18.6. 12. Allinge – Møn, Klintholm 89 nm
19.6. 12. Klintholm - Gedser 34 nm
20.6. 12 Gedser - Heiligenhafen 39 nm
21.6. 12 Heiligenhafen – Kiel 36 nm
Svaneke ja Allinge muistuttavat satamina toisiaan hämmästyttävästi: kaksi peräkkäistä pientä allasta, joissa molemmissa vallitsee tanskalainen venesekamelska, kaupungin pääkatu menee altaiden sivu pitkin rantaa. Ihan siinä muisti- ja mielikuvat sekaantuvat. Sillisavustamotkin sijaitsevat samoilla puolilla kylää, mutta totta puhuen tuoreet savusillit ovat Svanekessä ehdottomasti parempia. Svanekessa on myös kaivattua eurooppalaista rakennusperintöä: Jörn Utzonin varhaistyö - kolmijalkainen vesitorni. Sinne huonompien sillien kaupunkiin siis oltiin menossa: mukava lyhyt purjehdus – kuin Särkkä-Sulkaniemi. Tuuli oli vastaisen puolella, yksi vekkikin otettiin. Tarve mennä Allingeen oli pelkkää kyttäysstrategiaa: länteenpäin on vastassa isompi vesi (n. 80 nm) ja mahdollinen sopiva tuuli pitäisi päästä käyttämään täysimittaisesti.
Kauas merelle Allingen satamasta näkyi valkoisia rakennelmia, jotka sitten lähempänä osoittautuivat isoiksi teltoiksi ja täyttivät sataman alueen. Lähinnä kiinnittymispaikkaamme oli Meningsministerietin teltta. Jotenkin mieleen tuli takavuosien Romania – ajatusten ministeriökö? Sisä- ja ulkoallasta erottavan portin toisella puolella oli Shellin lipuilla koristeltu iso huvijahti ja toisella puolella Greenpeacen troolari täynnä pakolaisia, tosin lasikuituisia. Asetelman täydensi vaaleansininen lasikuituinen Vapaudenpatsas, jonka juuri sammumassa olevasta soihdusta pöllähteli savupilviä. Seuraavana aamuna selvisi, että menossa oli suuri kansallinen ympäristöpainotteinen kansankokous. Kaikki puolueet ja kansanedustajat olivat paikalla, erilaisia ympäristönpelastaja oli tarjolla teltalla kuin teltalla. Vapaudenpatsas puolusti ironisesti vapautta saastuttaa ilmaa…
Satamaelämää tapahtuma hankaloitti: vieraileville veneille jäi niukasti paikkoja ja teltat mm. estivät vesitäydennyksen letkuilla. No, sitten kannettiin kanistereilla. Ja mikäs oli kantaessa, kun kannustava soitto soi yötä myöten.
Maanantaiaamuksi säätiedotus tarjosi lyhyeksi ajaksi kelvollista menokeliä: aamuyöstä tuuli heikkenisi ja kääntyisi vähitellen myötäisen puolelle kääntyäkseen sitten iltapäivällä takaisin lounaaseen ja muuttuakseen illalla kovaksi (16-17 ms). Sääennusteeseen luottaen herätyskello soimaan 3.15 ja sitten kohti Møniä. Matkaa tehtiin näköyhteydessä turkulaisen FG 37 Estrellan kanssa, toisiamme kuvaten. Ennuste piti hyvin kutinsa ja kun keulat siinä kello 17 maissa oli kiinni Mønin Klintholmin sataman laiturissa, luvattu kora alkoikin. Hyvä ajoitus!
Møniltä matkaa jatkettiin aamun kauppa- ja savukalaostosten jälkeen seuraavana päivänä Gedserille. Sieltä lautat ajavat edelleen, uudesta Kööpenhamina-Malmö sillasta huolimatta Saksan puolelle. Gedserin venesatama on tylsä: käyttökelpoinen mutta mielenkiinnoton. Sen sijainti Saksan, Ruotsin ja Tanskan purjehdusreittien leikkauspisteessä pitää sataman hengissä ilman isompia kehittämispanostuksia. Tähän aikaan vuodesta täälläkin oli vielä hyvin tilaa. Saamamme ääntämisohjeen mukaan Gedser äännetään jotenkin aivastuksen ja haukotuksen yhdistelmää muistuttavalla örähdyksellä [H-e-d-s-ö].
Gedseriltä lyhyt päivämatka Saksan puolelle Heiligenhafeniin sai uutta sisältöä, kun huomattiin, että karttasarjasta oli yksi karttalehti jäänyt kotiin. Näitä varmaan tulee matkalla lisää, mutta näin ensi kerralla pelkän plotterikartan ja iPadin kanssa suunnistaminen oli mielenkiintoista. Tuuli oli täysin takaa. Se tarkoitti lämmintä ajokeliä, mutta toisaalta myös melko verkkaista vauhtia pelkällä isopurjeella. No, päästiin silläkin Fehmarnin saaren vieressä olevaan Heiligenhafenin suureen satamaan, jonka ahtaassa käytävässä peräpaaluihin kiinnittyminen toi vielä viimeiset mausteet päivän soppaan.
Heiligenhafenista Kieliin on vain kolmisenkymmentä mailia. Tiesimme, että Kieler Woche on menossa ja satamat todennäköisesti täynnä. Lähestyttäessä tapahtuman laajuus selvisi: laskimme parikymmentä useampimastoista purjelaivaa, joista noin puolet oli raakatakiloituja. Ainoa varma tunnistus oli saksalainen Alexsander von Humboldt. Merikarhuystäviltä saadun vinkin perusteella olimme varmistaneet luvan mennä Stickenhörnin venesataman takana, lahden pohjukassa olevaan brittilaivaston omistamaan satamaan. BKYC (British Kiel Yacht Club) on koulutusyksikkö, jossa laivaston väkeä koulutetaan purjehtimaan (koulutusveneinä kymmenen HR 342:sta), sukeltamaan ja ajamaan moottoriveneitä. Se tuntui mukavalta satamalta; ei mitenkään ylelliseltä, pikemminkin armeijamaisen karulta. Toisaalta, jotakin tasoa kuvastaa se, että miesten vessan pisuaarin yläpuolella oli otsaa varten nojaustyynyt… Marin mukaan tämä on myös ainoa hänen tietämänsä venesatama, jossa naisille on varattu ikkunallinen kylpyhuone ammeella.
Perjantaina harrastettiin maaturismia: junalla Eckenfördeen, johon Saareyachtsin Suomen edustaja oli lähettänyt uudet, oikeanlaiset sulakkeet Saareyachtsin Saksan edustajalle. Ikään kuin poste restanteen. Itse vaihtotyö olikin helppo kerran jo harjoiteltuna. Viikonloppu menee vielä lepäillessä: kyllä lomamatkallakin voi väsyä.
Va bene has now sailed 750 nm from her home port and arrived to the other end of the home waters, the Baltic sea. The last pit stop before the Kiel channel is the British Kiel Yacht Club, a former military training centre, still owned and run by the British Navy. Until now everything has vent as expected, except the main fuse damage before Svaneke. It’s been repaired now and after the week end the journey goes on. /J/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti