Amerikkalaiset kutsuvat Floridaan talveksi muuttavia eläkeläisiään snowgooseiksi, lumihanhiksi. Ehkä sopiva vastine täällä olisi Kanarian linnut, osalla vaatteiden värityskin natsaa. Kieltämättä, ajatus aurinkoisesta viikosta marraskuun lopulla ei suomalaisesta näkökulmasta tunnu lainkaan hullummalta. Jo pari vuotta sitten, meidän matkamme varhaisessa pohdintavaiheessa sovimme Marin työkaveri Sakarin ja vaimonsa Elisen kanssa tapaamisesta Puerto Ricossa marraskuun viimeisellä viikolla. Jälleennäkeminen täällä sunnuntaina oli lämmin, muttei siis erityisen yllättävä. Mari kävi kovasti herkkänä, kun heillä oli mukanaan matkatavaroiden ylipainoon asti tuliaisia yhteisiltä työystäviltä. Heidän kanssaan viikko on kulunut tasaisen mukavasti, kyläilemme toistemme luona ja välillä taas käydään ulkona yhdessä syömässä. Myös Marin ja Sakarin entinen työtoveri Vesa ja vaimonsa Ritva tapaavat viettää täällä sydäntalven, heidän kanssaan vietimme mukavan torstai-illan hyvän ruoan säestämänä.
On väitetty, että turismi on maailman nopeimmin kasvava teollisuuden ala. Puerto Rico on kyllä suurin tähän asti näkemämme alan tehdas: täällä ei ole juurikaan nähtävissä paikallista asutusta eikä vanhoja rakennuksia. Kaikki kaupallinen toiminta palvelee pääosin turismia, on eri maiden lipun alle linnoittautuneita ravintoloita, matkamuistokauppoja ja ruokakauppoja apartementosasukkaiden, tietysti veneilijöidenkin tarpeisiin. Se varmaan johtuu siitä, että valtaosa Gran Canarian eteläpäästä onkin rakennettu vain ja ainoastaan turismin tarpeisiin.
Ennen massaturismia täällä ei ollut juuri muuta kuin viljelyyn kelpaamaton kuiva ja kuuma ilmasto. Ja sehän on juuri sitä, mitä aika monesta maasta puuttuu suurimman osan vuotta, osasta kokonaan ja aina. Olemme useampaan kertaan ihmetelleet ja ihailleetkin sitä oivallusta, rohkeutta ja riskinottoa, joka alkuperäisillä sijoittajilla täällä on ollut: ”Pojat hei, tuodaas Saharasta muutama laivalasti hiekkaa, rakennetaan iso uimaranta ja ensalkuun muutama tuhat vuodepaikkaa, myydään juttu maailmalle ja kyllä se siitä ajan mittaan tuotoksi kääntyy”. Ja kääntyihän se, ainakin ensimmäisessä aallossa. Nyt meneillään olevan rahakrapulan alkuvaiheessa Espanjan rannoille kyllä jäi aika monta keskeneräistä hotellin rankoa kummittelemaan.
Suurin vientituote tässä tehtaassa on palanut iho, sitä tulee kadulla vastaan runsaasti ja ujostelematta, lopullisessa muodossaan ja puolivalmisteena. Elisen ja Sakarin kanssa on oltu yhtä mieltä siitä, että pukeutumisen ja pukeutumattomuuden raja voisi mennä esimerkiksi asvaltoidussa kadussa: se, mikä passaa hotellin altaalla tai rannalla ei ehkä ole aivan sopiva dress code kadulla tai ravintolassa. Suomenlinnan Valimon muutaman kesän takainen ovislogan olisi ehkä paikallaan täälläkin: No Shirt - No Service. Mutta mitä näistä nipottamaan, matkakohteen valinta ja vaatetus on jokaisen oma valinta. Eikä tämä jäkätys tietysti koske kaikkia, tässäkin tapauksessa taas 95% pilaa koko ryhmän maineen.
Tällä hetkellä ei juuri ole raportoitavaksi merellisiä urotekoja eikä kulttuurisaavutuksia edes omaksi ylösrakennukseksi. Meidän matkanteossamme on tultu vaiheeseen, jossa päivät runoilijan sanoin vajoavat ajan virtaan aiheuttamatta suuria renkaita. Sataman parkkipaikalta altaaseen ilman kuljettajaa lipsahtanut auto vähän loiskahti, eikä sekään paljon.
Täältä jatketaan alkuviikosta Las Palmasiin, jossa aktiivitekemistä onkin tiedossa runsaasti, pääosin laivanvarustelutoimintaan liittyvää. Siihen asti ilo löytyy pikkuasioista. Ei kai tässä nyt pelkkää paapuuria voi ottaa, otetaanks styyrpuurikin?
Puerto de Mogan is the next-door neighbor of Puerto Rico, only some 4 nm away. Southern Gran Canary has a dry, hot climate, which very much differs from that one in Finland in November. There we met our Finnish friends, with whom we spent the whole week. From here we (hopefully) sail for Las Palmas for a week or so. /J/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti