Agadirin ystävällisten ihmisten ja hyvin vartioidun sataman ainoa todella huono puoli, rapistuneet suihku- ja WC-tilat, korvautuivat, kun lopulta huomasimme satama-altaan toisella puolella olevan Atlas Marine- hotellin kylpylärakennuksen. Siellä oli tarjolla koko repertuaari hammameista porealtaisiin ja lämmitettyyn uima-altaaseen. Ja kirsikkana kakun päällä vielä ihan kelpo sauna, Itämereltä lähdön jälkeen selvästi paras. Kelpasi sitä sitten saunapunakkana istuskella terassilla oluella. Satamakapteenin tiedon mukaan marinan omien sosiaalitilojen korjaus alkaa heti maanantaina, jonakin maanantaina. Ennen Span keksimistä meille kehittyi uusi hygieniastandardi: haisenks mä? No, et paljoo - vielä pärjää huomiseen. Kun keskiviikkoaamuna hyvästelimme sataman yövartijapojan, vielä hänkin jaksoi pahoitella sossun huonoa nykykuntoa. Mutta kun seuraavan kerran tulemme, kaikki on korjattu, insallah.
Aluksi sataman kierrätysroskis nauratti: kaikki mahdollinen kierrätettävä pannaan samaan pyttyyn. Ja varmaan sitten tyhjennetään saman auton lavalle kaikki sulassa sovussa. Näin myös näytettiin tehtävän. Kun Mari osui paikalle sekajäteroskiksen tyhjentämisen aikaan, idea selvisi. Sekajäteroskis kaadettiin kadulle ja sitten kierrätysjakeet noukittiin omiensa joukkoon, kadun pinta ja haju todistivat tapahtuneesta melko pitkään. Rannan ravintolat käyttivät juuri tätä roskista, odöörit olivat melko reippaat. Haisematonta, kierrättävää kamaa onkin jo melkein nautinto plokata, vaikka sitä olisikin sitten viittä sorttia samassa pytyssä.
Agadir on selvästi ranskalaisten Kanaria. Kanarialla panimme merkille ranskankielisten pienen osuuden, mutta täällä on helppo ymmärtää miksi: tänne on helppo tulla; yhteisen taustan takia kaikki puhuvat samaa kieltä. Ja ilmasto on melko samanlainen kuin saarilla. Maan kulttuurista saattaa johtua, että turistit eivät liiku kaupungilla niin vapaamuotoisissa (vähissä) vaatteissa kuin Kanarialla. Agadirin keskeinen ajanviettopaikka on sen pitkä hiekkaranta, jonne paikalliset perheetkin vapaa-aikana tulevat. Siellä on mukava tarkkailla vanhan ja uuden pukeutumiskulttuurin kohtaamista. Oli melko tavallista nähdä nuori nainen tyypillinen arabihuivi hiusten peittona ja sen päällä sitten Niken baseball-lippis. Kevään värikäs, mutta suhteellisen peittävä uimapukumuotikin oli nähtävissä. Alkoholin alhainen arvostus tässä kulttuurissa näkyy selvästi: kahvilat ovat täynnä todellakin teen tai kahvin juojia, oluen juojat ovat pääsääntöisesti turisteja. Viikonloppuisinkin, jolloin on paljon väkeä liikkeellä, meno pysyy rauhallisena, vaikka ääntä tosin saattaa riittää. Toisaalta, virkapukuisten vartijoiden määrä näyttää pohjoismaiseen silmään paikoin aika suurelta.
Jossakin vaiheessa meitä alkoi todella askarruttaa, pääsemmekö ikinä pois Agadirista: tästä pohjoiseen Essaouiran alue on tunnettu korkeasta mainingista (maailmankuulut surffirannat) ja kovista NE- tuulista. Sääsivustot vahvistavat tämän tiedon. Me odotimme kärsivällisesti lounaistuulta ja suhteellisen alhaista (max. 2 m) maininkitasoa. Lounaistuulet eivät ole aivan loputtoman harvinaisia, mutta ei niitä nyt kyllä ole näkynyt. Luoteistyynikin kelpaisi. Kaikki sääikkunat olivat niin pieniä, ettei sekaan tohtinut lähteä, kun matkaa kuitenkin on n. kolmeksi päiväksi. Ja aivan pikaistuksissa lähtöpäätöksiäkään ei voi tehdä, kun passit pitää viedä leimattavaksi 24 tuntia ennen lähtöä. Ja sen jälkeen tullikin käy vielä saattelemassa. Onneksi huomasimme Air Marocin lentävän Tukholmaan, jotenkin täältä siis joka tapauksessa päästään. Ruotsin kruunu ja Marokon dirhamikin ovat suunnilleen saman hintaisia.
Agadir on täynnä kaupungin sisäistä liikennettä hoitavia Petit Taxeja, useimmat niistä ovat 80- luvun Peugeot 205 dieseleitä. Matkan hinta tinkaamisen jälkeen on yleensä aina 30 SEK. Taksiin saa ottaa vain kolme matkustajaa. Marrakeshista tullessa linja-autoasemalla kuski yritti melko pitkään pitää kiinni 50 tarjouksestaan. Meidän kiusaksi hän sitten otti kadun varresta kyytiin tyttöystävän, kuljetti hänet ensin kotiin ja sitten meidät marinaan, samalla 30:lla. Eipä oltu niilläkään kaduilla käyty ennen.
Marokon länsirannikon, siis Atlantin puolen satamista kolme on sellaista, joilla on valmius ottaa vierailevia veneitä: Agadir, Mohammedia, Rabat. Matkaa Agadirista Mohammediaan on rannikkoa seuraten 285 nm, harmi, etteivät tuulet juurikaan mahdollista tätä. Viisi päivää ennen meitä sinne lähtenyt Talisman raportoi perille päästyään tehneensä matkaa 450 (loki) – 430 (GPS) nm. Me ei ehditty tähän lähtöön byrokratiankaan takia, kun passien leimaus kestää sen 24 tuntia, vaikka satamassa olisi vaivaiset neljä ulkomaista venettä, niin kuin nyt. Ja satamassa on kuitenkin rajapoliisin toimisto avoinna 24 h vrk.
Seuraavana keskiviikkona ennusteet manasivat kohtuullista tuulta, rannikon läheisyydessä melkein siedettävääkin. Kuvittelimme lähtevämme ajoissa, ehkä jo aamuseitsemän aikaan, siitä saataisiin pari ekstratuntia kevyttä keliä. Rajapoliisi, joka heti tullessamme ilmoitti Kanarialta lahjaksi ostamme tupakan huonolaatuiseksi, ei vaivautunut antamaan passeja kanista, tullinkin pitää vielä käydä. Kun tulli ennen yhdeksää sitten tuli, osoittautui, että tämä prinssieversti ei pystynyt kävelemään veneeseen notkuvaa sormiponttonia pitkin. Rajapoliisi sitten tullasi meidät: määräsi avattavaksi istumalaatikon kaksi boxia. Ei löytynyt edes tupakkaa, harmi.
Olimme päättäneet puskea vastaiseen tarvittaessa koko matkan koneella, n. 10 nm etäisyydellä rannasta, siellä ei enää ole verkkoja eikä yöllä täyspimeitä kalastajaveneitä. Sääkarttojen mukaan tällä etäisyydellä olisi kevyempää keliä eikä syvä vesi vielä nosta maininkia tarpeettomasti. Tuuli oli keskiviikkona kohtuullista, torstaina Essaouiran kohdilla melkein kohtuutonta (puuskat yli 16 ms) ja perjantaina Casablancaa lähestyttäessä jo melkein säyseää. Mutta koko ajan, kääntelit sitten paattia mihin päin vain, aina tikkusuoraa vastaista. Kova tuuli oli painanut ison joukon varpusia tai vastaavia merelle, ne käyttivät meitä rohkeasti tukialuksena. Hämmästyttävän luottavaista jengiä.
Tulimme Mohammediaan lauantaina aamuneljältä, matka kesti 2 vrk 17 h. Kukaan ei vastannut VHF:ään, joten menimme uloimpana olevan ison puolalaisveneen kylkeen. Seitsemän jälkeen sitten ilmaantui sataman poika hätistelemään meidät ankkuriin, ulos satamasta. Takaisin saa tulla, kun joku lähtee pois. Puolilta päivin ranskalaisvene lähti ja jätti meille aivan sopivan kolon. Siinä vaiheessa Jaskan väsymystila oli aivan sopiva aloittamaan rajapoliisin ja satamatoimiston paperikierrokset, rajavartijat kävivät jo ankkurissa ratsaamassa meidät, ei nämä Marokon pojatkaan mitään aloittelijoita ole paperin rustaamisessa. Alustodistus jäi toiseen paikkaan ja passit toiseen, ettei siis yön pimeinä hetkinä vaan karata maksamatta ja klaaraamatta. Täällä ollaan, seuraavaksi ihmetellään pääsisikö jotenkin Rabatiin.
In Agadir it’s easy to see Morocco’s common history with France, everybody here speaks French and the major part of the tourists come from France. The Agadir pleasure boat harbor is a good basic marina, this time there were only 4-5 boats in transit. For this group of boaters there is a 24/7 border police keeping them in order. Almost too late we found out, there was an excellent spa with rather good sauna. After three weeks stay in Agadir and traveling around by bus we left for Mohammedia, some 280 nm north. The weather window was far from good, head wind all the three days, the force in gusts was over 30 knots. But now we are one more step to Rabat, the capital of Morocco. Here in Mohammedia we’ll stay 4-5 days. /J/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti