21.3. 13 Marina Rubicon- Puerto Calero 9 nm
Perjantaiaamuna, rauhallisen aamiaisen jälkeen lähdettiin kohti seuraavaa saarta, Lanzarotea. Aluksi keli oli melkein sileä, mutta Fuerteventuran pohjoispäässä tuuli vähitellen virkistyi n. 5 metriin. Sitä voi jo takatuulenakin purjehtia. Purjeet levälleen, mikäs siinä oli hiljalleen lillutellessa, kun ei ollut erityiskiirettä, ei uhannut pimeys eikä sataman virka-ajan loppu. Perillä Marina Rubicon osoittautui mukavan tuntuiseksi, isoksi (500 paikkaa) satamaksi, joka on selvästi rakennettu myös taustalla olevan loma-asutuksen kaupalliseksi keskukseksi. Molemmille meille syntyi jonkinlainen Puerto de Mogan- assosiaatio, satamissa on paljon samaa.
Viikonvaihteessa vene siivottiin kahdesta paikasta: sisältä ja ulkoa. Pyykki pesetettiin ammattipesulassa, jälki on selvästi parempaa kuin se, mitä syntyy marinan itsepalvelupesulan vähän ontuvilla koneilla. Pesula oli toki 3 € kalliimpi kuin omatoimipesu, mutta sillä rahalla saatiinkin sitten mankeloidut lakanat, ensimmäistä kertaa sitten La Corunan.
Viikon alussa vuokrattiin auto kahdeksi päiväksi, saaren suuri poika on taiteilija ja arkkitehti Cesar Manrique, hänen tekemisiään piti päästä näkemään. Hänen vaikutuksensa Lanzaroten rakentamiseen on ollut ilmeisen suuri: Manrique palasi kotisaarelleen tunnettuna taiteilijana Yhdysvalloista samaan aikaan kun massaturismin tuhoisat seuraukset Gran Canarian ja Tenerifan rakentamisessa alkoivat jo näkyä. Hän toimi saaren hallinnossa jonkinlaisena taiteellisena asiantuntijana ja vaikutti ilmeisesti ainakin rakennusten massoitteluun positiivisesti: täällä ei ole nähtävissä mitään ylisuuria hotellikolosseja.
Manriquen suunnittelemat rakennukset ovat varsinaisia kokonaistaideteoksia, vessojen opasteita myöten. Kaktuspuutarhan ovenkahvatkin ovat kaktuksen mallisia, onneksi kuitenkin piikittömiä.
Manriquen oma talo, joka nykyisin taidemuseoksi muutettuna on auki yleisölle, on rakennettu 1730- tulivuorenpurkauksen yhteydessä syntyneen laavakentän reunaan. Se pyrkii jonkinlaiseen symbioosiin mustan laavamassan kanssa: pohjakerroksen tilat ovat purkauksessa syntyneiden onkaloiden laajennuksia ja yhdistämisiä, yläkerrassa laava näyttää tulevan ikkunastakin sisään.
Saaren pohjoispäässä sijaitsee Jameos de Aqua, tulivuorenpurkauksen yhteydessä syntyneeseen, alun perin 7 km pitkään laavakanavaan rakennettu viihtymis- ja informaatiokeskus. Maan alle on rakennettu auditorio, useita ravintoloita ja vesialtaita. Reunustavaan rakennukseen on sijoitettu tulivuorista ja niiden tutkimisesta kertova keskus. Lanzaroten historiallisen ajan suurin purkaus on tapahtunut 1730-36, jolloin maisema muuttui olennaisesti. Pienemmät jälkipurkaukset muuttivat maisemaa vielä sadan vuoden ajan, on silloin mahtanut paikoin olla melko lämmintä. Kaikkien näiden purkausten jäljiltä laajat alueet ovat edelleenkin täysin paljaita, kuin kuun maisemaa. Maaperä on edelleenkin aktiivista: Timanfayan kansallispuiston keskellä olevan ravintola el Diablon iso grilli toimii todellisella keskuslämmöllä: sen alla on kaivolta näyttävä onkalo, jonka tarkemman tutkimisen estää sieltä nouseva tulikuuma virtaus, jo grillihuoneen ovella varoitetaan lattian kuumuudesta.
Aivan saaren pohjoiskärjessä, ylhäällä vuorella on Rion näköalapaikka (479 m merenpinnasta), josta mm. pohjoispuolen pieni Isla Graciosa näkyy hienosti. Näköalapaikan rakennetut tilat on koverrettu vuoren kylkeen, taitavasti. Siellä ylhäällä voimakas länsituuli heilutti kameraa niin, ettei optiikan vakaus pysynyt kyydissä.
Torstaiaamuna siirryttiin tyynessä kelissä 9 nm matka Puerto Caleroon, äkkiä nähtynä satama vaikuttaa tasokkaalta ja hyvin organisoidulta. Paikkoja oli tarjolla runsaastikin. Täältä yritetään saada varatuksi paikka Isla Graciosan Caleta del Sebolta. Se kuuluu samaan varausjärjestelmään kuin Gran Tarajal. Saa nähdä, onnistuuko.
Out of the Canary Islands Lanzarote is nearest to Africa, we arrived in Marina Rubicon on Friday. This island is quite different from the others: the soil is black and there is practically no wild vegetation. The celebrity of the Island is Cesar Manrique (1919-1992), artist and architect. Thanks to his activity, there are no high-rise buildings in Lanzarote. We spent two days in driving around to see buildings designed by him: his home/museum, Cactus garden, Jameos de Aqua- centre, restaurant el Diablo on the top of a volcano in the national park Timanfaya and viewing point Rio in the northern tip on the island. From here we moved on Thursday to Puerto Calero, the second only proper marina here. /J/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti