa pohjaa. Nämä tämän kulmakunnan veden vaihtelut on sitä luokkaa, että jos ne siirrettäisiin Suomenlahdelle, Helsingistä melkein pääsisi Sulkaniemeen kävellen, jos vain kuudessa tunnissa ehtisi. Aamulla lähdettiin liikkeelle rauhallisen aamiaisen jälkeen ja tiukkaa vastatuulta edessä taas. Isopurjetta vähän auki menoa tasoittamaan ja menoksi.

Perillä Aberissa ehdittiin laituriin ja maihin juuri ajoissa todistamaan venetarvikekaupan sulkemista viikonlopuksi. Ei muuten, mutta siellä oli tarjolla juuri ne meidän puuttuvat kartat. Aamulla sitten lähdettiin näine karttoinemme Brestiin, jossa onkin pitempi pysäys. Vene siivotaan ja bunkrataan Biskajan ylitystä varten. Ja etsitään sopiva säärako ylimenoon.

Brestiin tulo oli mukavan näköistä: vuonomaiset maisemat, aurinkoista ja lyhyellä loppusuoralla myötätuulikin. Bretagne on luultavasti mukavaa purjehdusseutua. Muun muassa englantilaiset näyttävät lomailevan paljon täällä. Kartat ovat tarkkoja, ja hyviä ankkurilahtiakin näyttää olevan, jos osaa pelata vuorovesien kanssa.

Sunny period has now lasted for a week, not a hot southern summer, but no rain. Cherbourg with it’s memoires of WW II was impressive. We have spent quite much time for tourism, it’s one of the main reasons for this trip. Among the Channel Islands Sark is unique, with many similarities in comparison with Suomenlinna. The original goal to be in Brest, ready to cross Biscay during July, has come true. /J/

museot maanantaisin

16.7. 12 Boulogne-sur-Mer – Dieppe 60 nm
17.7. 12 Dieppe – Fecamp 27 nm
18.7. 12 Fecamp – le Havre 31,5 nm

Ranskan kansallispäivän takia suuri osa Boulognen kaupoista oli kiinni. Se yhdessä monien tyhjien, myynnissä olevien huoneistojen kanssa antoi kaupungista vähän ankean vaikutelman, jota illalla alkanut sade lisäsi. Vaikutelma korjautui sitten keskiyön komealla ilotulituksella, joka valaisi pimennetyn veneenkin. Ettei meidän tarvinnut nousta ihailemaan sitä ylös sateeseen.

Sunnuntaina oli vuorossa pitkästä aikaa mukava purjehdus Dieppeen. Alkumatka oli vähän tahkeaa virtojen, aallokon vanhan pohjan ja heikon tuulen takia. Parin tunnin kuluttua tuuli voimistui, aallokko vakiintui tuulen kanssa samalle suunnalle ja purjehduskin alkoi tuntua oikein mukavalta. Tässä kohtaa rullapurjeiden asiakasystävällisyys keräsi runsaasti pisteitä. Suhteellisen tuulen voimistuessa 11-13 ms paikkeille oli helppo pienentää tekstiilejä. Me otimme reivin kerrallaan sisään, lopulta Dieppeä lähestyttäessä isossa oli runsaasti yksi reivi ja genoassa kaksi. Silti nopeus huiteli 60 asteen tuulikulmalla kahdeksassa solmussa. Meno oli reipasta, mutta kylmää. Käytännössä meillä oli päällä sama kostyymi kuin kotivesillä ennen juhannusta. Perille tullessa loki ja karttamittaus olivat eri mieltä purjehditun matkan pituudesta. Lokilla oli lisäksi jokin muistihäikkä, se ilmoitti ihan pokkana matkan maksiminopeudeksi 167 kn. Ei kuitenkaan uskottu.

Rakennushallituksen Tomi Hämäläisen excursio-ohjeen mukaan mäet piti ottaa alhaalta, kirkot ulkoa ja kapakat sisältä. Tähän käytännönläheiseen ohjeeseen meillä näyttää liittyvän vielä lisäohje: museot maanantaisin. Dieppen linnamuseo on kuitenkin kansainvälisestä tavasta poiketen auki kaikkina päivinä ja niin pääsimme näkemään Braquen litografiakokoelman, joka on linnan täky, kuitenkin ehkä vähän ylimainostettu. 1250- alusta perin olevan linnan kylkeen oli ihan reippaalla otteella lisätty uudisrakennus museokäytön takia. Huonompiakin on nähty, jos kohta parempiakin.

Dieppe on Boulognea vähän pienempi kaupunki, mutta se tuntuu paljon eloisammalta. Rannan ja keskustan vanhojen rakennusten korjauksessa tuntui jotenkin miellyttävän tuttu, Suomenlinnaa muistuttava karu ote. Äänin 2-0 Dieppe voitti kaupunkien välisen kisan, vaikka sataman sinänsä hyvät sosiaalitilat olivatkin tosi kaukana lukitun portin takana. Satamakonttorin vieressä oli kaupungin turisti-info, josta ajattelimme käydä tiedustelemassa, koska se kesä täälläpäin tapaa alkaa? Ei kuitenkaan viitsitty alkaa vinoilua, kun toimistossa kuitenkin piti käydä roikkumassa verkon reunalla. Wifit, joita periaatteessa kyllä on satamassa kuin satamassa, ovat usein melko huonosti toimivia. Tämä on aihe, josta kaikissa matkablogeissa aina voihkitaan. Totta kuitenkin.

Dieppestä lähdettiin säätietojen tarkistamisen jälkeen aika improvisoidusti: seuraava yö oli jo käyty maksamassa, kun havahduttiin siihen, että ennusteiden mukaista sadetta ei olekaan tulossa ja seuraavan päivän ennuste on tätä ihan samaa. Puolilta päivin lähdimme kohti Fecampia, 27 nm päähän. Koneella, suoraan vastatuuleen. Tiedossa olisi myötävirta, mutta Fecampiin tullessa alavesi. Marin Reeds- laskelmien mukaan Fecampin satamassa pitäisi riittää syväys alavedelläkin, mutta uskonpuute valtasi, kun belgialainen venenaapuri naureskeli meidän suunnitelmille. Jaska soitti Fecampin satamakapteenille kysyäkseen asiaa, muttei ymmärtänyt pitkää vastausta. Perillä meille kyllä 4,5 metrin vesivara riitti hyvinkin. Täytyy kuitenkin myöntää, että satamaan johtava syvä kanjoni on aika vaikuttava. Paikkakin löytyi, vaikka satamakapteeni olikin jo lähtenyt, ehkä kielikurssille.

Aamulla rauhallisen aamiaisen ja veneen tankkauksen jälkeen edessä oli edessä lyhyt matka Le Havreen, tosin aluksi vastavirtaa. Koko matka Dieppe-Fecamp-Le Havre on pystysuorien kalkkikallioiden rantaa. Siellä, missä kalliossa on vajoama kohti rantaviivaa, siellä on pienemmässä kolossa kylä, isommassa pikkukaupunki. Jylhän komeaa maisemaa, ei kuitenkaan kerrota tästä Doveristaan leuhkoille englantilaisille mitään.

Le Havre on Seinen suun satamakaupunki. Göran Schildtin Toivematkan ajoista ja matkakuvista maisema on muuttunut. Eikä Kaurismäen maisemiakaan turistin silmiin osunut. Venesatama on valtava, 1200 venepaikkaa. Kelluvien laiturien tukipaalut vaikuttivat sähkötolppametsältä: taas oli alavesi ja siitä vesi nousee 6 - 7 metriä. Hirveää energian haaskausta: kaksi kertaa vuorokaudessa kokonaiset satamat nousevat ja laskevat. Tässä suhteessa Itämeri (ja Välimeri) on kyllä parempi.

Torstaina sitten harjoitettiin taas turismia, onhan Le Havrekin maailmanperintökaupunki: Auguste Perretin sodanjälkeisen jälleenrakentamisen muistomerkki, ylistys teräsbetonin kauneudelle. Koko uudelleen rakennettua keskustaa leimaa tyylillisesti yhtenäinen, elegantti betoniarkkitehtuuri. Andre Malrauxin museossa oli esillä paitsi luvatut impressionistit, myös kahden eriaikaisen valtameriristelijän, Le Normandien ja Le Francen mielenkiintoiset esittelyt. Museon kaupassa oli lisäksi esillä kirja, jossa esiteltiin Le Havressa kuvattuja elokuvia. Kaurismäen leffa oli listalla n:o 102.

Perjantaina oli pyykinpesun jälkeen tarkoitus käydä tutustumassa Honfleurin kylään aivan Le Havren lähellä, mutta huolellisesta ennakkotiedustelusta huolimatta bussit kulkivat aivan omia aikojaan. Aamulla aikaisin lähdetään Cherbourgiin, toiseen elokuvakaupunkiin.

Laskuveden paljastamasta pohjasta on vaikea sanoa mitään kaunista, mutta pilkahduksia sellaisestakin on havaittavissa.

The summer stays somewhere else, still hard winds and cold. We have had almost the same clothing on, which we wear in early June in the Baltic. Been wondering the marvelous rebuilt centre of Le Havre, designed by Auguste Perret. In Boulogne we met another Finnish boat, #2 since Baltic. From here we leave for Cherbourg, the city of umbrellas (hopefully not needed any more this summer). /J/

Perittyjä kellotorneja

10.7. 12 Dunkerque – Calais 20 nm
12.7. 12 Calais – Boulogne-sur-Mer 21 nm

Dunkerque tuli tarkastetuksi ja koska kaupunkipäivä sattui maanantaiksi, jäi nykytaiteen museo näkemättä vaikka se käytännössä olikin aivan vieressä. Tiistaiaamuna matkantekoon istui taas vanha kaava: tuuli oli suoraan päin lärviä lounaasta ja kiihtyi iltapäivällä 13 ms saakka, puuskissa ylikin. Kun aallokko ehti nousta, meno oli taas kuin Linnanmäellä.

Calais on vilkas liikennesatama, onhan siitä Englannin puolen Doveriin vain noin 20 nm, vähemmän kuin Helsingin kasuunilta Tallinnan matalalle. Calaisin korkea majakka jopa näkyy Doveriin ja Doverin rantakalliot vastaavasti tälle puolelle. Rynkyttävän matkan päätteeksi piti vielä saada siepatuksi matala odotuspoiju Calaisin venesataman suulla.

Calaisin venesatama oli meille ensimmäinen ns. kynnyssatama, johon pääsee ajamaan vasta kun nousuvesi on mielellään kölin verran kynnystä ylempänä. Sisäänmenoa hankaloittaa silta, joka avataan vain muutaman kerran nousuveden eri vaiheissa. Yksi yksinpurjehtija jäi venttapoijuun yöksi jatkaakseen suoraan siitä aamulla matkaa – ihan näppärä ratkaisu.

Sisäänajosta tulee lähinnä mieleen alennusmyyntien alkaminen: kaikki veneet säntäävät luukulle yhtä aikaa. Vieraspaikkoja on rajoitettu määrä, hitaimmat ja kohteliaimmat jäävät sitten huojuvien nippujen ulkoreunoille ihmettelemään satama-altaan suuntaisesti puhaltavia vihaisia puuskia (omassa mittarissa all time high oli 17,8 ms). Satamakapteeni piti kuitenkin hyvää järjestystä niin, että isoimmat veneet otettiin nippujen pohjalle ja siitä sitten kuormaa kevennettiin pienemmillä ulospäin. Me päädyimme kolmanneksi ystävällisen saksalaisveneen kylkeen, nipun ulommaiseksi. Viiden köyden hämähäkkikiinnityksellä uskalsi käydä nukkumaankin. Sataman ulkoportin ja suihkujen oven koodilukitus oli tähän mennessä vastaan tulleista monimutkaisin, se kävi jo lähellä henkilökohtaisen suorituskyvyn rajoja. Tämä oli myös ensimmäinen satama, jossa kysyttiin veneen papereita ja miehistön passeja.

Seuraava päivä olikin sitten taas turismille omistettu: Calaisin keskusta on sen verran kaukana, että keskityimme sataman ympärillä olevan pohjoisosan antiin. Me emme ole näitä osittain säistäkin johtuvia satamapäiviä harmitelleet, olihan alunperinkin tarkoituksena nähdä mualimaa. Ja aikaahan meillä on.

Aamulla ajoimme ulos altaasta ulkopuolen poijuun roikkumaan ja odottamaan, että lähtöhetkellä vielä voimakas vastavirta asettuisi matkanteon mahdollistavaan voimakkuuteen.

Boulogne-sur-Merin pohjoinen aallonmurtaja on osittain sortunut ja satamaan ajoon on omat metkunsa. Vielä pystyssä olevan eteläisen aallonmurtajan päässä on sen verran betonia, että se pysynee pystyssä vielä tovin. Se oli ohi ajettaessa tosi vaikuttava, toi melkein mieleen roomalaiset rauniot.

Kaupungin vierassatama on aivan sataman perällä, mereltä täysin näkymättömissä. Iltapäivällä paikka Va benelle löytyi vielä helposti, myöhemmin illalla oli jo tunkua. Alavedellä satamaan tulo luo aina oman tunnelmansa, jota tämän paikan yllä leijuva ranskalaisten perunoiden löyhkä erityisesti täydentää.

Päätimme pitää turismipäivän, olihan täälläkin maailmanperintöä. Kellotorni, kuinkas muuten. Maailmanperintökomitea on v. 2005 ottanut listalle 23 pohjoisranskalaista ja belgialaista kellotornia täydentämään aikaisempaa n. 30 belgialaisen tornin kokonaisuutta. Muistelin vain, että Petäjäveden kirkkoa listattaessa ranskalainen asiantuntija ihmetteli sen tarpeellisuutta yleensä, olihan luettelossa jo Urnäsin sauvakirkko Norjassa ja Kishin kirkot Venäjällä. Joopa joo.

Ranskalaisuus näkyy pienien erikoistuneiden ruokakauppojen määrässä: liha-, leipä-, vihannes- ja kalakaupat ovat todella ilo silmälle. Niissä on mukava asioida. Ja todisti meidän kaupan tutkijat sitten mitä tahansa, hinnatkin ilahduttavat kukkaroa. Muurien ympäröimä vanha kaupunki on mukavan näköinen, jopa pihajulkisivut puhuttelevat lievällä rähjäisyydellään.

Passageweather.com ennustelee tänään perjantaina huomiseksi tästä vielä kiihtyvää keliä, 14-15 ms tasaisella ja puuskat kaupan päälle. Dieppeen on täältä n. 50 nm, ei oikein maita sen mittainen kova kryssi. Satama alkaa olla aivan täysi, kukaan ei ole lähtenyt ulos tänään. Taidetaan pitää vielä toinenkin satamapäivä. Jos löytyisi vaikka vielä joku kellotorni.

The tourism trip with short distances has now come to an end. Next stop is Dieppe (50 nm) and the following le Havre. We have enjoyed the variety of small food and delicates shops. And the world heritage. Because of the heavy SW wind we´ll stay here in Boulogne-sur-Mer one extra night. /J/

Dis an dat

4.7. 12 Amsterdam – IJmuiden – Scheveningen 43 nm
5.7. 12 Scheveningen – Breskens 57 nm
6.7. 12 Breskens – Blankenberge 20 nm
8.7. 12 Blankenberge – Dunkerque 32 nm

Amsterdamin visiitti vähän venyi, kun Sixhavenin satamasta ei iltapäivällä päässytkään tunkeutumaan ulos. Seuraavan yön satamamaksu peritään kaikilta keskipäivällä paikalla olevilta eikä iltapäivän lähtijöitä siis yleensä ole. Mutta mikäs lämpimässä Amsterdamissa oli ollessa, kesä oli selvästi tullut. Tiistaiaamuna lähtijöitä oli runsaasti, me myös. Suomalaista tiukkaa septitankkikäytäntöä on arvosteltu mm. siitä, ettei tyhjennyspaikkoja ole riittävästi. Hollannin käytäntö on liberaalimpi eikä pakkoja ole. Ja sen kyllä sataman vedestä huomasi. Kovalle oli ottanut naapurille, vaikka illalla niin nauratti.

Kanavamatka sujui liukkaasti, ja kun IJmuidenin sulullakaan ei tarvinnut odotella, päätimme ottaa kiinni edellisen päivän myöhästymisen ja jatkaa suoraan Scheveningeniin, Haagin kylkeen. Merelle päästyä saatiin purjeet vetämään, tiukkaa vastaista ylös. Myötävirran avustamana nopeus (pohjan suhteen) oli ajoittain yli 8 kn. Tätä viime talvena tilattiin! Schevengenin satamaa lähestyttäessä olisi pitänyt huudella etukäteisvaroituksia VHF:n kanavalla 31, kuten kaikissa Hollannin venesatamissa. Yllättäen meidän kummastakaan VHF-puhelimesta ei tätä kanavaa löytynyt ollenkaan. Yhteys jäi saamatta, kun tavallisen puhelimen maakoodikin oli hukassa. Myöhemmin satamakapteeni kertoi, että tämä VHF- ongelma on melko yleinen, siis ulkomaalaisilla. Löysimme omin avuin yösijan ystävällisen alkuasukkaan neuvomana (= myi poissaolevan naapurinsa paikan).

Scheveningenistä oli aikomus mennä Roompotiin, mutta illan reittisuunnittelussa tarkkasilmä-Mari löysi satamaa edeltävästä sulusta 18,2 m korkean kiinteän sillan. Siihen jäisi Va benen toppivalot ja antennit. Silloissa on erilaisia varmuusvaroja, mutta kun perillä sillan alla oltaisiin nousuveden aikoihin ja nyt oli vielä tavallista korkeampi ylävesi, päätettiin suosiolla mennä vähän pitemmälle, Breskensiin. Ongelma oli se, että Schelden suiston rantavedet ovat aika sekalaisia: isojen kulkuvesien välillä on matalia alueita ja särkkiä. Meidän kartan mittakaava on 1:200 000, joten jokaista rantakeppiä ei siihen ole merkitty. Plotterin kartalta ne sitten löytyivät, sitten kun siellä oltiin. Onneksi löytyivät. Ystävämme I. Liukkonen tapaa sanoa, että merenkulussa kaikki ennen Goretexiä ja GPS:ää on sankaruutta. Pakko olla samaa mieltä. Keli oli sileä, joten taas ajettiin koneella. Marin loistavat virtaoptimoinnit tuottivat n. 8 kn nopeuden koko ajaksi, Breskensiä lähestyttäessä jopa 11 kn. Vähempikin olisi kyllä niin tiheässä sumussa riittänyt. Kaikki vuorovedettömältä alueelta tulevat ihmettelevät virtojen voimaa: kiinteästi pohjaan ankkuroidut poijut näyttävät tulevan magneetinomaisesti väkisin kohti venettä, virran painamina, valkoisen kuohun saattelemina.

Matkalla ohitetun Rotterdamin satamaan johtavan väylän ylitys on tiukasti kontrolloitu: veneiden pitää ilmoittautua ja saada erikseen lupa karauttaa laivojen moottoritien yli erikseen osoitettujen laivojen välissä. Maasmondin liikenteenohjaajalla riitti kuitenkin huumoria toivotella meille ”sta bene”. Breskensin satama kuuluu sarjaan venesatamien supermarketteja, kaikki on kaukana ja isoa. Pitkiä laitureitakin oli aakkosten alusta H:hon asti. Kyllä siellä kuitenkin yhden yön kelpasi olla.

Breskensin ja Blankenbergen väli on kartalta mitattuna n. 20 nm, mutta perille tullessa loki väitti matkaksi 14 nm. Se mittaa matkaa suhteessa veteen, ei kiinteään pohjaan. Että semmoinen myötävirta taas kerran. Blankenberge valikoitui pysähdyspaikaksi erityisesti vieressä sijaitsevan maailmanperintökaupunki Bruggen vuoksi, junalla sinne menee vain 13 minuuttia.

Blankenbergen sataman syväykseksi ilmoitetaan virallisesti 1,8 m, mutta Reedsin mukaan satama ruopataan aina ennen sesonkia 2,5 metriin, mistä se sitten virtojen seurauksena kohti sesongin loppua madaltuu tuohon n. 1,8 metriin. Satama oli ruoppauksen takia vielä vähän sekaisin ja kun kahden pursiseuran laitureitakin uusittiin, pallo oli vähän hukassa niin vierailla kuin isännilläkin. Alavesi ei satamassa ole kaunista katseltavaa.

Lauantai käytettiin ensin Bruggeen ja sen jälkeen Blankenbergen kuuluisan äyriäisravintola Oesterpotin tarjontaan tutustumisella.

Bruggea on arvosteltu siitä, että iso osa sen rakennuksista on uusia, siis maailmanperinnön näkökulmasta feikkejä. Positiivista pääosassa uusiakin rakennuksia oli niiden skaala ja vanhan kannan mukaisten materiaalien käyttö. Ihmisen mittainen skaala ei aivan mennyt läpi aivan kaiken: aukiolla vastaan tullut pyöräteline oli melko kookas, ehkä se oli taidetta? Hieno kaupunki kuitenkin kokonaisuudessaan.

Korjauksen jälkeisessä reliefissä on mukana huumoriakin: sähköporakone ja järjestelmäkamera perinteisten kivityökalujen rinnalla. Mutta kyllä massaturismi on raaka asia: sen hiova virta vie aitouden asioista kuin asioista.

Sunnuntaiaamuna lähdettiin sitten kohti Dunkerqueta. Tuuli oli edelleen suoraan menosuunnasta ja rantavesien hankaluuden takia taas ajettiin koneella. Isolla genoalla kryssiminen on raskasta, jos vekkejä pitää tehdä tiheään. Näkyvyys oli heikko ja satoi ja paleli. Onhan näitä syitä. Kiva olisi purjehtia, mutta tällä miehistöllä näissä olosuhteissa se nyt vaan ei käy. Perille Grand Largen satamaan tultiin märkinä, onneksi vierasponttonisssa oli vielä tilaa. Tämä satama valittiin, koska Reeds lupasi, että täällä olisi pesukone. Niin kuin olikin.

Maanantai omistettiin veneen ja ihmisten huollolle. Vene pestiin ulkoa suolasta ja siivottiin sisältä, pyykit pestiin. Dunkerquen kaupunki hävitettiin melko perusteellisesti touko-kesäkuussa 1940 ja sen vuoksi sen ilme onkin melkein suomalaisen moderni. Kaupungin rakennusperintö on kaksi maailmanperintökellotornia ja Vaubanin linnoituksesta ainoana jäänyt porttirakenne, eikä juuri muuta. Tarkistettu on, vahvisti Pulla.

Va bene has now passed Southern Holland and Belgium. We are now in Dunkerque, stage of dramatic evacuation of 340 000 British soldiers in June 1940. The museum dedicated to this topic is located in a 1870- built vaulted fortification building, just like in Suomenlinna. Cleaning the boat, washing laundry, getting aqquinted with two ancient belfries, both a part of World Heritage./J/

Turismia ja kotihiiriä

Den Helder - Ijmuiden 36 nm
Ijmuiden - Amsterdam Sixhaven 15 nm

Den Helderissä oli mukava olla, satama-altaan korkeat betoniseinät suojasivat kovalta todellisuudelta. Eteenpäin oli kuitenkin eläimen mieli ja IJmuiden kutsui. Matkaa oli 36 nm ja Mari oli optimoinut lähdön aikaiseksi, virtalaskelmien perusteella kello oli soimassa 5.45. Kun todennäköisesti joutuu ajamaan koneella, myötävirran osuus kannattaa maksimoida. Hyvin kävikin: suoraa vastatuulta oli yli 10 ms, mutta virran ansiosta nopeus säilyi koko matkan kohtuullisena. Eikä hävettänyt ajaa koneella, ei yhtään kryssijää nähty. Ulos lähtiessä plotterin näyttö paljasti taakse jäävää rakennusperintöä: kanavien rajoittama laivastomuseon alue, jonka läpi kuljimme monta kertaa, osoittautuikin vanhan bastionilinnoituksen alueeksi vallihautoineen. Kuninkaallisen pursiseuran ravintola ja sataman sosiaalitilatkin oli rakennettu vanhan tykkitornin päälle. Sen sentään huomasimme.

IJmuidenin Marina Seaport on suhteellisen uusi ja valtavan laaja satama, Tukholman Bullandökin tuntuu pieneltä sormiharjoitelmalta sen rinnalla. Suihkuun menoon kannattaa varata aikaa, laiturikävelyä tulee helposti satoja metrejä. Sataman fasiliteetit ovat todella hyvät, pyykinpesukoneitakin on pitkä rivi. Sataman viereen on rakennettu kymmenittäin pieniä lomamökkejä. Iltapäivän ranta-elämä näytti olevan vilkasta, vaikkei asutus ehkä metsäsuomalaiseen makuun aivan istunutkaan. Mikäs siinä, jos paremmasta ei tiedä.

IJmuidenista Amsterdamiin on matkaa 15 nm. Huoltoasemalla käynnin jälkeen matkaan kanavalle ja maisemia ihmettelemään. Luontoarvot eivät tällä osuudella kylläkään saa satunnaista matkailijaa ihastuksesta huokailemaan, mutta Hollannin merenkulun ja kaupan merkitys kyllä käy selväksi. Käytännössä koko matka on yhtä satamien ketjua. Huviveneitä kehotetaankin ajamaan kanavan aivan oikeassa reunassa häiritsemättä muuta liikennettä. Perillä Sixhavenin satama, jonka maine perustuu paitsi sen hyvään sijaintiin aivan keskusrautatieasemaa vastapäätä myös sen krooniseen ahtauteen, yllätti sunnuntai-iltapäivänä yhdellä vapaalla aisapaikalla, johon kiilauduimme. Keulapotkuri on kyllä kova juttu näissä satamissa, senkin kanssa operoidessa adrenaliinitasot käyvät joskus aika korkealla. Polkupyörien iso määrä liikenteessä tarkoittaa myöskin niiden pysäköintiin tarvittavia alueita ja virityksiä. Keskusrautatieaseman kupeessa oli pyöräparkiksi muutettu vanha lautta, jonka sisäänajossa kuljettajia kehotettiin sammuttamaan moottori.

Seuraavina päivinä hoidettiin roikkuvia asioita, harrastettiin vapaamuotoisesti turismia, rakennustaidetta ja kulinarismia. Olihan Amsterdam meille nyt todella uusi satama. Amerika-hotellin baarissa talon kotihiiri pääsi yllättämään: se kipitteli lattialla suhteellisen tottuneesti ja ihmisistä väittämättä. Kun hienotunteisesti kerroimme tarjoilijalle siitä, hän totesi hyväntuulisesti niitä olevan useita, samoin kuin kaikkialla Amsterdamissa. Ettei meillä koto-Suomessa vaan olisi pipo liian tiukalla joissakin asioissa?

Camping- kaasua, jota etukäteispuheiden mukaan on Euroopassa tarjolla joka kulmalla ja kaikissa kioskeissa, sai täällä hakea ihan riittävän kaukaa. Vaikka polkupyörät veneessä tuntuvatkin toisinaan jonkinlaiselta riesalta, tämmöisten kehätien varteen sijoittuvien asioiden hoitamisessa niiden arvon kyllä huomaa. Illalla ulkona istuessa ja paikallisia juustoja maistellessa huomio kiintyi lähes kaikkien moottoriveneiden keulassa komeilevaan lippuun, jonka semioottista merkitystä arvailtiin. Lopulta päätimme, että se on Japani-Suomi- yhdistyksen sotalippu. Eikä tähän ratkaisuun tarvittu paljonkaan punaviiniä.

Huomenna 3.7. takaisin IJmuideniin, nyt kanavan toista reunaa. Ja sieltä kohti Scheweningeniä, Haagin viereen.

Thru head wind to Amsterdam, crowded with thousands of tourists (we don´t count ourselves in that number because we have our home with us). The weather seems to get a little better, summer-like. From here we go back to IJmuiden an from there to Scheweningen near Den Haag. /J/