26.-28.3.13 Puerto Calero, Lanzarote-Agadir, Marokko 235 nm
Puerto Calerosta lähdettiin tiistaina iltapäivällä kello 16. Matka-aika oli kalkyloitu niin, että viidellä solmulla tultaisiin perille torstaina ennen pimeää ja mahdollisella 6 solmun vauhdilla jo aamulla auringonnousun jälkeen. Valittu sääikkuna oli mainio. Tuulta riitti mukavasti melkein koko ajaksi, molempina iltoina ajettiin joku tunti koneella mutta puolen yön tietämissä päästiin purjehtimaan. Loppumatkasta jopa vähän yli oman tarpeenkin: viimeiset tunnit ajettiin melko tiukkaa ylös, aallokko oli korkeaa ja se pyrki vähän heittelemään meitä. Usein veneet raportoivat kannelle hyppineistä lentokaloista, mutta me saatiin kannelle pieni, jonkinsortin mustekalan penikka, joka näytti yhtä aikaa loukkaantuneelta ja hämmästyneeltä. Afrikan vuoret tulivat näkyviin aamulla, kello kymmenen aikaan ja 42 tuntia lähdöstä olimme taas kiinni laiturissa. Q-lippukin ehdittiin vielä asianmukaisesti nostaa aallonmurtajan suojassa ennen satamaan tuloa.
Laiturilla vastaanottaja kertoi, että rajapoliisi ja tulli tulevat tuotapikaa alukseen. Kahden tunnin kuluttua paikalle ilmaantuikin kaksi kenraalin oloista henkilöä, toisella vaaleansininen univormu (tulli) ja toisella tumma (rajapoliisi). Kysyttäessä rajapoliisi kielsi valokuvauksen, vaikka mallit olisivat olleet komeita. Kaikki sujui jouhevasti, passit vietiin leimattavaksi. Ne leimataan taas lähtiessä, vaikka maassa pysytäänkin. Pilottikirjan opetuksen mukaan olimme ostaneet tupakkaa pieninä lahjoina jaettavaksi. Rajapoliisin mukaan huonoa merkkiä tosin, harmin paikka. Veneen omaa leimaa kyllä kaivattiin, itse laadittu veneen yleisinventaariokin olisi ollut pykälää uskottavampi, jos siinä olisi ollut kunnon leimat. Ehkä niissä aikaisemmissa leimapuheissa sittenkin on perää. Jo Agadiria lähestyttäessä kauas merelle näkyi kukkulan rinteeseen, Kasbahin alapuolelle tehty valtava teksti, joka sitten illalla olikin yllättäen komeasti valaistu. Sen sisältö jäi epäselväksi, kun Mari ei vielä opiskele arabiaa.
Agadir on käytännössä kokonaan uudelleen rakennettu kaupunki, vain Kasbah kukkulalla säilyi osittain 60- luvun suuressa maanjäristyksessä. Kaupungilla hallintorakennukset erityisesti näyttävät olevan läheistä sukua Ranskan 60- luvun lopun arkkitehtuurille.
Satama on rakennettu muuallakin hyväksi koetun konseptin mukaisesti: ympärillä loma-asuntoja, rakennusten alakerroissa tasokkaita vaatekauppoja ja paljon ravintoloita, näköala satamaan. Afrikassa kuitenkin ollaan, vierailevia veneitä on vain muutama (nyt enemmistönä suomalaiset, me ja Talisman), naisten vaatetus vaihtelee tiukoista farkuista ja piikkareista perinteiseen mustaan kaapuun ja huiviin. Itse sataman palvelut ovat vähän hakusessa. Suihkut eivät juuri toimi, koska joku on varastanut niistä letkut. Mutta huomenna korjataan – ehkä. Lämmintä vettä kuitenkin tulee ja omalla ämpärillä suihkuhommakin toimii. Satamaan sisään tulevat virtaukset yhdessä vuoroveden virtausten kanssa liikuttelevat laiturissa olevia veneitä paikoin villin tuntuisesti. Mutta ei hätää, viisi isoa kumijoustinta pehmentää heilunnan elämisen kannalta paljon mukavammaksi.
Kanarialla tavattujen, tätä kautta tulleiden veneiden väki kertoi ihmisten aidosta, epäkaupallisesta ystävällisyydestä. Se on osoittautunut todeksi: kun lähdimme etsimään linja-autoasemaa Essaouiraan menoa varten, taksikuski neuvoi meitä ostamaan liput etukäteen ja suurinpiirtein talutti meidät kolmikerroksisen linja-autoaseman pohjakerroksessa piileskelevälle oikean yhtiön lippukassalle. Sama toistui perillä Essaouirassa, missä netistä alustavasti katsomamme hotelli olikin täynnä, sen portieeri soitteli jonkin aikaa ympäriinsä ja sai järjestetyksi meille huoneen oikein mukavasta hotellista, jonka kattoterassilta oli jopa merinäköala, hotellin pyykit kuivuivat kaupungin puolella.
Essaouiran muurien ympäröimä vanha kaupunki on maailmanperintöä, se on hienosti säilynyt satamakaupunki, jonka kehittämiseksi sulttaani Sidi Mohamed ben Abdellah 1700- luvun puolivälissä tilasi Ranskasta sataman ja sen puolustamisen uudistamissuunnitelman. Avignonilainen Nicholas Théodore Cornut, joka oli erityisen vaikuttunut St. Malon sataman järjestelyistä, puratti pois vanhan portugalilaisen linnoituksen ja rakennutti tilalle tämän nykyisen, Vaubanin ideoihin perustuvan. Linnoitusrakenteet ovat säilyneet hyvin, suoraan merelle ampuva, 250 metrin pituinen 24 espanjalaisen tykin Skala on todella upea. Eikä sataman rakenteita välittömästi suojaava, kahteen suuntaan ampuva pienempi vastaava ole yhtään huonompi. Essaouiran vanha kaupunki on hieno, siellä myös perinteiset käsityöläistaidot ovat säilyneet. Monet puutyöpajat olivat kävijöiden vapaasti sisään käveltävissä ja ihasteltavissa. Sääli, että sen täpötäyteen ja likaiseen kalastussatamaan ei huviveneillä juurikaan ole menoa. 175 kilometrin bussimatkaan Agadirista kului 3,5 tuntia suuntaansa. Mutta oli se sen väärtti, myönsimme tästä kullatun maailmanperintöpisteen itsellemme.
Olemme varanneet Marokon rantakaistaleen purjehdukseen koko huhtikuun, nykyisten säänäkyminen mukaan se voi olla hyvinkin tarpeen.
We left Lanzarote on the 26th of March, the weather forecast promised good sailing weather for three days, winds from NW sector. After 42 hrs sailing we arrived in Agadir. Agadir is a new City (700 000 inhabitants), built after the massive earthquake in the 60s, only Kasbah on the top of the hill was partly saved. From Agadir we made a 2 days bus trip to Essaouira, a walled city in the Word Heritage List. In addition to the well preserved old city there is a splendid harbor defense system built by French Nicholas Théodore Cornut, following Vauban´s ideas, especially constructions in the St. Malo harbor. People here are very friendly, the only disadvantage is French, the other official language. All people here speak it, except us. We are going to spend all April in Morocco. The next sailing leg from here to Mohammedia will be probably the most difficult in this African chapter. /J/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti