perjantai 26. lokakuuta 2012

Ollaan siellä

Tämä projektimme on alusta saakka jakaantunut kolmeen pääosaan: 1) mennään sinne, 2) ollaan siellä ja 3) tullaan takaisin. Osa yksi on nyt katsottava suoritetuksi, aivan täysiä tyylipisteitä siitä ei saatu runsaan koneajon takia, mutta ei kai sitä nyt eläkkeellä ole tarkoituskaan kryssiä pitkin maailman valtameriä. Ei siitä esitteessä ainakaan mitään puhuttu.


Teneriffan marina Santa Cruz on pitempiaikaiseen oleiluun aika tylsä satama, laaja asfaltoitu pysäköintikenttä molemmin puolin ja suuri tietyömaa takana ei juuri kutsu viihtymään. Viime vuodesta parannuksena satamaan on kuitenkin saatu langaton netti, ei nyt suorastaan veneisiin saakka ulottuva, mutta muuten autiona olevan sataman keskusrakennuksen terassille kohtuullisesti pelittävä. Terassia lähestyessä jo istujien katseen suunnasta näkee, toimiiko wi-fi vai ei. Netin toimiessa kaikki ovat syventyneinä koneisiinsa, mutta sen pätkiessä katseet nousevat heti anovan hartaina kohti yläpuolista ikkunalautaa, jossa tukiasema istuu. Aika usein tätä niskaliikuntaa näkyy harrastettavan. Kun rantakadun suuri tietyö sataman ja kaupungin välissä ehkä joskus valmistuu, toivoisi itse satamaankin joitakin parannustoimia, siis ihan niin kuin viihtymismielessä. Illalla lämpimässä, kun pimeys armollisesti verhoaa ympäristön, on mukavaa istua veneessä. Marin Portugalista ostama olkihattu on ylennetty istumalaatikon vaativaan valaisinkäyttöön. Ilman lierejä tosin, mutta hikinauha sentään on tallella.


Kaisu ja Mikko lähtivät lauantaina reppureissaamaan La Gomeralle pariksi päiväksi, me menemme sinne vähän myöhemmin. Palattuaan he arvioivat paikkaa positiivisesti, omat kommentit seuraavat marraskuun puolella.


Mari ja Jaska lähtivät sunnuntaina la Lagunaan, ratikalla maailmanperintöä katsomaan, La Laguna on Teneriffan aikaisempi pääkaupunki. Vähän ihmetystä oli herättänyt kovin myöhäiseltä tuntuva auringon nousuaika. Paluumatkalla ratikan kello sitten paljasti totuuden: Kanarialla noudatetaankin UTC- aikaa, ei manner- Espanjan UTC -1h aikaa niin kuin me siihen saakka neljän päivän ajan olimme luulleet. Aina sitä oppii uutta. Itse maailmanperintökaupunki oli mukavan, kiireettömän tuntuinen kaupunki. Sen parasta antia olivat jotkut ehjät katunäkymät ja yksittäisten rakennusten hyvän tuntuinen käsittely ja hoito. Merkittävät rakennukset oli merkitty ilahduttavan selkeästi.


Retki tulivuori Teidelle oli vuorossa maanantaina. Sitä varten vuokrasimme Citroen C3:n, jonka parhaat kilometrit olivat jo jääneet taakse. Kyllä se meitä jaksoi kuljettaa. Teiden opastuskeskus on n. 2 500 metrin korkeudessa, missä oli jo aika kylmää ja tuulistakin. Täysin paljas vulkaaninen kraatteri oli aikanaan Apinoiden planeetta- elokuvan filmauspaikka. Maailmanperintökohteena Teiden kansallispuisto on ollut vuodesta 2007. Tuulen takia (25 ms) ylös nostava köysirata oli suljettuna, yläasemalta olisi ollut vielä noin 200 m nousu huipulle. Sinne kiipeämiseen vaaditaan kirjallinen erityislupa, ruuhkien kontrollointia arvatenkin. Universaalia maailmanperintökohteille(-kin) tuntuu olevan täysin mauttoman matkamuistokrääsän myynti. Madeiralla sateen vuoksi epäonnistuneella levadakävelyllä pysähdyimme ylätasangon näköalapaikalla kahvilla. Siellä kiersimme matkamuistokauppaa arvioiden, olisiko siellä yhtään tavaraa, jonka kelpuuttaisimme omaan kotiimme. Ei ollut. Toisaalta, kauppa näkyi kyllä käyvän ihan mukavasti.

Apinoiden planeetan muistoksi miehistö ikuistettiin klassisessa apinaposeerauksessa.


Santa Cruzista lähettiin etelään päin torstaina, tullessa oli maksettu viikosta ja se myös käytettiin. Ei tänne nyt rahaa hassaamaankaan ole tultu. Keli oli lähtiessä aivan sileä, mutta alkuiltapäivästä tuuli nousi melko nopeasti. Vastaisena, puuskien huiput olivat yli 14 ms. Tällä kohtaa on pilottikirjoihinkin merkitty tuulen kiihtymisalueet, mutta nollasta neljääntoista tuntui kyllä vähän liioittelulta.

Tulimme Las Galletasiin siestan aikana, joten satamatoimisto ei suvainnut vastata VHF-huuteluihimme mitään. Marinero kuitenkin näkyi laiturilla viittomassa ja opasti meidät aisapaikalle. Se oli melko mukava paikka, kymmenen senttiä lisää leveyttä olisi kuitenkin ollut hyvä bonus. Nyt lepuuttimet narskuivat kaiken yötä ja sisään tulevasta mainingista aiheutunut toisen kiinnitysköyden helan kirkas kilinä täydensi niitä. Mutta turhaan, Va benen porukka pääsisi nukkumisen SM- kisoissa mitalisijoille ihan ilman harjoitteluakin.


Las Galletas on satama, joka on ollut vieraileville veneille suopea vasta jonkin aikaa, pääosan venepaikoista ovat aikaisemmin varanneet paikalliset kalastusveneet. Galletas on kuitenkin vielä oikea kaupunki, vaikka se nyt onkin muuttunut melko täydellisesti lomakohteeksi. Kaikki rannan kahvilat ilmoittelevat ”traditional English breakfastia”. Vieressä on Costa Silencion pelkäksi lomakohteeksi rakennettu hotellirypäs. Tätä hiljaisuutta katkovat Teneriffan eteläiselle lentokentälle säännöllisin välein laskeutuvat koneet.

Täältä meillä oli tarkoitus jatkaa nykymiehistön kanssa vielä pikku matka eteenpäin, Puerto Colóniin. Se oli kuitenkin aivan täynnä, joten tämä Las Galletasin visiitti venyy nyt joitakin päiviä ajateltua pidemmäksi. Kaisu ja Mikko lähtevät alkuviikosta kotiin, lumitöihin.


After a week in Santa Cruz, visit to Teide and former capital city of Tenerife la Laguna (both Word Heritage Sites) Va bene headed to Las Galletas in the southern part of Tenerife. The extra crew flies home from here. We have enjoyed sailing together for one month. But now the first snow waits for them there./J/

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

lööppikamaa

16.-18.10.12 Quinta do Lorde – Tenerife, marina Santa Cruz 249 nm


Quinta do Lordesta lähdettiin kohti Kanariaa aamukymmeneltä. Jaska oli illalla varmistanut marinerolta, että aamulla lähtiessä olisi dieseliä saatavilla. Huoltoaseman laiturissa totuus sitten selvisi: pumppu pysähtyi 17,5 litran kohdalla, yksi moottorivene oli ehtinyt käydä tankilla ennen meitä. Jos tuon olisi tiennyt, ei niitä tankin pohjasakkoja olisi menty ollenkaan imuroimaan. No, meillä oli kuitenkin dieseliä vielä aika paljon jäljellä, varmuuden maksimointi ei tällä kertaa vain onnistunut.

Ensimmäisenä päivänä saatiin kunnon purjehdusta, koko vaatekerta oli levällään. Yöksi isopurje otettiin sisään ja kokonaan avattu genoa jätettiin vetämään. Seuraava päivä olikin sitten ennusteen mukaisesti melkein tyyni, ajelimme hidasta koneajoa, ettei tultaisi perille liian aikaisin, siis pimeään aikaan. Ennuste lupaili alkumatkalle aika löysiä tuulia. Pohjoisesta meidän perässämme oli kuitenkin tulossa melko kovan tuulen alue, jonka edellä yritimme pysyä.


Kymmenien mailien päässä kaikista maista avomerellä suoraan keulan edessä oli yllättäen pieni, yksinäinen verkon merkki, johon ilman väistöliikettä olisimme kolauttaneet. Siinä sitä olisi todennäköisyyslaskijoille mietittävää.


Kun tuuli sitten uudelleen virisi, aika reippaanakin, uhka joutua tulemaan pimeässä perille Santa Cruziin nousi uudelleen mieleen. Takatuulta oli parhaimmillaan 13 ms, yhdelläkin purjeelle nopeus nousi yli 8 solmuun. Espanjan korkein vuorenhuippu Teide (3718 m) tuli näkyviin n. 70 mailia ennen reittipisteenä olevaa Anagan niemeä. Sitten aurinko laski ja sekin kiintopiste hävisi näkyvistä. Matkan molemmat yöt olivat todella sysipimeitä: uusikuu, pilvistä ja paikoin sadettakin. Pilvet tosin reunustivat vain horisonttia, keskitaivaalla linnunrata ja tähdet näkyivät kirkkaina.

Olimme olleet vähän pettyneitä siihen, ettei delfiinejä sitten Manner-Portugalin rannikon ole nähty. Nyt sekin asia korjautui: iso parvi tuli moikkaamaan meitä, niiden reitti kulki ristiin meidän kanssa, mutta kohteliaina ja uteliaina ne kävivät hetken aikaa uimassa veneen rinnalla. Vapaavuorolta herätetty Kaisu onnistui kuvaamaankin näitä nopealiikkeisiä veijareita. Joitakin tunteja myöhemmin Mikko näki valaan, onneksi kuitenkin riittävän kaukana. Me muut voimme todentaa havainnon vain runsaiden vesisuihkujen perusteella, itse otukset kuitenkin pysyttelivät piilossa. Ja oikein hyvä niin.


Hidastelu meni aivan nappiin: aurinko nousi tuntia ennen perille tuloa. Saaren päältä työntyi sadekuuroja merelle ja sateenkaaret olivat komeita. Teneriffan Santa Cruzin satama on edelleen suuren tieprojektin vankina, viime vuodesta tilanne on melkeinpä huonontunut. Kartasta äkkiä katsoen satama näyttää sijaitsevan ideaalisti aivan keskellä kaupunkia, todellisuudessa kauppaan (ja oluellekin) on raivostuttavan pitkä kiertomatka. Las Palmas olisi Kanarian satamista suurin ja monipuolisin, mutta ARC- kisan (Atlantic Rally for Cruisers) lähtöön saakka se on kuuleman mukaan varattu näiden veneiden käyttöön. ARC- lipuilla varustettuja veneitä oli vielä Quinta do Lordessa seitsemän, mutta sieltä ne suunnistavat suoraan Las Palmasiin. Ralliin osallistuu vuosittain yli 220 venettä, joten kyllä siinä yksi satama täyttyykin. Se on taloudellisestikin merkittävä tapahtuma, yli 1 000 purjehtijaa, jotka varustavat veneitään pitkään ylitykseen ja kuluttavat rahaa muutenkin. Ei ihme, että molemmissa päissä kisaa heille on varattu kohtuullisen hyvät olosuhteet.

Ensimmäisenä iltana perillä olimme iltana ulkona syömässä, kunnon pihvit kelpasivat kaikille. Niin mukava maa kuin Portugali onkin, lihaisammat ruhonosat tuntuvat sieltä tykkänään kadonneen, emme löytäneet yhtään kunnollista pihvipaikkaa. Aikaa ja yritystä siihen kyllä käytettiin. No, niin kuin fysiikan ensimmäinen perussääntö sanoo: minkä ruuassa voittaa, sen viinissä häviää.

Niin, se lööppiaines: kuin yhdestä suusta totesimme, että olemme juuri tuoneet maailmanhistorian ensimmäisen Saare 38:n Kanarialle, Euroopan eteläreunalle! Paikallinen media ei tosin noteerannut asiaa mitenkään. Kumma juttu, sillä vene on todella hyvä matkavene. Siis näille isommillekin vesille. Onnittelut vielä Kamu Stråhlmanille ja Saare Paatille! Ja miksei myös meille itsellemme.


The last leg from Madeira to Canaries took two whole days and nights. We enjoyed partly very good sailing and arrived in Santa Cruz de Tenerife in the morning, one hour after the sunrise. During the trip we saw dolphins and whales, the latter ones luckily not too near. One third (going there, being there, coming back) of the project is over, now we start the second phase./J/

maanantai 15. lokakuuta 2012

plottipää

9.10.12 Porto Santo - Madeira 28 nm

Porto Santo jäi taakse tiistaiaamuna, purjetuultakin riitti osaksi matkaa. Nyt ei tarvittu Mannerheimintien maa-aseman palveluita. Edellisellä, pitkällä legillä soittelimme pari kertaa satelliittipuhelimella Teemulle Suomeen, hän tarkisti ennusteen pysymisen hyvänä. Ja pysyihän se.


Matkalla ei nähty delfiinejä, ei niin mitään, päivää ennen tullut Meriida oli nähnyt valaitakin. Marinero sen sijaan tuli kumiveneellä vastaan ja ajoi edellä meille varattuun paikkaan, jossa toinen avustaja oli valmiina ottamassa köysiä vastaan. Saimme paikan melkein sataman perältä, mahdollisten maininkien ulottumattomissa. No, tai ainakin kauempana niistä. Isonpurjeen lyhimmän latan alapuolisko oli jostakin syystä jossakin vaiheessa hajonnut aivan tikuiksi. Paikallinen purjemaakari ei osannut auttaa, vaikka ilmaantuikin paikalle auliisti. (Sen sijaan hän antoi naapurikylästä hyvän ravintolavinkin). Soitto Suomeen tuotti lupauksen varaosista seuraavaan satamaan Kanarialle, hiilikuitukeppi pitäisi löytää sieltä.

Sitten olikin vuorossa pyykinpesu; koneet ja rahastusratkaisut vaihtelevat satamasta toiseen kuin porttikoodit Ranskassa, hankalista vaikeisiin. Porto Santon hiekkakeleissä nuhjaantuneet vaatteet tulivat kuitenkin taas kuntoon.


Satama on osa Quinta do Lorden lomakeskusta, joka on nyt ollut 4 vuotta rakenteilla, sen piti valmistua jo vuosi sitten, mutta valmistuukin vasta nyt, tulevassa joulukuussa. Eikä silloinkaan aivan kokonaan, mutta pääosin ainakin. Alue koostuu loma-asunnoista, joita niiden omistajat voivat vuokrata alueen perustettavan hotellin käyttöön majoitustiloiksi, silloin kuin eivät niitä itse käytä. Kyselimme hintatasoa: 140 m2:n suuruisesta asunnosta (kaksi makuuhuonetta, olohuone ja keittiö) pyydettiin noin 440 000 € + 6% vero. Sen lisäksi tulee 25 € /m2 suuruinen vuotuinen hoitovastike. Esittelijän mukaan asunnoista n. 20% on myyty, rantakuppilassa tavatun paikallisen asiantuntijan mukaan tässä arviossa oli kyllä nolla liikaa. Esittelijän mukaan alue muodostaa ”perinteisen madeiralaisen kylän kirkkoineen”. Kunnantalon paikalla tosin on hotellin vastaanotto- ja ravintolarakennus. Arkkitehtuurin laadusta käytiin tiukkaa keskustelua, prinssi Charles varmaan tykkäisi tästä Jaskaa enemmän. Mutta olkoon. Jos tänne samalla saadaan luvattu elintarvikekauppa ja pieni venetarvikeliike, niin OK. Lomanviettäjien ja siinä sivussa veneilijöidenkin liikenneyhteydet Funchaliin paranisivat nykyisestä, nykyisellään bussi ajaa pääasiassa vain keskipäivällä. Sen lisäksi pieni shuttlebussi ajaa pari kertaa päivässä naapurikylän supermarkettiin.


Varasimme auton viideksi päiväksi, Marilla oli lista nähtävistä paikoista ja asioista. Säät kuitenkin vastustivat tätä pyrkimystä: sumua, pilviä huipuilla ja sunnuntaina jopa sadetta. 25 lähteen levadan lähtöpaikalla käytiin sunnuntaina katsomassa asianmukaisesti varustautunutta goretex- kansaa sateessa ja kurvattiin sitten pois. Ehkä ensi kerralle sitten.


Lauantaina lähdimme kävelemään levadoja. Caldeirao Verden levada, jonka varteen osuu maailmanperintöluettelon laakeripuumetsä, oli luonnollinen valinta. Siellä yllättäen vesiuraa varten oli tehty tunneli (loogista tosin, kun ylämäki sattuu virtaavan veden reitille). Meillä ei ollut lamppuja mukana ja etummaisena pimeässä tunnelissa haparoinut Jaska kalautti päänsä tunnelin kattoon. Syntynyt reikä ei ollut iso, verta tuli kuitenkin vastaantulijoiden säälivistä ja kauhistuneistakin katseista päätellen riittävästi. Madeiran hoitokunta kuulee tästä vielä!


The Quinta do Lorde resort and pleasure boat harbour is located in the easternmost tip of Madeira. We stayed there because the capital city Funchal’s harbour is crowded and dirty. In Quinta do Lorde we rented a car for tourism: one World Heritage site, the famous levadas in the laurisilva forest and the beautiful landscape in general. During the week-end the weather turned rainy and windy, limiting our efforts./J/

maanantai 8. lokakuuta 2012

punainen piste

2.-5.10. 12 Lagos – Porto Santo 450 nm


Lähtö oli ajoitettu tiistaiaamuksi toimiston ja sillan aukeamiseen. Paikalle sattunut venenaapuri ikuisti aamukoleassa vielä lämpimästi pukeutuneen miehistön kaksi minuuttia ennen köysien irrottamista. Polttoainetankkauksen jälkeen päästiin matkaan n. kello 9.30. Sao Vicenten niemen jälkeen virisi oikein mukava purjetuuli, 120° takaa, 7-9 ms ja Va bene liikkui todella mukavasti. Oli nautinto taas purjehtia kunnolla pitkän satamaelämän jälkeen. Iltapäivällä siirryttiin vuorolistan mukaiseen kansipalveluun. Meillä oli käytössä rullaava 4-4 vuorosysteemi: neljä tuntia kannella ja neljä tuntia lepoa. Joka vuoron keskivaiheilla toinen vuorossa oleva vaihtuu, näin vireystila säilyy paremmin ja tilannetiedot kannella siirtyvät uudelle tulijalle hyvin.


Purjehduksen hurmaa kesti melkein kaksi vuorokautta, sitten tuuli kääntyi aivan taakse ja heikkeni. Atlantin maininki ei kuitenkaan noin vain vaihda suuntaa ja yhdistelmä heikko takatuuli-sivumyötäinen maininki ei tuota juurikaan muuta kuin läpsyviä purjeita ja mielipahaa. No, ainahan aikaa voi käyttää esimerkiksi lukemiseen, jos joudutaan ajamaan koneella. Esko ja Tuula toivat tulleessaan uuden sivukirjaston ja veivät pääosan vanhaa mennessään. Se tuli tarpeeseen.


Vaikka keli ei ollut huono, päin vastoin, sisällä liikkuminen on aina avomeren aallokossa hankalaa. Iso maininki heittelee venettä melkein miten tahtoo. Ruuan valmistus lämpimässä, keikkuvassa veneessä on aivan oma juttunsa. Oli hauska seurata, miten juuri päättyneen ravintolakauden työtahti näkyi ammattilaisten työssä näissäkin oloissa. Ei nyt aivan vaarallisia tilanteita, mutta vauhtia kylläkin. Kaisu ja Mikko ovat oiva lisä mihin tahansa miehistöön, ei pelkästään keittiöosastolle vaan täyspainoisesti myös kannelle.


Vakimiehistön todistuksen mukaan Va benessä ei koskaan ole syöty näin hyvin. Mari valitti ensin, ettei enää mahdu vaatteisiinsa ja myöhemmin, ettei edes omaan nahkaansa. Päivällä pyrittiin syömään kevyesti, illalla oikea ateria ja yöllä kaikkea muuta mitä on. Makeaa, pääasiassa.


Sää käyttäytyi aivan ennusteiden mukaan. Torstaina oli miltei tyyntä ja sitten tuuli kääntyikin vastaiseksi. Ei mitään kovaa keliä, mutta suoraan keulasta. Kumpikaan halssi ei olisi vienyt reittipisteelle toista paremmin. Tulimme samaa tahtia amerikkalaisen s/y Equinoxin kanssa, heillä on lähettävä AIS-laite, jonka kaikuja seuraamalla näki, että ratkaisut siellä olivat saman suuntaisia: koneella maaliin. Porto Santo tuli näkyviin perjantaiaamuna klo 7.50, n. 32 nm ennen otettua reittipistettä. Tulimme perille aivan täyteen satamaan n. klo 15 ja jouduimme tyytymään poijupaikkaan, vieläpä huonoon sellaiseen. Matka-aika oli 3 vrk 5h. Equinox oli säälimättömän ovelasti varannut sähköpostilla viimeisen vapaan paikan. Aallonmurtajan aukosta sisään vyöryvä maininki keikutti venettä oikein kaksin käsin. Pitkin yötä hätkähteli hereille vähän väliä, yllättävät ylös-alasliikkeet yhdistettynä sivuttaiskeikkumiseen loivat tukevan vekkulaefektin. Meillä on mukana vanha soutujolla, jonka etuna on keveys ja pieni koko pakattuna. Kovalla tuulella sen soutaminen, erityisesti vastatuuleen, sen sijaan ei ole kovinkaan helppoa tai mukavaa. Kysykää vaikka Mikolta, jolle lautturin osa lankesi. Kun jollan kantavuus on lisäksi vain kaksi henkeä kerrallaan, piti koko porukan yhtäaikainen maihin meno lautturin paitaa sopivan märkänä.


Sunnuntai-iltana pääsimme lopulta laituriin, tuuli oli tyyntynyt niin, että elämä veneessä oli taas helppoa. Nousuveden virtaukset nykivät venettä kuitenkin niin, että kiinnitysköydet ovat melko lujilla. Vieressä on yhdeksän kilometrin mittainen hiekkaranta, jolla ei ole tungosta. Sää on hyvä. Olo on kuin kartan reunan punaisella pisteellä: olet nyt tässä.

After Lagos and 450 nm we are now in Porto Santo. The trip was comfortable, almost two days tail wind, one day nearly no wind at all and the rest head wind, total time 3 days 5 hrs. Porto Santo is the little sister of Madeira, 30 nm to North. From here we head there tomorrow morning, the place for Va bene in the Quinta do Lorde’s harbour is reserved for one week. If the weather keeps good, it’s possible to extend the stay. /J/

maanantai 1. lokakuuta 2012

ettepäi!

Veli Esko ja ja vaimonsa Tuula toivat ihan mukavan ja virkistävän tuulahduksen, elämää on sataman ulkopuolellakin. He houkuttelivat meidät jopa uimarannalle. Mari ui, Jaska ei. He lähtivät keskiviikkona junalla Lissaboniin harjoittamaan vielä turismia muutamaksi päiväksi ennen paluuta syksyiseen Suomeen, missä piha-alueen parannustyöt odottavat.


Meille jäi muutama päivä aikaa valmistautua lisämiehistön tuloon. Mikko ja Kaisu lähtivät suoraan Suomenlinnan venesataman ja rantaravintolan Valimon sulkubileistä lauantai-iltana tai sunnuntaiaamuna, miten sen nyt näkee, klo 00.40 lautalla, lento Lissaboniin klo 5.35, sieltä junalla Lagosiin, missä he olivat perillä 14.30 (UTC). Yllättävän pirteinä he saapastelivat asemalaiturilla meitä vastaan. Toisaalta, ei illalla juuri tarvinnut tuutulaulujakaan laulaa peräkajuutan suuntaan.


Maanantaina, heti aamusta, aloitettiin matkalle Porto Santoon valmistautuminen. Ruokalistan laadinnassa ja ruokatarvikkeiden hankintalistan tekemisessä kaksi ravintola-alan ammattilaista helpottaa jo kummasti. Noin neljän vuorokauden purjehdus vaatii jo juomavettäkin aivan merkittävät litramäärät, ja siis tilaakin pulloille. Onneksi sataman vieressä on iso Pingo Doce- myymälä. Ja satamassa lainattavia kärryjä.

Taloksi tai veneeksi asettuminen edellyttää jonkinasteista joustavuutta. Meidän iso veneemme, jossa Marin kanssa olemme tottuneet elelemään suhteellisen väljästi, alkoikin äkkiä uusien rinkkojen ja tarvittavien vuodepaikkojen paineessa tuntua ahtaalta. Kannella kun tavaraa ei juuri voi kuljettaa. Siitä poikkeuksena on kaksi kaiteeseen sidottua ylimääräistä dieselpänikkää.

Mikon ja Kaisun purjehduskokemus on pääosin peräisin H-veneestä, joten vähän isomman matkaveneet takilaviritykset oli syytä käydä läpi, samoin turvakäytännöt. Tuuliennusteet lupaavat heikkoja myötäisiä tuulia koko ajaksi. Azorien eteläpuolella on häiriö, jonka pitäisi kuitenkin pysyä poissa meidän reitiltämme. Tuulet vaikuttavat niin kevyiltä, että alkumatkasta hankittu koneajokokemuskin voi tulla käyttöön. Me on nyt lakattu liiemmälti suremasta koneella ajamista. Pääasia on, ettei vastassa ole turhan kovia kelejä. Eikä tällaiseen matkapurjehdukseen näillä leveyksillä kuulumattomia kovia vastatuulia.


Maanantai-iltapäivällä käytiin syömässä Bar Lotassa, joka on paikallisten ja viereisen kalatukun väen työmaaruokala. Grillattuja sardiineja ja kuoripottuja, runsaassa rasvassa. Tukevaa ja täyteläistä kuin paikkakunnan omat pojat.


Tiistai-aamuna lähdetään, kunhan satamatoimiston väki tulee töihin ja avaa meille sillan. Satamamaksu käytiin maksamassa jo etukäteen, ettei siitä ainakaan jäädä kiinni. Sääli, että low-season hinnoittelu alkoi vasta lokakuun alussa, puolesta syyskuusta laiturissa köyhtyi 560 €. No, se menee hyvään tarkoitukseen.

Meriidalta tuli jo tekstari: he lähtivät jo maanantaina puolilta päivin. Perässä tullaan.

15 nights in Lagos sounds like hospitalization, life in the harbour is so smooth. Except the bars in the neighbourhood with 50”- wide screens and football. And lots of Englishmen enjoying it, loudly. The new members of the crew to Porto Santo and Madeira arrived on Sunday, 15 hours after closing the Suomenlinna boat harbour and restaurant Valimo. The weather seems to be calm enough for the big crossing (about 4 days). Hasta la vista, baby. /J/