Va benen Las Palmasin venesatamaan maksettu laituriaika olisi oikeastaan päättynyt vasta perjantaina 8.2, mutta sääkartoille oli torstain ja perjantain väliseksi yöksi ilmestynyt vähän säyseämpi vaihe: 7-10 ms keskituulta kuvaava tumman sininen oli vallitseva väri ja 10 - 12 ms vihreää oli vain pieni, tosin nopeasti liikkuva alue. Kartan animoinnissa se näytti lähinnä puhaltajan suusta karkuun päässeeltä ilmapallolta. Päätimme tällä kertaa kiertää Gran Canarian pohjoispuolelta, matka olisi vähän lyhyempi, kun välipysäyksiä ei kerran ollut tarkoitus tehdä. Lähtemällä pimeän tulon jälkeen olisimme perillä todennäköisesti jo valoisaan aikaan aamulla niin, että marinerotkin olisivat hereillä. Torstai-iltana tankkauksen jälkeen odottelimme pari tuntia kello 18 pumppunsa sulkeneen huoltoaseman laiturissa ja sitten oli lähdön aika.
Las Palmasin marinaa suojaa moninkertainen aallonmurtajien ja satamarakenteiden verkko, sisällä satamassa on vaikea arvioida kelin laatua avomerellä, mutta se kyllä selvisi nopeasti. Uloimman aallonmurtajan ulkopuolella oli ankkurissa iso, kirkkaasti valaistu konttilaiva. Ohitimme sen suhteellisen läheltä: uskomatonta, miten niin iso tavara liikkuu aaltojen voimasta niin paljon. Yö oli umpipimeä ja taivas paksussa pilvessä, saarten valot kuitenkin helpottivat yleissuunnan tarkkailua. Tuuli oli aivan ennusteiden mukainen, keskituuli 13-14 ms ja puuskahuiput nousivat 17 metriin. Tuulikulma oli optimaalinen 120°, siis erinomainen sivumyötäinen. Myöhemmin kurssi kääntyi vielä enemmän myötäiseksi. Meillä oli pitkään pelkkä genoa täysin auki ja vauhtikin sitten sen mukainen, loki näytti ajoittain melkein 10 kn. Myöhemmin tuulen edelleen noustessa otimme keulapurjeen pieneksi, molemmat reivimerkit pois näkyvistä, mutta vauhti pysyi edelleen 6-7 solmussa. Veneen liikkeet olivat arvaamattomia, aallot eivät olleet mitenkään säännöllisiä. Jaska ykäsi kaksi kertaa, mutta pysyi kuitenkin työkykyisenä, Marin sairauslomalinja pitää edelleen. Aamulla San Migueliin tullessa saimme hyvän aisapaikan, keula tuuleen ja istumalaatikko iltapäivän aurinkoon - kyllä taas kelpasi kömpiä nukkumaan rästiin jääneitä yöunia. Aivan meidän edellämme satamaan tuli brittiläinen puulaiva, 2-mastoinen, tai oikeastaan 1,5- mastoinen, sen mesaanimasto oli katkennut.
Jo marraskuussa Puerto de Moganissa Jaska löysi kannelta harhailemasta yksinäisen torakan, se oli ensimmäinen Va benestä todennettu. Viime lauantaiaamuna löytyi keulakajuutan seinältä toinen sisätiloista tavattu yrittäjä, ensimmäinen ikkunasta sisälle yrittänyt pyöriskeli elämänsä viimeiset sekunnit vessan lavuaarissa. Olimme aikaisemmin jo hankkineet päivystävän torakkahotellipakkauksen, kuusi seisovaa pöytää, joista riittää pesään vietäväksi erikoismaustettua evästä laajemmallekin perheelle. Ne levitettiin nyt eri puolille venettä. Laiturikeskustelujen perusteella torakoiden leviäminen veneisiin on ns. maan tapa, kakroutsit ovat melkein kansalliseläimiä, ne tulevat veneisiin mm. köysiä pitkin. Ei ne siitä huolimatta ole mitään mukavan tuntuisia kavereita. Nyt tarkkaillaan.
Suomenlinnan Valimolta viisi päivää meidän jälkeemme matkaan lähtenyt s/y Talisman oli tullessamme naapurilaiturissa. Olimme aikaisemmin pikaisesti tavanneet Madeiran Porto Santossa ja myöhemmin sähköpostitelleetkin. Nyt Ari, Hanna, Kaisla ja Kaius tulivat istumaan iltapäivää. Meille kyllä selvisi kertaistumalla, mitä tarkoittaa matkapurjehdus pienten lasten kanssa. Va benellekin on kertynyt suunnitelman mukaisesti paljon satamapäiviä, mutta niitä kaikkia ei ole ollut tarvis viettää uima-altaalla, vesiliukumäessä tai muissa energiankulutushankkeissa. Tämän ikäluokan lapsista kyllä kasvaa luontaisia tietotekniikan osaajia, Kaius (3v) ryhtyi oitis ottamaan kuvia iPadilla, erityisen taiteellisella tulokulmalla.
Tuuli on puhaltanut samalla kovalla voimalla koko viikonlopun ja –alunkin. Maanantaina, aurinkoisessa istumalaatikossa romaania lukiessa oli mukava seurata tuulimittarin näyttöä vonkuvissa puuskissa, n. 18 ms oli ylin havaittu lukema. Meri oli aika juhlavan näköinen: korkeat aallot ja melkein yhtenäinen, valkoinen vaahtoraita aina aaltorintaman päällä. Maanantai-iltapäivänä tuli kolmas suomalaisvene, aikaisemmin jo Las Palmasissa ohimennen tavattu s/y Andromeda, Finnrose- vene. Suomi on siis selvästi väkilukuun suhteutettuna nettomaksaja tässäkin satamassa. Muuten satama on hiljainen, korkean muurin tuulensuojassa on hyvin kaurismäkeläinen baari, lämmin ja mukava. Siellä tiskin takaa tuskin näkyvä, alle puolitoistametrinen Nina- täti tarjoilee olutta pakastetuista tuopeista.
After a month long stay in Las Palmas we left for the neighboring island, Tenerife. The winds have been rather heavy, 20-25 kn + gusts. We sailed over the night and arrived in San Miguel after the sunrise; the trip was fast but choppy. The harbour, located next to the Reina Sofia Airport, is a good place to wait friends to pay a visit. By coincidence there were two other Finnish boats in this small marina. The number of Finnish sailors (unlike Swedish, Norwegian or German ones) here in the Canaries is very small – even though we don’t know each others in advance, in most cases we became immediate friends.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti