Mohammedian vilkas kaupallinen satama on aivan tässä vieressä, purkavien ja lastaavien laivojen melu häiritsee vene-elämää jonkin verran. Toisella puolella lahtea on kymmenien veneiden kalastussatama, jossa kaiken aikaa iso joukko paikallisia ihmisiä päivystää saapuvia veneitä ja niiden saaliita. Huvivenesatama, kaikki viisi vieraspaikkaa, on juuri äsken siirretty pursiseuralta satamahallinnon alaiseksi, mikä tarkoittaa kauppalaivoissa sovellettavien käytäntöjen siirtämistä suoraan myös vieraileviin huviveneisiin. Satamaviranomainen noutaa autolla kipparin rannasta, paperit tehdään satamatoimistossa, passit viedään rajapoliisin toimistoon, mistä saadaan tilalle maissa liikkumisen edellytyksenä olevat rantapassit. Satamamaksu maksetaan kolmanteen paikkaan (jos papereissa kaikki leimat ovat kohdallaan). Jos sitten käy niin kuin meillä, että oleskelu muuttuukin pitempiaikaiseksi kuin heti tullessa on arvattu, koko prosessi käydään uudelleen läpi, aivan kuin kyseessä olisi uusi tulo. Satamakapteeni vaikutti vähän turhautuneelta, panos-tuotossuhde ei näin pienillä aluksilla taida olla ihan kohallaan. Eka iltana pantiin sitten parhaat päälle ja mentiin ulos syömään, lähimpään ravintolaan, sattumalta se oli kuulemma koko kaupungin ykköspaikka, kalliskin. Kahden hengen ateria pikkuviinillä maksoi n. 60 €.
Maanantaina Jaska vaihtoi polttoainesuodattimet. Tulomatkan ravistelu oli sitä luokkaa, että jos tankin pohjalla oli vähänkään sakkaa, se siirtyi nyt suodattimiin. Arvaus oli oikea, karkeasuodatin oli tosi musta. Nyt pitäisi sitten löytää paikallinen Volvon varaosakauppa uusien päivystävien varafilttereiden saamiseksi. Aluksi tuntui, että paikassa, jossa satama on täynnä kalastusveneitä, täytyy löytyä suodattimiakin. Tarkempi sihtailu osoitti, että melkein kaikki kalaveneiden moottorit ovatkin perämoottoreita, vieläpä suhteellisen pieniä. Ja näillä nämä pojat sitten ajelevat melko ulkona, kovissa keleissä.
Siirsimme Fesiin menon tehtäväksi täältä, kun Rabat päätettiin jättää väliin. Rabatin sataman sisäänajo on tarkka: jos maininki on yli 1,6 metristä, koko satama suljetaan. Bouregreg- joen virtaus nostaa korkeat tyrskyt jo aallonmurtajan sisäpuolella. Matka (3,5 tuntia) meni mukavasti ilmastoidussa junassa, hotelli oli sovitusti lähettänyt asemalle taksin vastaan ja olo oli kuin suurlähettiläillä. Perille tultaessa, kävelyosuuden viimeiselle kujalle kaartaminen medinassa muistutti yllättäen perunakellariin menoa, siinä gloria kyllä hetkeksi vähän himmeni. Hotellimme Dar Tamo on 600 vuotta vanha kaupunkitalo, joka on muutettu viiden huoneen vierastaloksi, nykyisenä omistajana mukava ranskalaisrouva. Hotellilla oli oma kartta, johon se oli näkyvästi merkitty ja reitti perille lähimmän aukion kulmalta oli vielä erikseen printattu mutka kerrallaan. Ja hyvä niin. Saimme terassihuoneen, aamiainen tarjoiltiin terassille. Tosi mukava perunakellari, oiva nettilöytö.
Fes on käsityöläisten kaupunki, erityisesti nahka-, tekstiili- ja metallikäsityöt ovat siellä kurssissa. Matkailijoille tarjottiin mahdollisuus nähdä perinteisiä työtapoja, ilmapiiri oli mukava, suuria ostopaineita ei ollut. Fesin medinassa on yksi Marokon suurimmista värjäämöistä, joka käsittelee miljoonia nahkoja vuodessa. Chouaran värjäämö on osuuskunta, jossa on osakkaina n. 80 perhettä. Paikalla ollut, pyyteettömältä vaikuttanut nuori opas esitteli menetelmiä ja aineita: vuohen, lampaan, lehmän ja kamelin nahat pääsevät ensin ammoniakkikylvyssä karvoistaan ja sitten ne värjätään unikolla, seetrillä, hennalla tai sahramilla ja kuivataan viereisten talojen katoilla ja seinillä. Ja jatkojalostetaan tunnetuiksi marokkolaisiksi huipputuotteiksi, joita oppaamme sitten viereisessä huoneessa esitteli. Ja kas, siellä oli juuri se nahkapusero, jota Mari on jo vuoden etsinyt. Hennavärjättyä vuohennahkaa. Ja taas tarvittiin berberi-Jaskaa tinkimään.
Fesin arkkitehtuurinähtävyydet ovat aika paljon islam- sidonnaisia: moskeijoihin ja Mulay Idriss II mausoleumiin ei meillä ollut pääsyä. Pari hienoa koraanikoulua nähtiin, vaikka ne eivät olleetkaan niin suuria kuin Marrakeshin vastaava. Fondouk Nejjarine, alun perin majataloksi rakennettu, nyt puumuseona toimiva rakennus oli upea puurakentamisen näyte. Se sijaitsikin sopivasti vielä puuseppien kaupunginosassa. Jotenkin tuntui, että taas oli puoleentoista päivään saatu mahtumaan aika paljon asioita. Marokosta on nyt poimittu kolme maailmanperintöpistettä. Illalla Va benelle tullessa olo oli kuin kotiin palatessa. Niin kuin palattiinkin.
Perjantaina vene pestiin tuulisen Fesin matkan aikana syntyneestä paksusta hiekkakerroksesta ja tankattiin kanisteripelillä 120 litraa dieseliä. Torstaina poissa ollessamme tulleen espanjalaisen vuokraveneen moottori tarvitsee huoltoa: sinne on tulossa kaveri vaihtamaan suodattimia! Olemme hiljaa asettuneet jonoon: jos suodattimia on, meille kans! Sunnuntaiaamuna aikaisin sääennusteet povaavat melko rauhallisia, osin jopa lännenpuoleisia tuulia ja silloin on päätetty lähteä Eurooppaan, kohti Gibraltaria.
Coming here in Mohammedia was quite choppy, Jaska chanced the fuel filters to get rid of the sediments of the tank. On Wednesday we took the train to Fes, our third World Heritage site in Morocco. We stayed in a 600 years old quest house in the middle of the medina. Fes is a city of handicrafts, but pressures for the visitors to buy are smaller than in Marrakech. Visiting one of the biggest tanneries was quite an experience: men working by hand and feet in huge colour bowls produced the finest leathers. Architectural spots are in many cases religious and open only for Islamic people. Very early Sunday morning the forecast promises moderate NW / W winds and we are going back to Europe, to Gibraltar. /J/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti